Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto-oppilas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto-oppilas. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. elokuuta 2015

WALES | elämäni parhaimpiin kokemuksiin lukeutuva matka.

Kotiuduin Walesista n. kuukausi sitten. Olo on vieläkin epätodellinen, en voi ymmärtää että lähdin - olin siellä - tulin pois. Koko reissu ja siihen kuuluvat muistot tuntuvat siltä kuin ne olisivat unta.


Reissu oli kokonaisuudessaan mahtava, vaikka se poikkesi maisemaa lukuunottamatta kaikista mielikuvista mitä olin ennättänyt luoda ennen reissua. Sain paljon uusia kansainvälisiä ystäviä, joiden kanssa pyrin pitämään yhteyttä, hienoja kokemuksia ja muistoja. Lisäksi onnistunut reissu kasvatti roimasti itsetuntoa ja teki musta taas astetta itsevarmemman. Reissu aiheutti myös lievää panikointia; koska en ollut aikaisemmin lentänyt ilman vanhempiani. Jälkeenpäin, kuulin, että myös kotona oltiin jännitetty lentomatkaa. Tämä ei toisaalta tullut yllätyksenä sillä äiti laittoi aina koneen vaihdon yhteydessä viestiä " onko kaikki OK? Löytykö oikee kone? " tms. Kaikki sujui kuitenkin ilman suurempaa säätöä ja nyt voisin hypätä vaikka heti uudestaan koneeseen, jos joku sponsoroisi vain lippuni. Yllättävää on, että vaikka Walesin reissusta ei ole vielä edes pitkä aika, minulla on jo seuraava ulkomaanmatka tiedossa, toki vasta keväällä 2016.


Hyvien muistojen takana ovat suurimmaksi osaksi, mielettömän ihanat isäntäperheet, nuorisovaihto-ohjaajat (/ leaderit?) sekä muut vaihto-oppilaat. Tietysti haluan kiittää myös erityisesti vanhempiani sekä Suomen 4H-liittoa, jotka tekivät tästä matkasta mahdollisen.

Vaihto-oppilas matka on jotain sellaista mitä ihmisen tulee kokea itse. Olen varma; jos minulle tulee toinen mahdollisuus lähteä vaihto-oppilaaksi, työssäoppimaan tms. ulkomaille, en epäile lähtöä hetkeäkään. Yläasteella Englannin kielen numeroni keikkuivat 6 tienoilla, nyt lukioon siirtymisen myötä joudun tosissaan taistelemaan itseni kursseista sekä luultavasti myös YO-kirjoituksista läpi. Tästä huolimatta, toteutin unelmani ja lähdin kokeilemaan siipiäni. Ja huomasin, että siipenihän kannattavat minua. Eli vaikka en ymmärtänytkään kaikkea mitä minulle kerrottiin tai en löytänyt kaikkia tarvittavia sanoja selittääkseni jotain asiaa, pärjäsin silti. Tulin ymmärretyksi, sain sanottua haluamani asiat sekä sain aikaan keskustelua, sain jopa kehuja hyvästä englanninkielestä.

Tälläinen kehu yllätti täysin.



En voi lopettaa matkani hehkuttamista ja haluan, että jokainen jolla on joskus mahdollisuus lähteä tai/ja jokainen jolla on vaihtomatka, työssäoppiminen tms unelmana; tarttuvat niihin ja lähtevät kokeilemaan. On elettävä unelmaansa, silloin kun se on mahdollista! En siis voi kuin suositella,
 jokaiselle vaihto-oppilas matkaa. Suomalaisten englanninkieli on niin hyvä, että myös huonommallakin kielellä pärjää varsinkin kun tekstiin lisää hieman elekieltä. Etenkin huonommalla englanninkielellä pärjää maissa, joissa ihmiset puhuvat äidin kielenään englantia.

