Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaus. Näytä kaikki tekstit
lauantai 24. lokakuuta 2015
6 TÄHDEN ILLALLINEN | VIDEO
Mainitsin viime postauksessa 6 tähden illallisesta, joka toteutettiin yhdessä kaveriporukan kanssa. Nyt Marianna oli saanut videon valmiiksi ja ladattua youtubeen, joten päädyin jakaamaan kyseisen tapahtuman myös tänne blogiin. Ja käykäähän tilailemassa Mariannan kanava youtubessa eli MARTYKANA
lauantai 12. syyskuuta 2015
BLOGGAAJAN SUUSTA | VASTAUKSIA
1. Mitä ominaisuuksia arvostat hevosessa?
Tähän olikin yllättävän vaikea vastata. Hevoset on yksilöitä ja pidän itse eniten niistä hevosista, jotka selvästi erottuvat joukosta jollain tapaa. Arvostan hevosessa sen temperamenttisyyttä ja arvostan hevosessa myös sitä, jossei se anna kaikkea ilmaiseksi. Lisäksi kaikki hevoset heijastavat hyvin ratsastajan tunteita ja jollain tapaa arvostan myös sitä.
2. Missä näet itsesi 5 vuoden päästä?
Olen viiden vuoden päästä 23-vuotias. Toivon olevani terve ja, että viereltäni löytyisi luotettava kumppani, jonka kanssa asuisin paikkakunnalla, jossa opiskelisin itseäni kiinnostavaa alaa. Kotoamme voisi löytyä koira ja takataskusta paljon uusia ja mielettömiä kokemuksia mm. yksi näistä kokemuksista voisi olla ulkomailla asuminen ja ylioppilaaksi pääseminen kohtalaisin arvosanoin.
3.Tykkäätkö matkustella? Mikäli tykkäät, niin käytkö ulkomailla vai matkusteletko Suomessa?
Tykkäämisen sijaan voisin sanoa rakastavani matkustelua, niin Suomen sisällä, kuin ulkomaillakin. Tavoitteenani on päästä käymään niin monessa maassa, kuin mahdollista yksin tai jonkun kanssa. Aina matkan jälkeen olisin jo valmis suunnittelemaan ja toteuttamaan uutta matkaa. Autoa/linja-autoa lukuunottamatta, tykkään matkustella kaikilla kulkuneuvoilla! Koulu, opiskelijabudjekti ja kotona olevat eläimet hidastavat hieman menoani, mutta en silti valita. Muutamat kavereistani eivät ole päässeet koskaan ulkomaille ja itse olen ennättänyt käydä ulkomailla on useamman kerran, vaikkakin maat joissa olen käynyt pystyy vielä laskemaan kahden käden sormilla.
4. Onko sinulla muita harrastuksia ratsastuksen lisäksi?
Hevosen lisäksi meiltä löytyy kotoa koira, jonka kanssa tulee lenkkeillä. Tämän lisäksi käyn myös yksikseni lenkillä juosten tai kävellen. Tänä kesänä olen innostunut rullaluistelusta ja pyöräilystä aivan uudella tavalla. Pyöräillyt olen koko ikäni, mutta vasta tänä kesänä olen ottanut pyöräilyn enemmän liikunnan kannalta kuin kulkuvälineenä. Lentopalloon tulee tuhlailtua aikaa myös 2-3h viikossa. Liikunnan lisäksi luen harrastuksiini bloggauksen, editoimisen ja valokuvauksen.
5. Mitkä ovat suosikkiblogejasi?
Viime aikoina olen lukenut kiireiden takia todella huonosti muiden blogeja, mutta tykkään lukea etenkin tuttujen blogeja: http://elukoitaaaa.blogspot.fi/
Sekä lisäksi luen aktiivisesti joitakin muitakin blogeja mm:
6. Miksi bloggaat?
Kun bloggaaminen oli nousussa ajattelin kokeilevani sitä myös ihan vain huvinvuoksi. Kun sain ensimmäiset ylläpitohevoset totesin, että blogi olisi parempi tapa kertoa kuulumisia omistajalle, kuin jatkuva viestittely facebookissa tms. Ensimmäisten ylläpitohevosten aikana kunnon kipinä bloggaamista kohtaan syntyi ja koska olen maailmanhuonoin kirjottamaan päiväkirjaan ( vaikkakin haluaisin kirjoittaa sitä) huomasin, että blogin pitämine on minulle helpompaa ja mieluisempaa. Tähän lienee syynä lukijat, ottamieni kuvien sekä editoimieni videoiden lisäileminen.
