Näytetään tekstit, joissa on tunniste hessu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hessu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kaiken karvaisia kavereita.


Viime perjantaina näin Kamun, sitä ennen olin nähnyt ponin viimeksi syyskuussa. Poni oli samanlainen kun mitä muistin, paitsi että karva oli kasvanut paikoittain aivan älyttömän pitkäksi arviolta varmaan 15cm pitkiä. Eli poni oli hieman karvasempi nyt kun mitä se oli meiltä lähtiessä. Pääsin käymään ponin selässä ja koitettiin ottaa perus ratsastuskuvien lisäksi vähän edustavampia kuvia, ponin mielestä olis ollut paljon hauskempaa mennä kaverin perään, kuin jäädä kuvattavaksi.

1.
2. poniherran mielipide siitä, kun kaveri lähti ja herran piti itse olla mannekiininä...
3.
4.
5.
6
7.
8.
Keskiviikkona hypättiin tunnilla ja menin jälleen Hessulla, enkä pistänyt yhtään pahakseni. Tykkään opetella ratsastamaan jotain tiettyä hevosta hyvin, kuin että opettelisin ratsastamaan muutamia hevosia ihan ok:sti. Tultiin pituushalkasijalle asetettuja puomeja ravissa ja osa puomeista nostettiin pikkuhiljaa ristikoiksi ja linjan päähän tehtiin lopuksi vielä pieni okseri. Hessulla oli kyllä hauska hypätä, mutta kuskilla ei ihan ollu homma hanskassa. Kun Hessulla oli niin paljon virtaa esteille, niin kun pidätin ristikoilla, en kunnolla myödännyt hypyn aikana tai jos myötäsin niin jalka sekä oma istunta olikin jotain muuta kun mitä pitäis. No, jos tästä pikkuhiljaa sais näitä iän ikuisia ongelmia hiottua pois.


Tänään kävin Flinkin luona. Menin käynti+ravi työskentelyä, laukaa otin vähän molempiin suuntiin liinan päässä. Tätä mä oon ottanut: mun alla kulki se mun tuntema Flinkki, joka oli rento ja kiva, mutta kuitenkin tietyistä asioista huomautti jollain tapaa, pään viskauksella yms. Laukassa vähän kokeili, mutta sekin oli pientä. Ratsastuksen jälkeen sekä kuski että hevonen oli tyytyväisiä, näitä lisää, kiitos !

Ilta menikin siinä, kun viimeinkin avasin koneen niin muistin, että mulla olis läjäpäin kuvia, mitä pitäis laittaa eteenpäin. Mutta täytyy myöntää etten voi laittaa kenellekään kuvia "raakana" (ellei sitten joku halua suoraa muistikortilta niiltä), eli mun pitää "esikäsitellä" kuvia aina vähän ennenkö saan laitettua kuvia muille. 

 Huomenna (sunnuntai)  avataan kisakaus ja suunnataan Saijan ja Flinkin kanssa estekisoihin. Vähän jännittää, mutta se kuuluu asiaan. Tän päivän ratsastuksien ansiosta voin lähteä hyvällä mielin kisoihin. Tavotteena ei oo sijottuminen, vaan lähetään hakemaan puhdasta rataa ja ennen kaikkea yhteistä kokemusta!

Toiveena olisi saada huomisesta jonkinlainen videopostaus, katsellaan mitä saan aikaseks :)  

Mistä kuvasta pidit eniten? 
Kisaatko? Oletko alottanut jo kisakauden?  
          




perjantai 14. maaliskuuta 2014

Epäonnistumista epäonnistumisen perään.

Tarkotus on ollut tulla postailemaan jo aikasemmin, mutta tuntuu ettei aika riitä koneella istumiseen. Oon tällä viikolla ollut kolmesti talleilemassa ja kaiken lisäksi oon yrittänyt lukea torstaina olleeseen englannin kokeeseen. Harmikseni joudun myös toteamaan sen, että uus puhelin on myös osasyyllinen siihen, etten aikasemmin oo blogia tullut päivittelemään. Nyt kun oon palannut taas älypuhelimen pariin, en jaksa aukaista konetta kun voin tehdä samat asiat puhelimellakin. Kaikki muut paitsi päivittää blogia, muokata kuvia tai editoida.

Keskiviikkona menin opistolle, koulutunnille. Ja pääsin taas menemään Hessulla (joka kerta tunnun tykästyvän tuohon ruunaan aina vain enemmän! ). Harjoteltiin ens viikon koulukisoihin ja tehtiin kolmikaarista ja pysähdyksiä.