Suosittelen kokeilemaan siipiään! Tälläiset matkat ovat mieltä avartavia kokemuksia. 


maanantai 27. heinäkuuta 2015

WALES | viimenen osa


Istun kirjoitus hetkellä Amsterdamin lentokentän Starbucksissa. Viimeiset päivät hurahtivat hetkessä ohi ja jäljelle jäi haikea mieli. Koko vaihto alkaa olemaan purkissa. Takataskussa vaihdosta on jäänyt uusia ystäviä, hienoja muistoja, roppakaupalla lisää rohkeutta sekä taas hiukan taas laajempi maailmankuva.


Eilen illalla kun pakkasin kamat ja lösähdin huoneen sohvalle, kävin mielessäni viimeisen kahden viikon tapahtumat. Niin paljon uusia ihmisiä, monenlaisia tunteita; naurua ja väsymystä. Mutta vaikka jäljellä on haikea tunne niin silti sen alta löytyy onnellinen tyttö. Olen ylpeä itsestäni ja siitä että lähdin tekemään jotain sellaista, mitä en koskaan olisi voinut kuvitella tekeväni. Tällä kielipäällä ei pärjää lukion penkillä, mutta tällä kielipäällä pärjää maailmalla!

" Nyt on tämä hetki eikä sitä parempaa aikaa elää olekkaan. Olet haaveillut monista asioista ja tarkemmin asiaa katsoessasi huomaat, että yksi niistä on toteutumasta " - näin sanoi mun horoskooppi kun nousin kaksi viikkoa takaperin koneeseen. Jos ei aikaisemmin oo hömppäpömppä horoskoopit osunu kohdalle, nii kyllä tuo osu niin nappiin!


Palaan myöhemmin vielä omaan vaihtokokemukseeni koosteen kera, mutta nyt aion antaa mahdollisimman hyvän vaihtokokemuksen myös Itävallasta meille tänään lentäneelle tytölle.

Olisiko teillä intoa lukea, jos moniosaisemman tekstin vaihto-oppilas elämästä, mitä pitää tehdä ennen ja miten elämä jatkuu sen jälkeen yms. Lisäksi voisin kirjoittaa myös isäntäperheenä toimimisesta. 


Viime aikoina blogi on ollut enemmän lifestyle kuin hevosblogi. Lifestyle blogiksi tämä ei tule jäämään vaan paluu hevosblogiin tulee tapahtumaan. Kuvia ja videoita hevospuolelta ei vain ole hirveästi ja se kummasti hidastaa postaus tahtia, vaikka intoa olisikin.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

WALES | part 4



Torstaina loppui Royal Welsh ja onneksi loppuikin sillä univelkaa alkoi olla jo niin paljon etteivät silmät pysyneet auki, kaipaus kunnon suihkua kohtaan oli kova ja kylmästä nokkiinsa ottanut kurkku ei elämää helpottanut. Hauskaa oli ja ystävyyssuhteet toisten vaihtareiden kanssa syventyivät. Kun illalla pääsin suihkuun ja kunnon sänkyyn ymmärsin vasta kuinka väsynyt kroppani oli. Tanssiminen ja jokapäiväinen tuntien kävely kyllä tuntui.

                   Joka paikkaa särki. 


Mutta toisin kun luulin, olikin isäntäperheiden suhteen tullut pieniä muutoksia. Kun istuin Lauran autoon ja oltiin Lauran ja Hannah'n kanssa valmiita lähtemään kotiin, sainkin tietooni ettei Laura olekkaan enää Hostini. Seuraava hostini oli Rhian, joka oli yksi Lauran ystävistä, mutta asui eri kaupungissa. Lauran äiti oli pakannut kamat, jotka olin jättänyt heidän luokseen ja lisäksi oli mukaan ujuttanut pienen lahjan. Tavattiin kaikki 5 ihmistä erään hotellin pihalla, jossa hyvästelin vanhan isäntäperheeninja Hannah'n ja jatkoin matkaa Rhianin kanssa. Etenkin kun olin niin väsynyt niin en saanut pidäteltyä kyyneleitä, hyvästellessäni heitä. Koska olen tottunut siihen että minulla on monta isosiskoa ja olen nuorin, niin ikäerosta huolimatta viihdyin Lauran ja Hannah'n seurassa sekä reilu viikon aikana heistä tuli mulle kuin siskoja, tästä syystä olin hieman haikeilla mielin vaihtamassa perhettä.
Menomatkalla Rhianin vanhempien maatilalle kului toisiin tutustuen. Uuteen isäntäperheeseeni kuului isä, äiti ja kaksi tytärtä, joista toinen kylläkin on paraikaa Amerikassa. Maata perheellä on paljon ja perheellä oli noin 800 lammasta, 20lehmää (koska perheen isä tykkää lehmistä, ei niinkään rahan takia siis) sekä 5 bordercollieta ja yksi jack russelin terrieri. 

