WALES | elämäni parhaimpiin kokemuksiin lukeutuva matka.

Kotiuduin Walesista n. kuukausi sitten. Olo on vieläkin epätodellinen, en voi ymmärtää että lähdin - olin siellä - tulin pois. Koko reissu ja siihen kuuluvat muistot tuntuvat siltä kuin ne olisivat unta.

Reissu oli kokonaisuudessaan mahtava, vaikka se poikkesi maisemaa lukuunottamatta kaikista mielikuvista mitä olin ennättänyt luoda ennen reissua. Sain paljon uusia kansainvälisiä ystäviä, joiden kanssa pyrin pitämään yhteyttä, hienoja kokemuksia ja muistoja. Lisäksi onnistunut reissu kasvatti roimasti itsetuntoa ja teki musta taas astetta itsevarmemman. Reissu aiheutti myös lievää panikointia; koska en ollut aikaisemmin lentänyt ilman vanhempiani. Jälkeenpäin, kuulin, että myös kotona oltiin jännitetty lentomatkaa. Tämä ei toisaalta tullut yllätyksenä sillä äiti laittoi aina koneen vaihdon yhteydessä viestiä " onko kaikki OK? Löytykö oikee kone? " tms. Kaikki sujui kuitenkin ilman suurempaa säätöä ja nyt voisin hypätä vaikka heti uudestaan koneeseen, jos joku sponsoroisi vain lippuni. Yllättävää on, että vaikka Walesin reissusta ei ole vielä edes pitkä aika, minulla on jo seuraava ulkomaanmatka tiedossa, toki vasta keväällä 2016.

Hyvien muistojen takana ovat suurimmaksi osaksi, mielettömän ihanat isäntäperheet, nuorisovaihto-ohjaajat (/ leaderit?) sekä muut vaihto-oppilaat. Tietysti haluan kiittää myös erityisesti vanhempiani sekä Suomen 4H-liittoa, jotka tekivät tästä matkasta mahdollisen.

Vaihto-oppilas matka on jotain sellaista mitä ihmisen tulee kokea itse. Olen varma; jos minulle tulee toinen mahdollisuus lähteä vaihto-oppilaaksi, työssäoppimaan tms. ulkomaille, en epäile lähtöä hetkeäkään. Yläasteella Englannin kielen numeroni keikkuivat 6 tienoilla, nyt lukioon siirtymisen myötä joudun tosissaan taistelemaan itseni kursseista sekä luultavasti myös YO-kirjoituksista läpi. Tästä huolimatta, toteutin unelmani ja lähdin kokeilemaan siipiäni. Ja huomasin, että siipenihän kannattavat minua. Eli vaikka en ymmärtänytkään kaikkea mitä minulle kerrottiin tai en löytänyt kaikkia tarvittavia sanoja selittääkseni jotain asiaa, pärjäsin silti. Tulin ymmärretyksi, sain sanottua haluamani asiat sekä sain aikaan keskustelua, sain jopa kehuja hyvästä englanninkielestä.

Tälläinen kehu yllätti täysin.

En voi lopettaa matkani hehkuttamista ja haluan, että jokainen jolla on joskus mahdollisuus lähteä tai/ja jokainen jolla on vaihtomatka, työssäoppiminen tms unelmana; tarttuvat niihin ja lähtevät kokeilemaan. On elettävä unelmaansa, silloin kun se on mahdollista! En siis voi kuin suositella,

 jokaiselle vaihto-oppilas matkaa. Suomalaisten englanninkieli on niin hyvä, että myös huonommallakin kielellä pärjää varsinkin kun tekstiin lisää hieman elekieltä. Etenkin huonommalla englanninkielellä pärjää maissa, joissa ihmiset puhuvat äidin kielenään englantia.

Suosittelen kokeilemaan siipiään! Tälläiset matkat ovat mieltä avartavia kokemuksia. 

Ennen ja nyt

Tutustuin Flinkkiin kunnolla 2009(?) vuoden lopulla ja sen jälkeen näin Flinkkiä sillon tällöin. Reilu vuoden verran kuljin junalla satunnaisesti Flinkin kotitallilla vuokrailemassa muita hevosia ja auttelemassa Saijaa. Ensimmäisestä ratsastuskerrasta en muista mitään, enkä tarkalleen muista koska ensimmäisen kerran Flinkin selkään oon kiivennyt, mutta pitkän aikaan kävin vaan hoitelemassa. Koskaan ei tullut sellaista pakottavaa tarvetta päästä Flinkin selkään, olin tyytyväinen kun sain katsoa kentän laidalta kun S ratsasti ja elätellä toivoa siitä että saattaisin saada jonkinlaisen pukituskuvan tai muuten hienon kuvan sen ratsastuksen aikana.