7. Mitä haluaisit oppia tällä hetkellä eniten valokuvauksesta?
Kuvanmuokkaus, ei varsinaisesti ole valokuvausta, mutta se on yksi mikä kaipaisi osaltani parannusta. Valokuvauksen puolella haluaisin oppia kuvaamaan tähtiä ja käyttämään kamerani asetuksia paremmin myös pimeämmissä olosuhteissa. En voi sanoa, että haluaisin oppia, mutta haluaisin päästä kokeilemaan muutamaa mielessä pyörinyttä kuvausprojektia ajan kanssa.
8. Millainen olisi unelmiesi kuvauskalusto? Vai oletko tyytyväinen tämänhetkiseen kalustoosi?
En ole laisinkaan tyytyväinen nykyiseen kuvauskalustooni. Unelmien kuvauskalusto ylittää niin raa'asti omat hintabudjektit, etten oo niitä edes viitsinyt netistä kuolata. Uuden rungon hankintaa olen miettinyt jo pidemmän tovin samoin kuin uuden objektiivin hankintaa. Rungoksi olen miettinyt nikonin D7100 tai D7200 ( en ole perehtynyt vielä eroihin). Nikonin objektiiveihin en ole vielä perehtynyt niin paljon, että osaisin sanoa minkä olisin hankkimassa. Tiedän ainoastaan, että hankin joko kiinteän objektiivin tai huomattavasti nykyistä sigmaani valovoimaisemman ehkä 300mm objektiivin. Näiden lisäksi kaikkein kaukaisimpana haaveena haluaisin omistaa helikopterikameran.
9. Esikuvasi ratsastuksessa?
En ole koskaan kokenut ketään ratsastuksessa esikuvakseni. Arvostan ratsastajia joilla on todella pitkäpinna tätä harrastusta kohtaan ja jotka ovat valmiita antamaan kaikkensa tämän suhteen. Tottakai arvostan myös eleetöntä ja siistiä ratsastustyyliä, mutta ehkä enemmän vielä arvostan hevosen ja ratsastajan välille syntynyttä luottamusta.

10. Mikä on parasta just nyt?
Parasta just nyt olis että yo-kirjoitukset olisivat syksyn osalta ohi sekä tuleva koeviikko. Mutta niin ei ole niin parasta just nyt on: syksy, musiikki, kynttilät, suklaa, lentopallo, pyöräily, lenkkarit, nuortenillat, instagram ja kaverit.
11. Mielestäsi tärkein asia blogissa, joka kiinnittää lukijan huomion?
Vaikka teksti blogissa olisi kuinka hyvää, niin mielestäni se valitettava asia on se, että jos ulkoasu ei miellytä lukijan silmää niin hiiri siirtyy reippaasti ruksin päälle ja näin ollen lukija missaa hyvän tekstin. Mutta pelkkä hieno ulkoasukaan ei riitä, kaikkein tärkeintä on ehkä mielestäni koko blogin yleisvaikutelma ( sis. fontti, kuvat, videot
sunnuntai 16. elokuuta 2015
MILJOONA HEVONEN 2015 | lauantai
Poistin edellisen postauksen. Julkaisemisen jälkeen postaus pyöri paljon mielessä ja tauko ratkaisukaan ei tuntunut oikealta. Itseäni vartenhan pääasiassa blogia kirjoitan, vaikka valehtelematta kommentit ja lukijatkin ovat minulle tärkeitä ja piristävät päivää. En jaksa valitella jokaisen postauksen alussa hiljaisuutta ja sitä kuinka epäaktiivinen bloggaaja olen, mutten halua pitää virallisia taukoja tms. Joten päätin, että...
... päivittelen blogia silloin kun on asiaa.