Seuraava päivä kului nopeasti. Herätys oli aamusta ja lähdettiin käymään yhdessä Walesin harvoista vanhoista kultakaivoksista. Oli kyllä hieno kokemus, sen lisäksi että päästiin tutustumaan vähän kaivoksiin päästiin myös käyttämään yhtä vanhoista vaikea kulkuisimmista ulospääsy reiteistä. Sen jälkeen lähdettiin isompaan kaupunkiin shoppailemaan ja syömään, sekä illalla tehtiin pikavisiitti kotiin, jonka jälkeen lähdettiin auttamaan seuraavan päivän häiden valmisteluissa! Illallispöydässä sain tiedon, että vaihdan perhettä taas seuraavana päivänä, koska sen hetkinen hostini menisi seuraavana päivänä häihin jonka takia kukaan ei ennättäisi pitää seuraa. 

Aamulla siis pakkasin kamat ja Rhian esitteli heidän maitaan, jonka jälkeen vietin 5h pienemmissä maatalousnäyttelyissä, pääosin yksikseni kierrellen, jota en kyllä laittanut yhtään pahakseni. Vähän on alkanut pikku hiljaa kaipaamaan omaa aikaakin.

 Lopulta havahduin kuulutukseen, jossa englanniksi kehotettiin Skandinavialaista, Suomalaista Elli nimistä tyttöä tulemaan kuuluttamoon. 



Eikä tää ollut edes ainoa vähän nolompi tilanne tän päivän aikana. Aikaisemmin pikkupojat tulivat innoissaan selittämään mulle duckrace:istä, eli ankkarallista. Multa meni niin pahasti ohi mitä ne innoissaan koitti selittää, nii lopulta ne pojat hiljeni ja katto mua kun tyhmää. Sen jälkeen koirien näyttelykehän luona kun napsin istuvalteen kuvia ja eräs mies tuli sitten kehästä pois koiransa kanssa, niin tää isohkon kokoinen koira sitten yhtäkkiä päätti istahtaa mun syliin ja naurahdin vaan asialle ja rapsuttelin vähän koiraa, sitten mies avas suunsa ja puhu sen verran vaikeella welsh aksentilla että sain vain sanoja sieltä täältä selvää, mutten saanut koottua järkevää lausetta. Hämmentyneenä koitin selvittää tilanteen, mutta tais se mieskin lopulta tajuta että parempi olla hiljaa ku eihän tuo ymmärrä mitään.
Vietin siis loppuajan maatalousmessuilla vanhemman pariskunnan kanssa, jotka sitten heittivät iltapväivällä mut toisen vanhemman pariskunnan luokse, jotka toimivat mun isäntäperheenä loppu vaihdonajan. Tee ajan ja lentojen tsekkauksen jälkeen käytiin pienellä lenkillä koiran kera ja sen jälkeen kerroin vähän enemmän Suomesta. Illallisen jälkeen olin melko väsynyt ja ilta menikin ihan perus rennoissa tunnelmissa. 

tiistai 21. heinäkuuta 2015

WALES | part 3

Hevoslauma 
Minä, Laura, Rebecca(toinenvaihtari), Beg 
Etelä-walesin rannikkoa
Suurinosa poneista ja lampaista laiduntaa täällä vapaasti nummilla
Päästiin heppailemaan porukalla !
Viikko vaihtoa takana ja viikko vielä edessäpäin. Lauantaina saavuin Host-ihmiseni, Lauran ja hänen muutaman kaverin kanssa Royal Welshin karavaanari aluuelle. Ennen meidän saapumista, muutamat Lauran kavereista olivat jo napanneet meille kaksi asuntovaunua. Ilta meni jutellen, pelaillen ja viettäen hauskaa iltaa. Loppuillasta kävimme katsomassa paikallista yöelämää. Tuli koettua ekaa kertaa karavaanari elämäkin.