Jatkoin satunnaista käymistä Flinkin luona sekä muiden hevosten vuokrailua (siihen aikaan taisin kyllä vuokrailla pääasiassa risteytysponia Kekeä). Välillä hoitelin S:n hevosia kun hän oli itse reissussa ja sitten joskus eräänä päivänä kiipesin selkään.

Keväällä 2011 aloin miettiä ylläpitohevosen ottoa, mutta nuoren iän ja ei-hevosihmis vanhempien takia ylläpitohevosta oli erittäin vaikea löytää. Kerran kuitenkin tallilla ollessa, tuli ylläpitohevonen puheeksi ja pian S olikin jo tarjonnut mulle Flinkkiä ja Eikkaa ylläpitoon. Molemmat hevosista saapuivat meille toukokuussa 2011 ja muuttivat 3kk päästä S:n mukana Tampereelle. Pitkästä välimatkasta huolimatta kävin aika usein katsomassa tätä kolmikkoa, joka lopulta lisääntyi yhdellä Oliverin synnyttyä.

Tampereella ollessaan hepat vaihtoivat tallia ja Flink oli ylläpidossa reilu vuoden ajan. Flinkin ollessa toisella tytöllä ylläpidossa se oli muuttunut paljon. Muutoksen huomasin etenkin silloin kun Flink muutti 2013 vuoden lopussa kotipaikkakunnalleni ja mulla oli mahdollisuus päästä katsomaan sitä useammin. Sillon opiskelin yläasteen sijasta lukiossa ja kävin vielä ratsastustunneilla, joten aika mitä vietin Flinkin seurassa oli aika lyhyt siihen nähden kuinka paljon se olisi voinut olla. Ratsastus tuntui olevan yhtä kokeilua; pukittelua, pystyynhyppimistä ja sen sellaista. Tippumis saldo oli tällöin suuri. Monesti lähdin pala kurkussa tallilta ja luottamus tätä hevosta kohtaan horjui rajusti.

                 Mihin "oikea" Flink oli kadonnut? 

Pikku hiljaa pienillä edistysaskelilla alettiin rakentamaan luottamusta takaisin. Aluksi ratsastin vain käynnissä ja kokeilin pieniä pätkiä ravissa. Ajatus laukasta hirvitti, en luottanut siihen että pysyisin selässä jos Flink tekisi jotain typerää. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi ja pian uskalsin käynnin ja ravin lisäksi ottaa laukkaa. Ja aika yllättäen löysin itseni pian Flinkin ja mun ensimmäisistä estekisoista, tuloksena puhdas rata ( sijoituksesta ei ole muistikuvaa ). Jälkeenpäin olen kuullut muutamia kommentteja siitä miten olen uskaltanut ratsastaa saatika kisata Flinkillä. 

Flink on ensimmäinen hevonen, jolla ratsastaminen on jossain vaiheessa hirvittänyt.

Kaikesta huolimatta halusin ottaa Flinkin meille kesäksi ylläpitoon. Ja en kadu sitä. Flinkin tullessa meille ratsastus onnistui toisena päivänä tosi hyvin, mutta seuraavana päivänä mietin minkälaisen hevosen oon ittelleni ottanu ylläpitoon ja usein löysinkin itseni maankamaralta. Vuosi takaperin meidän meno oli enemmänkin hammasten kiristelyltä kuin työn teosta nauttimista, kummankin osalta. Nykyään molemmat nauttii siitä mitä tehdään ja se kyllä näkyy ulospäinkin. Toki epäonnistumisia ja huonoja päiviä tulee edelleenkin, mutta olen oppinut suhtautumaan niihin paremmin ja ovat nekin kuitenkin vähentyneet.

Olen oppinut myös lukemaan tätä hevosta enemmän sekä kehittynyt sen ansiosta ratsastajana. 

Kuvia postaukseen tuli aika reilusti, mutta mitä mieltä olet postauksesta kokonaisuutena? 

