Torstaina loppui Royal Welsh ja onneksi loppuikin sillä univelkaa alkoi olla jo niin paljon etteivät silmät pysyneet auki, kaipaus kunnon suihkua kohtaan oli kova ja kylmästä nokkiinsa ottanut kurkku ei elämää helpottanut. Hauskaa oli ja ystävyyssuhteet toisten vaihtareiden kanssa syventyivät. Kun illalla pääsin suihkuun ja kunnon sänkyyn ymmärsin vasta kuinka väsynyt kroppani oli. Tanssiminen ja jokapäiväinen tuntien kävely kyllä tuntui.
Joka paikkaa särki.
Mutta toisin kun luulin, olikin isäntäperheiden suhteen tullut pieniä muutoksia. Kun istuin Lauran autoon ja oltiin Lauran ja Hannah'n kanssa valmiita lähtemään kotiin, sainkin tietooni ettei Laura olekkaan enää Hostini. Seuraava hostini oli Rhian, joka oli yksi Lauran ystävistä, mutta asui eri kaupungissa. Lauran äiti oli pakannut kamat, jotka olin jättänyt heidän luokseen ja lisäksi oli mukaan ujuttanut pienen lahjan. Tavattiin kaikki 5 ihmistä erään hotellin pihalla, jossa hyvästelin vanhan isäntäperheeninja Hannah'n ja jatkoin matkaa Rhianin kanssa. Etenkin kun olin niin väsynyt niin en saanut pidäteltyä kyyneleitä, hyvästellessäni heitä. Koska olen tottunut siihen että minulla on monta isosiskoa ja olen nuorin, niin ikäerosta huolimatta viihdyin Lauran ja Hannah'n seurassa sekä reilu viikon aikana heistä tuli mulle kuin siskoja, tästä syystä olin hieman haikeilla mielin vaihtamassa perhettä.
Menomatkalla Rhianin vanhempien maatilalle kului toisiin tutustuen. Uuteen isäntäperheeseeni kuului isä, äiti ja kaksi tytärtä, joista toinen kylläkin on paraikaa Amerikassa. Maata perheellä on paljon ja perheellä oli noin 800 lammasta, 20lehmää (koska perheen isä tykkää lehmistä, ei niinkään rahan takia siis) sekä 5 bordercollieta ja yksi jack russelin terrieri.
Seuraava päivä kului nopeasti. Herätys oli aamusta ja lähdettiin käymään yhdessä Walesin harvoista vanhoista kultakaivoksista. Oli kyllä hieno kokemus, sen lisäksi että päästiin tutustumaan vähän kaivoksiin päästiin myös käyttämään yhtä vanhoista vaikea kulkuisimmista ulospääsy reiteistä. Sen jälkeen lähdettiin isompaan kaupunkiin shoppailemaan ja syömään, sekä illalla tehtiin pikavisiitti kotiin, jonka jälkeen lähdettiin auttamaan seuraavan päivän häiden valmisteluissa! Illallispöydässä sain tiedon, että vaihdan perhettä taas seuraavana päivänä, koska sen hetkinen hostini menisi seuraavana päivänä häihin jonka takia kukaan ei ennättäisi pitää seuraa.
Aamulla siis pakkasin kamat ja Rhian esitteli heidän maitaan, jonka jälkeen vietin 5h pienemmissä maatalousnäyttelyissä, pääosin yksikseni kierrellen, jota en kyllä laittanut yhtään pahakseni. Vähän on alkanut pikku hiljaa kaipaamaan omaa aikaakin.
Lopulta havahduin kuulutukseen, jossa englanniksi kehotettiin Skandinavialaista, Suomalaista Elli nimistä tyttöä tulemaan kuuluttamoon.
Eikä tää ollut edes ainoa vähän nolompi tilanne tän päivän aikana. Aikaisemmin pikkupojat tulivat innoissaan selittämään mulle duckrace:istä, eli ankkarallista. Multa meni niin pahasti ohi mitä ne innoissaan koitti selittää, nii lopulta ne pojat hiljeni ja katto mua kun tyhmää. Sen jälkeen koirien näyttelykehän luona kun napsin istuvalteen kuvia ja eräs mies tuli sitten kehästä pois koiransa kanssa, niin tää isohkon kokoinen koira sitten yhtäkkiä päätti istahtaa mun syliin ja naurahdin vaan asialle ja rapsuttelin vähän koiraa, sitten mies avas suunsa ja puhu sen verran vaikeella welsh aksentilla että sain vain sanoja sieltä täältä selvää, mutten saanut koottua järkevää lausetta. Hämmentyneenä koitin selvittää tilanteen, mutta tais se mieskin lopulta tajuta että parempi olla hiljaa ku eihän tuo ymmärrä mitään.
Vietin siis loppuajan maatalousmessuilla vanhemman pariskunnan kanssa, jotka sitten heittivät iltapväivällä mut toisen vanhemman pariskunnan luokse, jotka toimivat mun isäntäperheenä loppu vaihdonajan. Tee ajan ja lentojen tsekkauksen jälkeen käytiin pienellä lenkillä koiran kera ja sen jälkeen kerroin vähän enemmän Suomesta. Illallisen jälkeen olin melko väsynyt ja ilta menikin ihan perus rennoissa tunnelmissa.
Haha ihan hyvän että tunnistit ittes tosta kuulutuksesta :D
VastaaPoistaSe tais olla kolmas kerta ku se sanottiin ennenkö varmasti osasin sanoo et musta puhutaan :D
PoistaVoi eii kaikkea sitä sattuukin! :DD
VastaaPoistaNo mulle ei voi olla tapahtumatta... :D
PoistaHahah voi olla että olis itse kultakin mennyt ohi selitykset ankkaralleista sun muista... :D
VastaaPoistaKyllä oli koominen tilanne... Ei heti käyny mieles siinä hevosia kuvailles et joku tulis ankkaralleist selittää :D
Poista