Sunnuntaina siirryin Lauran ja muiden luota toisten vaihto-oppilaiden luokse, vip-alueelle. Paikan päällä saatiin päättää nukutaanko sisällä vai pihalla, mutta koska kaikki ei olis mahtunu sisälle nukkumaan niin päädyttiin siihen että kaikki 15 vaihtaria nukkuu teltoissa. Hyvällä yhteishengellä ja työllä saatiin aika reippaasti 3 telttaa kasaan ja kierrettiin vip-alue läpi. Illaksi lähdettiin leaderin kehoituksesta kaupunkiin.

Maanantaina starttasikin itse Royal Welsh eli walesin ja luultavasti myös britteinsaarten suurimmat maatalousnäytelyt. Nähtävää on palhjon, mutten siltikään voi ynmärtää miten joku lähtee viideksi päiväksi viettämään karavaanari elämää maatalousnäyttelyiden takia, porukkaa messuilla on valehtematta vauvasta vaariin.

Torstai iltana kotiudun Royal Welshistä takaisin host perheeni luokse, vaikka kyllähän Laura on täällä tehnyt töitä ja vietynyt aikaa muutenkin että sillon tällöin oon muutaman sanan vaihtanu. Tänään näin myös host vanhemmistani vilauksen.



keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

WALES | part 2

Neljäs päivä kääntymässä iltaan päin ja paljon on kerennyt tapahtua. Maanantai aamusta ennätettiin käymään Anniinan kanssa eräässä Agrimarkettia muistuttavassa kaupassa ja sen jälkeen käytiin majatalolla pistämässä kamat kasaan ja yhdentoista aikoihin Miriam tuli hakemaan meidät. Hän oli vähän myöhässä ja kerettiin Anniinan kanssa huolestumaan että tuleeko hän ollenkaan, heh.


 Päivällä pelattiin korttia porukalla ja ooteltiin et saadaan kaikki paikalle, sit grillailtiin, leikittiin "jäänmurtamis" leikkejä mm. Baby I love you ja vessapaperi leikkiä, että jokanen kerto niin monta tunnustusta kun oli paperinpaloja. Sit opeteltiin kansainvälisiä tansseja ja pidettiin hauskaa. Nukkumaan mentiin 5 aikaan aamulla ja nukuttiin myöhään.

Aamulla syötiin aamupala lounas aikaan ja syötiin anniinan kanssa muroja kun muut söi kaikkee rasvasta ruokaa yms, niin rebecca tuumas meille et syödäänpäs me terveellisesti. Eipä ne murotkaa näin suomalaisen näkökulmasta hirmu terveellisiä ollu kun siellä oli vielä suklaanpaloja joukossa ! Ruuan jälkeen siivottiin ja lähettiin kävelylle. Kävelyn aikana kaatosade yllätti ja naureskellen Dylan ja Tom toivotti meidät tervetulleiks Walesiin... 

Säästä huolimatta oli hauskaa!


Illalla päästiin sitten perheisiin. Mun host perheeseen kuuluu Isä, äiti ja kaks lasta, Laura 27 ja Wiljam 24. Wiljam asuu Saksassa joten en sitä nää tällä reissulla. Tällä perheel ei oo maatilaa, mutta tässä lähellä on muutama farmi. Ja sen lisäks perheeseen kuuluu 2v labbis narttu.