Viime viikolla käytiin Flinkin kanssa este valmennuksessa, josta kirjoitan myöhemmin. Eilinen ja tämä päivä on kulunut valokuvauksen ja kuvanmuokkauksen parissa, koska vietin lauantai päivän Tuurissa. Oli hauska kuvata isompia kisoja, kun radalla näkyi moneen otteeseen tuttujakin naamoja! Etenkin tuttuja ihmisiä on ilo kuvata kisoissa, kun tietää, että kuvat päätyvät loppujen lopuksi oikeiden ihmisten silmien eteen. Viihdyn kisoissa ja näissäkin kisoissa näin ihmisiä joita en ole hetkeen nähnyt, oli mukava vaihtaa muutama sana heidän kanssaan. Jos koulujuttuja ei olisi jo nyt kertynyt näin isoa kasaa, yo-kirjoitusten ohella olisin varmasti viettänyt tämänkin päivän kisoissa. Harmittaa kun koulun takia, en perjantaina päässyt katsomaan kisoja kun silloin radalla näkyi useampikin tuttu!
Liitin postaukseen omasta mielestäni onnistuneimmat kuvat, loput kuvat näet niin halutessasi täältä!
maanantai 3. elokuuta 2015
EI KULTTUURISHOKKIA | JÄLLEEN KOTONA
Tämä viikko on sisältänyt paljon tekemistä: on grillattu, uitu, käyty turvehoidossa, särkänniemessä sekä flowparkissa. Viikon aikana ollaan syöty kahdesti ravintolassa ja kotona nautittiin runsas itävaltalainen ruoka. Iltaisin ollaan myös jaksettu laulaa singstaria ja pelattu korttia.
Tämä viikko on kulunut isäntäperheenä olemisena.
Kun kotiuduin Walesista oli meille edellisenä päivänä tullut vaihto-oppilas Itävallasta. Oli mukava huomata, että vaikka olinkin kotiutunut englanti ei ollut kadonnut mihinkään. Sain jatkaa kielen puhumista ja sain huomata ettei viime kesään verrattuna, tänä kesänä tullut totaalista jäätymistä vaihto-oppilaan ja englannin kanssa. Kotiin tulo ei siis aiheuttanut minkäänlaista kulttuurishokkia.
Viime viikon aikana, tuli vietettyä vaihto-oppilaan lisäksi aikaa myös kahden siskon kanssa ja täytyy myöntää, että oli pitkästä aikaa kiva tehdä pidemmällä kaavalla niidenkin kanssa jotain. Tehdään turhan harvoin yhdessä mitään tälläistä. Koulut alkaa ja pikku hiljaa elämä kotonakin alkaa hiljenemaan, kun siskot muuttaa takaisin omaan kämppään ja jään porukoiden kanssa yksin kotiin.
Halusin tai en koulu ja abiturientti vuosi alkaa häämöttää jo turhan lähellä. Koulun alku tarkoittaa myös sitä, että ensimmäiset kirjoitukset ovat on pelottavan lähellä, enkä ole lähellekkään valmis ! Terveystiedon kirjat on pysynyt lähes tulkoonn poissa silmistä koko kesän, vaikka niiden kohtalo olisi pitänyt olla ihan päin vastainen.
Tästä päivästä yritin epätoivoisesti kuvata videopostausta, mutta se jäi lyhyeen. Aamun kuvasin, mutta kun kiire pukkasi päälle unohtui videoiden ottaminen. Kerhon pidon jälkeen, polkaisin Lehtimäelle (35km) ja käytiin Vilman kanssa nappailemassa rippikuvia. Oli mukava vierailla myös pitkästä aikaa opistolla. Hevoskatras sekä tilat olivat muuttuneet, mutta ilmapiiri ja ihmiset olivat samoja vanhoja. Se toi hymyn huulille.
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Katsaus vanhoihin bannereihin
Sain yhdessä postauksessa anonyymi-lukijalta postaus ehdotuksen, jossa esittelisin blogin vanhat bannerit. Kaikki bannerit ovat siis olleet tämän blogin bannereita, vaikka kaikissa ei sama nimi olekkaan; se on tässä matkan varrella kerinnyt muuttumaan suomalaisempaan nimeen. Olen aina tykännyt pitää omassa blogissa enemmän itse tehtyjä bannereita, mutta kun laiskuus on iskenyt ja on ollut halu muokata ulkoasua on pitänyt "palkata" joku muu bannerin tekoon.