Hessu oli alkukäynneissä ja - raveissa tosi kiva. Laukat otettiin uralla ja tehtiin päätyihin ympyrät, Hessuhan innostu ja kuski sai keskittyä ihan kunnolla teihin ja laukan tempoon, joka meinas joko karata liian reippaaks tai sitten oltais voita vaan ravata.  Laukkojen jälkeen tuntu että koko paketti olis lösähtäny vaan käsiin. Hessulla oli niin paljon virtaa, ettei olis malttanut kävellä. Kolmikaarisen välissä olevat suoristukset ei tuntunu onnistuvan yhtään ja ihmettelenkin miten ei keilattu siinä olleita tötsiä.

 Ravissa tehtiin samaa kolmikaarista ja tuntu, että hevonen olis kokoajan vaan juossut alta pois, enkä tuntunut saavan siihen minkäänlaista kontaktia. Yleensä helpposti istuttava ravi pompotti huomattavasti enemmän ylöspäin, kun Hessu ravas niin "tikittävästi". Kuitenkin omasta mielestä, ravissa kolmikaarinen onnistu paremmin, kuin käynnissä.


Mutta parempi vaan, että välillä menee huonomminkin. En halua, että heppa on aivan automaatti ja jos ei koskaan epäonnistu ei ne onnistumisetkaan tunnu enää niin hyviltä, kuin epäonnistumisen jälkeen.


Torstaina suuntasinkin koulun jälkeen katsomaan Flinkkiä ja pääsinkin ratsastamaan sillä. Tää meidän ratsastaminen on tällä hetkellä enemmän tällästä luottamuksen hakemista, kuin mitään kunnon treenaamista. Tän ratsastuksen jälkeen on multa mennyt vähän luottamusta Flinkkiin ja kun käyn kuitenkin sen verran harvoin tuolla tallilla niin sekään ei oo oppinu mua kunnolla tuntemaan. Myös kentättömyys tekee Flinkistä arvaamattomamman ja se taas saa mut varautuneemmaks. Eli pienistä hyvistä hetkistä pitää osata nauttia ja pikku hiljaa sitten vaatia lisää, kun eka saadaan vähän enemmän luottamusta.



Menin rennosti käyntiä ja ravia. Ekoissa raviin siirtymissä Flink nosti laukan, mutta ne oli täysin kuskin epämääräisten apujen syytä. Kun olin saanut Flinkin hyväks ja rennoks, ei paljoa tarvittu kun tuntu siltä, että alla olis ollut aivan eri hevonen. Siihen ei tarvittu kun junan kilkatusääni ja kova ääninen mopo, jonka seurauksena jännityin ja Flink käytti kaikkia häiriöntekijöitä hyväksi. Ihan kuin se olisi vaan halunnut kokeilla mua, niin kun se varmaan osittain tekikin.


Hetken päästä vaihdettiin paikkaa. laitettiin piuhat päähän (jotka oli alun perin tarkotuskin laittaa, mutta unohtu s:n kaulalle )  ja pääsinkin menemään paremman pohjan, sekä rauhallisemman ympäristön takia vähän paremmin ja löysin taas sen hyvän ja rennon hepan. Mutta sitten aivan yllättäen alko taas oma show, Flink hyppi ja pomppi yritti saada mua selästä alas. Lopuks S komenti mut selästä alas ja laitto F:n liinan päähän. Tässä vaiheessa huomasin että viereisen puukasan päällimmäisenä oleva puu vieri alemmas.

Oliskohan Flink voinu ottaa jostain tämän tapasesta kimmoketta ruveta riehumaan?


Lopuks otin vielä muutamat ravipätkät, että sain Flinkin rennoks ja lähdettiin tallille päin. Tallissa kuvasin sitten oman version Facebookissa pyörivistä hevoshaasteista. Haluatteko että laitan sen tänne blogin puolellekin? 

Tänään pääsin käymään Kamun luona, siitä tulossa myöhemmin postausta :3 


perjantai 28. helmikuuta 2014

Ku saat mut hymyilemään

Tässä muutaman päivän aikana oon miettiny, että kuinka moni mun blogia oikeesti lukee? Mulla on 107 lukijaa ja mä en oo hankkinut lukijoita lukija-lukijasta tekniikalla, joten oon jollain tapaa vähän pettynyt ja jokseenkin turhautunut kun blogin lukijat ei ookkaan niin aktiivisia kun haluaisin. Toki on joukossa muutama aktiivinenkin! Ainahan ei kerkiä kommentoida toisen blogiin ja olen koittanut itsekin ryhdistäytyä kommentoimisen suhteen.