Tänään kävin lauran ollessa töissä, hänen kaverinsa, Hannah'n kanssa kattomassa yhtä Walesin lukuisista linnoista sen lisäks käytiin Hannah'n isovanhempien farmilla. Tässä illalla suunnataan vielä muutamien muiden Young Farmersien kanssa syömään ja viettämään iltaa!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

WALES | Part 1



Mietin hetken ennenkö lopulta päätin kirjoittaa puhelimella tänne bloginkin puolelle vaihdosta. Kirjoitusvirheitä voi olla rutkasti enemmän kuin normaalisti, koska sen lisäksi että takana on monen tunnin matkustus ja sen aiheuttama väsy, niin puhelimella kirjoittaminen on jollain tapaa raskaanpaa kuin koneella kirjoitus. Myös kuvien laatu on puhelin luokkaa, koska kameran kuvia en puhelimelle saa siirrettyä, niin kuin ehkä fiksuimmat sen jo tajusivat. 

Sunnuntaina nähtiin vaihtari kaverini kanssa helsinki-vantaan lentokentällä 05:00, jossa sitten iskän ja A:n kummin avulla selvittiin alku sähellyksestä ja paniikista. Lento Amsterdamiin lähti klo 07:00 ja kesti noin kaksi ja puolituntia. Koneessa saatiin aamupalaksi lievästi sanottuna epäilyttäviä majoneesileipiä ja yksi keksi. Amsterdamissa meillä oli n. kaksi tuntia aikaa löytää oikea portti ja vaihtaa konetta. Molempien yllätykseksi portti löytyi tosi nopeaa ja ihan omin avuin. Odotimme portin läheisyydessä 1,5h pelaillen korttia ja nauttien smoothieet. (Suomen aikaa ) 11:30 noustiin jälleen ilmaan ja suunnattiin birmighamiin, Englantiin. Jälkimmäinen lento sujui huomattavasti rennommissa tunnelmissa ja taidettiin molemmat tytöt ottaa lennon aikana pienet torkut. Lento kesti 1h 15min.

Saavuttiin Birmighamiin Suomen ajassa vähän ennen klo 13:00. Siitä suunnattiin passin tarkastuksen kautta hakemaan laukkuja. Siitä skytrainillä (lentokentän omalla junalla ) rautatieasemalle, jossa meillä oli lippujen kanssa pientä hämmennystä. Iskä oli ostanut meille kyseiset liput etukäteen ja meidän oli tarkoitus lunastaa ne. Lunastamista varten tuli näyttää pankkikortti jolla ne oli maksettu ja meillä ei tietystikkään sitä kyseistä korttia mukana. Kun virkailija tajusi ettei kyseistä kortia eikä sen omistajaa ole mukana, piti mun kertoa meidän osoite, jotta saataisiin liput.

Kahden tunnin junamatkan jälkeen n. klo: 16:00 oltiin viimein perillä. Koska saavuttiin päivää "liian" aikaisin oltiin jo etukäteen varattu meille yöpaikka ekaks yöks. Tämä päivä onkin mennyt siinä että ollaan tämän hetkinen kylä koluttu jokaista nurkkaa myöten ja todettu että sen vois koluta uudestaan aina vain uudelleen.

Huomenna majatalon väki lupasi laittaa aamupalan 9, jonka jälkeen ennätämme käydä läheisessä eläin/hevoskaupassa ennen kuin YFN:n ihminen tulee hakemaan meidät ja vie meidät orientaatio paikkaam, jossa nähdään myös muista maista tulleita vaihto-oppilaita! Tiistaina lähdetään kaikki omiin isäntäperheisiin.

Vaikka tää päivä onkin ollut aika rankka, niin hymyä on kyllä riittänyt ja ollaan A:n kanssa nautittu tästä!


Huom! Walesissa kello on kaksi tuntia jäljessä, suomen aikaan verrattuna. 


Laittakaahan kommenttia, haluatteko että yritän kirjoittaa tälläisiä ajankohtaisia postauksia, sen lisäksi että vaihdon jälkeen ajattelin koota yhteenvedon koko vaihdosta?