Mikä on sinun lemppari bannerisi?
en muista oliko ensimmäinen banneri, ainakaan vanhempia bannereita en löytänyt. Oma tekemä. |
![]() |
Tämä oli vasta kolmas banneri, mutten löytänyt S:n tekemää banneria tästä välistä. Oma tekemä. |
![]() |
Olin siis tekemäss seuraavaa banneria, oma tekemä. |
![]() |
Viides banneri, oma tekemä. |
![]() |
Kuudes banneri, "tilattu" banneri. |
![]() |
Seitsemäs banneri, jonka aikana taisin saada eniten uusia lukijoita. Oma tekemä. |
![]() |
Kahdeksas banneri, oma tekemä. |
![]() |
Yhdeksäs banneri, "tilattu". Tämä banneri oli tosi vähän aikaa ja voi olla että tulee uudestaan käyttöön. |
![]() |
Kymmenes banneri "tilattu" |
![]() |
Yhdestoista, eli nykyinen banneri. |
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Netin kautta ystästäviksi?
Nettiä käyttää päivittäin ties kuinka monta miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa, joista lievästi sanottuna suurinosa on sinulle tuntemattomia. Ihmisiä varoitellaan antamasta yhteystietoja netissä, joka on ihan ymmärrettävää, koska nettiä käyttää kaikenlaiset ihmiset; toiset enemmän, toiset vähemmän.
Mutta miten voin koskaan tutustua paremmin, jos en saa antaa yhteystietoja? Kyllä sen mielestäni huomaa kun voi pyytää toista esim. Facobook-kaveriksi yms. Itse olen pyytänyt muutamia ihmisiä Facebook-kavereiksi vaikka en ole tuntenut kovinkaan hyvin ja jonka jälkeen ollaan alettu juttelemaan enemmän facebookin kautta, myöhemmin tehty jotain yhdessä. Omasta mielestä, missään Randomi.fi tapaisilla sivuistoilla, ei pitäisi koskaan luovuttaa mitään yhteystietoja...
Olen itse tutustunut netin kautta muutamiin ihmisiin, toiset asuu 300km päässä, tai kauempana. Yksi asuu alle 60km päässä. Oon ilonen, että mun kaveripiiri on vähän laajempi, ettei se pyöri pelkästään vain tällä paikkakunnalla, mutta yhtälailla oon ilonen täällä asuvista läheisimmistä ja tärkeimmistä kavereista. Harmillista on vain se, että oon huono pitämään yhteyttä kauempana asuviin kavereihin..., vaikka on Facebookit ja whatsapit, niin ei kuitenkaan tuu juteltua niin paljon kuin ehkä pitäis.
Eli oon sitä mieltä, että netin kautta voi ystävystyä ihmisiin ja sen kautta voi oikeasti löytää hienoja ihmisiä, kunhan ei oo liian sinisilmänen. Ruudun takana voi oikeasti olla aivan erilainen ihminen, kuin mitä se väittää olevansa !
Tykkään tutustua paljon uusiin ihmisiin. Blogijen kautta oon törmännyt moneen bloggaajaan, johon olis mukava päästä tutustumaan paremmin mm. Juliaan, ja Auriin. Ja tietysti kaikkiin muihinkin bloggaajin olis kiva päästä tutustumaan paremmin !
Tästä postauksesta tuli jokseenkin sekava, eikä sisältö viittaa niin paljon otsikkoon mitä voisi...
Tästä postauksesta tuli jokseenkin sekava, eikä sisältö viittaa niin paljon otsikkoon mitä voisi...
Oletko itse saanut netin kautta uusia ystäviä?
Haluiaisitko tutustua johonkin bloggaajaan? :)
torstai 9. tammikuuta 2014
Erikoispostaus: 4 vinkkiä bloggaajalle ja kommentoijalle
Blogi täytti eilen 8.1 vuoden, jonka takia ajattelin tehdä erikoispostauksen. Alun perin tein saman postauksen video muodossa, mutta puolivahingossa poistin videot kamerasta, koska luulin että olin siirtänyt ne jo koneelle. Todellisuudessa olin siirtänyt muut videot koneelle, paitsi ne. Muistin eilen, että mun pitäis postata jonkinlaine "vuosipostaus", mutta koska olin tallillta eilen, nii ei ollut aikaa tulla postailemaan ja haaveilin eilen vielä, että kerkiäisin ottamaan tarvittavat videot, mutta ei tänäänkään ollut niin paljon ylimääräistä aikaa ja halusin julkaista tämän postauksen mahdollisimman pian. Mutta pidemmittä puheitta alotettaan.