 Aloitin blogin kirjoittamisen omaksi iloksi ja mitä kauemman aikaa oon blogia kirjottanut, on lukijoista tullut siinä mielessä tärkeämpiä, että kommentteista saa aina vain lisää innostusta yms. Ja tässä mietinkin, että miks pidän blogia, kun voin kirjoittaa samat asiat, omaksi ilokseni päiväkirjaan. Päädyin kuitenkin siihen, että päiväkirjan kirjottaminen ei ole, eikä tuskin tule koskaan olemaankaan mulle niin luonnollista, kuin mitä blogin kirjoittaminen.


Kaipaatteko jonkinnäköistä muutosta tähän blogiin, jotta tästä tulisi mielenkiintoisempi?
Millä perusteella te kommentoitte toisten blogeihin?

Keskiviikkona tuli käytyä kolmella eri tallilla. Aamulla olin Maijun kanssa tallilla ja autoin Veetin klippaamisessa. Klippauksen jälkeen saatiin kyyti pienemmälle ravitallille, jossa M onkin käynyt hoitamassa ja ratsastamassa useampaa suokkia sekä päässyt ajamaan. M:n laittaessa Vilperiä kuntoon, katselin vähän paikkoja. Olen ollut kyseisellä tallilla vain muutaman kerran aikasemmin ja silloinkin olen ollut kuvaamassa muita, kun ne on ratsastanut raviradalla, tänään kävin siis ensimmäistä kertaa itse tallissa. Lähdin sitten M ja vilperin mukaan ja nappasin muutamat kuvat.

Ratsastuksen jälkeen tallin omistajan tyttö tuli talliin. Harjasin Jussin ja sitten A kertokin mulle, mitä varusteita mun pitää laittaa ja miten ne laitetetaan kiinni. Hetkeä myöhemmin istuinkin jo kärryissä ohjastajan paikalla, en onneksi ollut yksin ohjastamassa vaan A tuli mun mukaan neuvomaan. M ratsasti Tepolla, meidän mukana. Yhtä episodia lukuunottamatta ajaminen meni hyvin ja mulla oli kuulemma luonnollinen ote ajamiseen, hassua. Tykkäsin kyllä kokeilla ajamista ja totesinkin, että raviurheilussa on jotain muuta, mikä tekee siitä mielenkiintoista, mutta sitä ei osaa vain pukea sanoiksi, vaan se pitää kokea. 


Illalla lähdin käymään vielä Opistolla ja sain puhuttua siskon mukaan. Tiistaina sainkin tietää jo, että meen Hessulla, enkä kyllä pistänyt yhtään pahitteeksi. Tehtävänä oli tulla pituushalkasialle, joista väistettiin eka vasemmalle ja suoristettiin hevonen niin, että päästiin menemään korotetut puomit. Käynnissä mentiin eka puomit ilman väistöjä, jonka jälkeen otettiin väistöt mukaan. Vähän olin ite hukassa apujen annossa. Hessu olikin paljon herkempi väistöissä, kun mihin olin tottunut ja eikä onnistuttu aluks tulemaan "tasasta" väistöö, aina tuli taka- tai etupää edempänä. Lopulta sain käynnissä muutamat hyvät väistöt.


Kun alettiin tulemaan puomeja ravissa, hypättiin niistä muutaman kerran yli, ennenkö hätähousu tajus, että niiden puomien väliin voi astuakin. Vähän nauratti kyllä Hessun ratkasut. Päästiin kuitenkin tulemaan puomit ihan normaalistikin, sitten kun Hessu maltto keskittyä. Kun otettiin puomijen jälkeen laukka, nii siitähän Hessu vasta innostukin ! Korotetut ravipuomit voi Hessun mielestä tulla myös laukassa ja mitä sitä turhaan ootella kuskin apuja, kun tietää jo valmiiks, että pian laukataan. Väistötkin olis ollu kiva tulla ravissa, mut kuski halus mennä ravissa nii piti vähän himmailla ja sit ei jaksettukaan enää keskittyä niin hyvin, kun mitä aikasemmin.  Loppuun onneks päästiin ihan nätisti tulemaan väistöjä vaikka laukattiinkin ravipuomien jälkeen. Kaikinpuolin kiva tunti ja tykästyin tuohon huumorieläimeen vaan enemmän !