Haluaisitko nähdä meidän kehityksen videolla? 

Minä muiden silmin 2/3

Elli, Kelli, kojootti... Ihan miten vaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tai pitäisikö sanoa että "siskolla". Ei Ellinoora oikeasti minun siskoni ole mutta meidän kaverisuhde muistuttaa enemmän sisarussuhdetta kuin sellaista "mennään, hengaillaan, reissaillaan niinkuin kaverit tekee". Johtuu varmasti osittain meidän viiden vuoden ikäerosta.

Tutustuimme joskus niinä aikoina kun Ellillä oli vaaleat saparot päässä ja minulla kauniit silmälasit. Itse en oikein muista niistä ajoista mutta Elli kyllä jaksaa muistutella. Olemme harrastaneet hevosia kahdella samalla tallilla ja tuo monitaitoinen säheltäjä on jaksanut ja halunnut auttaa minua omien hevosteni kanssa vaikka yksikään niistä ei ole ollut sellainen jonka kanssa voisi harrastaa huolettomasti ilman että saisi olla miettimättä sitä että missähän reiässä herne on milloinkin tai mihin rööriin hevonen sen päättää yhtäkkiä vetää. Johtuen lähinnä ”yhden ihmisen hevonen”-tyyppisistä kaviokkaista jotka eivät ole päästäneet kilttiä mutta hieman hätäistä ”kyllä mä yritän mutta kun..!”-tyyppistä Elliä helpolla.

Sydäntä, mielikuvitusta, yrittämisenhalua ja energiaa tuosta tylleröstä kyllä löytyy mutta se miten ne kaikki ominaisuudet saisi järkevään pakettiin, tuntuu olevan hieman hukassa. Iän myötä hänen ruuvinsa tuntuvatkin onneksi kiristyvän koko ajan paremmin paikoillensa eivätkä löystykkään niin usein. Muistellen niitä hetkiä kun me olemme painineet pitkin maita ja mantuja ja kastelleet toisiamme hevosille tarkoitetulla vedellä. Spesiaalina molempien sapelihampaat joilla olemme aiheuttaneet toisillemme jos jonkinlaista paisetta ja mustelmaa...

Monesti Elliltä on tullut viestiä että josko tekisimme tai kuvaisimme jotain ja kun olen vastannut että ihan milloin vain hänelle sopii, mitään ei ole enää kuulunutkaan tai sovitut asiat ovat vain jääneet kun on tullut jotain muuta menoa ja Ellillä on ollut liikaa tekemistä. Vuorokauden tunnit tulevat liian usein vastaan varsinkin tämän ihmisen kohdalla ja koti- sekä kouluvelvollisuudet on hankala sijoittaa monien vapaa-ajan suunnitelmien kanssa. Molemmat taidamme kuitenkin ymmärtää miten erilaisissa elämäntilanteissa olemme olleet/olemme nytkin niin ymmärrystä meillä riittää toisillemme – vaikka joskus Ellillä meinaa varmasti mennä hermo tälläiseen ”varaäiti-isosiskoon” enkä itse jaksa yrittää tehdä montaa asiaa yhtä aikaa vaan mietin mitä ehdinjaksanhaluan oikeasti.

Kojootti on eläinlajina helposti tutustuttava ja sydämellinen mutta tiukan paikan tullen se saattaa yrittää livistää paikalta häntä koipien välissä. Keskittymiskyky voi olla usein koetuksella ja liiallinen kertarysäyksellä saatu informaatio saa pieniaivoisen eläimen pään pyörälle. Pienistä epäkohdista huolimatta kojootista ei voi olla välittämättä sitten kun sellaisen oppii tuntemaan, eivätkä ne onneksi jätä rauhaan kavereitaan vaikka he olisivatkin välillä huonoja pitämään kojoottiin yhteyttä. <3

Liian monet hyvät hetket ja erilaiset kokemukset olisivat jääneet tallentamatta niin kuviksi, videoiksi kuin sydämeenkin ellei olisi Ellin kaveri.                                     

Jos en pienenä olisi uskaltanut tutustua Saijaan paremmin, mun hevosasiat ei olisi näin hyvällä mallilla. Saija ja sen hevoset on opettanu mulle näinä vuosina varmaan enemmän, kuin ratsastuskouluvuodet yhteensä - vaikkakin monet niistä kantapään kautta. Pakko myös myöntää se 
että tän yksilön kanssa eläminen ei aina oo ollu ruusuilla tanssimista, mutta ikimuistoista kyllä. 