1. Ulkoasu. Tiedän, etten ole ainut joka jaksaa muistuttaa ulkoasun tärkeydestä, mutta tosiasia on, että huonon ulkoasun takia, voit menettää lukijoita. Jos ulkoasuun ei jaksa panostaa ajattelisin, että blogissa vieraileville tulee sellainen olo, että postauksiinkaan ei ole varmaan panostettu, koska ulkoasu on niin huolettomasti tehty. Tiedän etteivät kaikki osaa tehdä itse banneria, mutta netti on täynnä ihmisiä, jotka osaavat tehdä hienoja bannereita ja yleensä bannereihin pääsee itsekin vaikuttamaan, joten jos et osaa tehdä itse pyydä jotain tekemään sinulle sellainen. Myös valmiita taustoja löyty netistä, jos jaksaa etsiä. Jotkut saattavat pyytäessä suostua tekemään myös sellaisen. Pyri tekemään ulkoasusta mahdollisimman persoonallinen ja massasta erottuva.
2. Panosta postauksiin. Jos postaukset on täynnä hymiöitä ja siinä ei ole yhtään kuvia sekä tekstissä poiketaan kokoajan aiheesta, postauksia on sekä vaikea lukea ja ymmärtää, sekä postaus on silloin myös tylsä. Selkeä fontti, suuret kuvat ja omana itsenään oleminen ovat tärkeitä asioita laadukkaan postauksen kirjoittamisessa. Sinun ei tarvitse postata joka päivä. Mieluummin 3-4 laadukasta ja panostettua postausta, kun 7 nopeasti tehtyä postausta - koska on pakko. En sano, että kaikki ne jotka jaksavat postata joka päivä eivät tee nii laadukkaita postauksia kuin ne jotka postaavat vain muutaman kerran viikossa, mutta lähes aina se on näin.
3. Älä käytä lukija lukijasta-taktiikkaa. Liian usein näkee nettien erilaisten lukijapalstojen, facebookin bloggaaja ryhmien ja blogien kommenttiboxijen täyttyvän "liityin lukijaksi, liitytkö takasin " - kommentteja. Harvoin tällä taktiikalla saadut lukijat oikeasti ovat kiinnostuneita lukemaan blogiasi. Se numero lukijapalkissa, ei periaatteessa merkitse mitään. Mitä teet 50 lukijalla, joista kukaan tuskin vilkaiseekaan postauksiasi saatika kommentoi niihin, kun voit saada myös 10 lukijaa joita oikeasti kiinnostaa lukea blogiasi. Toki aktiivisten lukijoiden saaminen vie enemmän aikaa, mutta se on palkitsevampaa.
4. Kirjoitat blogia omaksi iloksesi. Edelliseen kohtaan vielä viitaten, kirjoitat blogia harrastuksena, omaksi iloksesi, et lukijoiden takia. Lukijat kyllä tuovat kirjoittamiseen lisää "potkua", mutta ne ei saisi olla silti se pääasia. Mutta jos bloggaaminen on vain kilpailua esimerkiksi siitä , että saako enemmän lukijoita kun oma kaveri tai joku muu bloggaaja sekä postaaminen tuntuu muutenkin pakko pullalta, niin suosittelen miettimään useamman kerran, että onko bloggaaminen se oikea juttu sulle.
Neljä vinkkiä bloggaajalle
1. Ulkoasu. Tiedän, etten ole ainut joka jaksaa muistuttaa ulkoasun tärkeydestä, mutta tosiasia on, että huonon ulkoasun takia, voit menettää lukijoita. Jos ulkoasuun ei jaksa panostaa ajattelisin, että blogissa vieraileville tulee sellainen olo, että postauksiinkaan ei ole varmaan panostettu, koska ulkoasu on niin huolettomasti tehty. Tiedän etteivät kaikki osaa tehdä itse banneria, mutta netti on täynnä ihmisiä, jotka osaavat tehdä hienoja bannereita ja yleensä bannereihin pääsee itsekin vaikuttamaan, joten jos et osaa tehdä itse pyydä jotain tekemään sinulle sellainen. Myös valmiita taustoja löyty netistä, jos jaksaa etsiä. Jotkut saattavat pyytäessä suostua tekemään myös sellaisen. Pyri tekemään ulkoasusta mahdollisimman persoonallinen ja massasta erottuva.