Mikä mielestäsi on tässä blogissa parasta? Mitä voisi poistaa?




keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Hymyä.


Ens viikolla alkaa koeviikko, mutta oon sen verran onnekas, että mulla ei ole kun kaks koetta ens viikolla. Tänään oli espanjankoe ja alkuviikko onkin mennyt kokeisiin lukiessa sekä isoskoulutuksen ja koulujuttujen parissa. Koululla oli tänään potkijaiset, jonka takia en päässyt tallille. Huomenna on penkkarit sekä lupauduin kuvaamaan wanhojentansseja, ihana nähä kavereita prinsessamekoissa ♥ Viikonloppunakaan en kerkiä talleilemaan yhtään, kun olen lauantaina  mumman juhlissa ja sunnuntaina  siskonpoikani ristiäisissä. Mutta ens viikolla, sekä hiihtolomalla sitten. Mutta otsikko kertookin mun tän hetken fiilikset.






Vaikka oonkin ollut suhteellisen kiireinen tässä parin viikon aikana, kerkesin viime viikolla talleilemaankin. Keskiviikkona S tuli mun kanssa tallille ja meillä meni aika sen verran tiukille, että jouduin laittamaan tallille viestiä, että oon vähän myöhässä. Tallille päästyäni olin taas niin iloinen, kun meillä on sellanen talliporukka;  heppa oli harjattu ja mä sain laittaa vaan varusteet päälle ja päästiin lähtemään maneesiin, ihan aikataulussa. Kieltämättä oli aika luksusta saada vaan varustaa hevonen ja lähtee töihin, mutta onneksi olen lähes tulkoon aina aijoissa tallilla ( kolme tai neljä tuntia etuajassa ) ja pystyn harjailemaan ratsun itse.

Pääsin kokeilemaan uutta heppaa, nykyisen ratsastuksenopettajani suomenhevosta, Hessua. Mulla ei ollut oikeestaan minkäänlaista ennakkokäsitystä siitä, mutta täytyy sanoa että joku siinä kolahti.






Tunnin tehtävänä oli 3-kaarinen puomeilla ja laukanvaihdot. Hessu liikku omalla moottorilla ja koska laitettiin sitte "piuhat"  pystyin keskittymään omaan istuntaan paljon paremmin kuin normaalisti. Ravissa unohdin välillä suoristaa Hessun kunnolla puomille, mutta kuitenkin työskentely ravissa ja käynnissä onnistu hyvin. Laukkailujen jälkeen Hessu olis halunnu käynnin sijaan ravata ja kun pysähdyttiin, niin ei meinattu olla ollenkaan paikallaa, kun toisella oli niin kova kiire.



Laittakaa laatua mutterista paremmaksi, HD-laadulle en saa ladattua, koska koneessa on joku vika.




Laukkaa otettiin ensimmäisen kaaren ( ja puomin jälkeen ) ja tehtiin keskiympyrä. Tais kyllä olla kuskilla eka vähän reitti hakusessa ja hessu leikki vähän kaikki tietävää ja meni toisen puomin yli ja vaihto laukan. Myös jarru oli vähän hukassa ja oli muuten Hessulla hauskaa, itteekin rupes naurattamaan ! Viimesissä laukoissa sain istuttua syvemmälle satulaan ja sain vähän säädeltyä laukkaa, mutta reipasta menoa oli joka tapauksessa. Tässä vaiheessa tajusin, miks Hessulle laitettiin "piuhat". Kaikinpuolin, aivan älyttömän mukava ja hauska hevonen, vaikka vauhtia löytykin. Mielelläni meen yhden jos toisenkin kerran sillä, jos vaan mahollisuus tulee.






Tänään (12.2) mun pikku prinsessa täytti 5vuotta, todellisuudessa sen ikä vastaa sitä 2 vuotta. Koulun jälkeen kävin kaupassa ja kotona taiteilin hienon kakun, kyllä maistu ♥

Tänään tätä postausta tehdessä mietin, että nyt alan panostamaan tähän blogiin enemmän, postauksien määrä ei varmaankaan kauhesti nouse, mutta juuri sen takia haluan panostaa postauksiin yhä enemmän.

Onko sinulla jotain parantelu ehdotuksia tai jotain postaus toivomuksia ?