Minä muiden silmin 1/3

Oon jo pitkään miettinyt tämän postauksen tekoa ja nyt viimein sain kysyttyä muutamia kavereitani kirjoittamaan teksin musta. Tarkoitus oli alun perin laittaa kaikki tekstit samaan postaukseen, mutta kun sain ensimmäisen tekstin Maijulta, niin teksti määrä yllätti kyllä positiivisesti ja taidan jakaa nämäkin postaukset useampaan osaan. Tekstiä lukiessa, hymy nous korviin ja muutaman kerran tuli naurahdettuakin. Jotkin kohdat olivat päässyt unohtumaan, mutta palautuivat nopeasti mieleen !

Toivottavasti joku jaksaa tämän lukea. Mitä tykkäsit tälläisestä postauksesta?

About me/ miten me tunnetaan: Hei kaikki, oon Maiju, 17- vuotias turvallisuusalan opiskelija. Elli pyys mua tekemään tän ”Elli muiden silmin” – jutun ja oon tosi otettu siitä.  Tutustuin Elliin vähän ennen yläastetta, tallilla tietysti. Elli tais siihen aikaan olla aika alotteleva tunneilla kävijä, itsehän olin jo omistanut hevoseni Veetin vajaan pari vuotta.  Ellistä muodostui nopeasti hyvänpäivän kaveri ja yläasteen alkaessa vielä vähän parempikin kaveri.  Taidettiin Ellin kanssa olla sellainen kauhukakaraduo, jonka juttuja muut seuras vähän kauhunsekaisin tuntein vierestä. Ei meinaan ollut harvinainen näky, että painittiin koulun käytävällä (välillä vähemmän ja välillä enemmän tosissaan) tai jahdattiin toisiamme pihalla. Kyllä, yläasteella…

 Meillä oli myös sama lempiopettaja, joka opetti meille uskontoa, köksää ja liikuntaa 7-luokan. Tää kyseinen opettaja tuli kuitenkin raskaaksi 8-luokan syksyn jälkeen ja jäi sairasloman kautta äitiyslomalle. Me kuitenkin päätettiin, että hitto vie, mehän nähdään tätä opettajaa vielä koska se on niin huipputyyppi. Niimpä etupäässä Elli, mutta myös minä alettiin elättelemään toivoa, että voitais jonkun syyn takia tulla käymään tän opettajan luona. Elli heitti kerran välitunnilla ihan vitsinä, että ”me tullaan sun miehen luo TETtiin!” Tämän opettajan miehellä siis on lypsykarjatila ja ajateltiin, että mikäs olis sen hienompi syy päästä heille. Noh, opettaja oli sitten kotona puhunut miehelleen ja tämä oli ilmeisen myönteinen ajatukselle.

Seuraavaksi oli kaikista kamalin osuus, eli tälle itse lypsykarjatilan omistajalle soittaminen ja TET-paikasta kysyminen. Jahkattiin ja jahkattiin sitä ja loppujen lopuksi oltiin meillä suunnittelemassa paperille mitä sanon puhelimessa. Kirjoitin tarkasti paperille kaikki mitä sanoin, tein jopa ”koesoiton” Ellille toiselle puolelle taloa, että mitä sanon :D Siitähän ei sitten tullut mitään ja itse soittokin oli aika eksoottinen kokemus. Istuin sängyllä ja valtavan jännityksen vallassa soitin kuin soitinkin tälle miehelle. Ja mitä tekee Elli, makaa sängyn alla äänittämässä koko puhelun.. XD Sen jälkeen olin niin helpottunut, mutta pirun kiukkunen tälle pikku perkeleelle joka oli päässyt kuin koira veräjästä ja vielä äänittänyt mun onnetonta takeltelua!

Noh, saatiin kuin saatiinkin viikon harjoittelupaikka hyisessä helmikuun pakkassäässä tuolta navetalta. Se oli kyllä ikimuistoinen kokemus. Ensimmäiset navetat kuljin kuin Ellin varjona ja sohin jokaista lähelle eksyvää elikkoa varmuuden vuoksi p*skakolalla, ettei ne vaan tulisi mun päälle. Oltiin varmaan aika sähläreitä ja melkoinen älämölökaksikko, mutta oltiin me varmaan jonkunlainen vaikutuskin niihin tehty, koska saatiin kyseiseltä navetalta kesätyöpaikka! Oltiin siellä 6 viikkoa lomittamassa kesällä 2012, siitä taitaa olla jotain alkeellista postauksenpoikastakin mun pienessä blogissa.