2. Panosta postauksiin. Jos postaukset on täynnä hymiöitä ja siinä ei ole yhtään kuvia sekä tekstissä poiketaan kokoajan aiheesta, postauksia on sekä vaikea lukea ja ymmärtää, sekä postaus on silloin myös tylsä. Selkeä fontti, suuret kuvat ja omana itsenään oleminen ovat tärkeitä asioita laadukkaan postauksen kirjoittamisessa. Sinun ei tarvitse postata joka päivä. Mieluummin 3-4 laadukasta ja panostettua postausta, kun 7 nopeasti tehtyä postausta - koska on pakko. En sano, että kaikki ne jotka jaksavat postata joka päivä eivät tee nii laadukkaita postauksia kuin ne jotka postaavat vain muutaman kerran viikossa, mutta lähes aina se on näin.
3. Älä käytä lukija lukijasta-taktiikkaa. Liian usein näkee nettien erilaisten lukijapalstojen, facebookin bloggaaja ryhmien ja blogien kommenttiboxijen täyttyvän "liityin lukijaksi, liitytkö takasin " - kommentteja. Harvoin tällä taktiikalla saadut lukijat oikeasti ovat kiinnostuneita lukemaan blogiasi. Se numero lukijapalkissa, ei periaatteessa merkitse mitään. Mitä teet 50 lukijalla, joista kukaan tuskin vilkaiseekaan postauksiasi saatika kommentoi niihin, kun voit saada myös 10 lukijaa joita oikeasti kiinnostaa lukea blogiasi. Toki aktiivisten lukijoiden saaminen vie enemmän aikaa, mutta se on palkitsevampaa.
4. Kirjoitat blogia omaksi iloksesi. Edelliseen kohtaan vielä viitaten, kirjoitat blogia harrastuksena, omaksi iloksesi, et lukijoiden takia. Lukijat kyllä tuovat kirjoittamiseen lisää "potkua", mutta ne ei saisi olla silti se pääasia. Mutta jos bloggaaminen on vain kilpailua esimerkiksi siitä , että saako enemmän lukijoita kun oma kaveri tai joku muu bloggaaja sekä postaaminen tuntuu muutenkin pakko pullalta, niin suosittelen miettimään useamman kerran, että onko bloggaaminen se oikea juttu sulle.
1. Älä linkkaa blogiasi jokaisen kommentin perään. Kun kommentoit toisen blogiin niin ei ole välttämätöntä harrastaa piilomainontaa ja linkata omaa blogia kommentin perään. Harvat tykkäävät siitä ja vielä harvempi edes katsoo blogiasi. Voit linkittää oman blogisi toisen blogiin, jos kyseessä on haastepostaus, linkitä blogisi-postaus yms. mutta älä linkitä muihin postauksiin.
2. Ole asiallinen. Kommentoidessasi toisen blogiin ole asiallinen, varsinkin jos aiot kommentoida jotain negatiivistä. Negatiivistä palautetta antaessasi, muista perustella asia, jotta bloggaajan olisi helpompi saada asiasta jotain irti ja mahdollisesti korjata asiaa.
3. Ole luova. Jos kommentoit omaperäisemmin ja luovemmin toisen blogiin, jäät aika varmasti paremmin mieleen. Omaperäisemmät kommentit saattavat piristää jopa enemmän, kuin tavalliset " hyvä postaus :) " - kommentit ja bloggaaja saa sellaisista kommenteista enemmän irti. Jos itse saan omaperäisen kommentin tai törmään sellaiseen, jonkun toisen blogissa; koitan etsiä kommentoijan mahdollisen oman blogin, ja joskus saattaa löytää tällä tavalla omaperäisen ja mielenkiintoisen blogin.
4. Älä kommentoi toisen blogiin " Liityin lukijaksi ", jos et oikeasti liittynyt lukijaksi. Elä varsinkaan linkkaa omaa blogiasi kommentin perään ja pyydä bloggaajan liittymään/katsomaan omaa blogiasi.
Jos olet, jossain asiassa vähänkään eri mieltä, niin kommentoi ihmeessä alas !
pisteet sille, joka jakso lukea postauksen loppuun asti :)
pisteet sille, joka jakso lukea postauksen loppuun asti :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)