 Tuona kesänä opin ihan tajuttomasti Ellistä ja ylipäätään siitä, miten eletään toisen, täysin erilaisen ihmisen kanssa. Asuttiin siis meidän kesämökillä, josta oli muutaman kilometrin matka navetalle. Herättiin joka arkiaamu 5.20, muutamaa myöhästymisaamua lukuun ottamatta. Haha, en voi olla nauramatta kun muistelen muutamaa viimetingan herätystä.. :”D

Ellillähän on/oli ihan päinvastaiset aamurutiinit kuin mulla. Se halus, että valoja ei laiteta päälle ja minä taas halusin kaikki valot päälle, että heräisin. Noh, me sitten muutaman vaikean aamun jälkeen järjestettiin niin, että toinen meni keittiöön syömään pimeässä ja toinen laittoi valot päälle olohuoneeseen, jossa nukuttiin. Sitten taas vaihdettiin toisinpäin ja jostain kumman syystä tultiin aika hyvin toimeen koko ajan! Olihan meillä tietysti muutamia mykkäkouluja, mutta kelpo suoritus muuten. Parasta aikaa, ei voi muuta sanoa!

Ysiluokan syksy oli sellaista draamailun aikaa, ettei ikinä. Kaveriporukat vaihtuivat aika radikaalisti ja taisin jäädä ”ylimääräiseksi” ihmiseksi, joka olis kuitenkin halunnut johonkin porukkaan. Noh, järjestin sitten ikävyyksiä haukkumalla yhden ihmisen ihan maan alle ja täten onnistuin jäädyttämään välini myös Elliin ja muihin meidän luokkalaisiin tyttöihin. Olin itsetuntoni kanssa ihan maassa eikä me tosiaankaan oltu kovin kehuttavissa väleissä Ellin kanssa. Jostain syystä se kuitenkin vähän niin kuin sivuutti mun typeryydet ja oltiin kuitenkin talleilla ihan hyvissä väleissä. Ysiluokalta päästessäni olin helpottunut, mutta toisaalta jäin hirveästi kaipaamaan Elliä ja erästä toista tyttöä, jotka autto mut itse aiheuttamistani vaikeuksista pois.

Ysiluokan jälkeen kesällä oltiin jälleen samassa työpaikassa. Siellä meidän kaverisuhde oli varmaan aika neutraali. Oltiin kuitenkin vähän ehkä sellaisella tunnustelemisasteella, että miten tästä nyt jatkettaisiin. Kävin muutaman kerran ratsastamassa Ellin ylläpitohevosta ja –ponia ja nähtiin muutaman kerran muissakin merkeissä.

Ammattikoulun aloittaessani Elli otti varovasti yhteyttä, että josko alettais käymään lenkillä iltaisin. Itse suostuin, totta kai. Mikäs sen parempaa kuin saada tilaisuus nähdä yläasteaikaista kaveria ja saada samalla liikuntaa. Saatiin purkaa tuntojamme uusista kouluista ja kaveriporukoista, se oli jollain tavalla helpottavaa. Lenkkeily jäi talven kovimmilla pakkasilla, mutta taas keväällä jatkettiin satunnaisesti.  Viime kesänä nähtiin harvakseltaan, loppukesästä käytiin kerran ottamassa aurinkoa.

 Viime viikolla käytiin Seinäjoella kahteen otteeseen, ensin Hööksin avajaisissa ja shoppailemassa ja sitten elokuvissa katsomassa If I Stay. Seinäjoella puhuttiin kyllä kaikkea maan ja taivaan välillä, mikä oli tosi jees pitkän ajan jälkeen. Reissujen jälkeen Elli laittoi viestiä, että on tosi kiva, että ollaan pysytty kavereina ja voidaan edelleen nähdä. Ja niin on munkin mielestä. Tää muutaman viestin ketju sai mut jotenkin tosi hyvälle tuulelle ja oli tavallaan viimeinen helpotuksen huokaus mulle, että Elli on antanu mun vanhat typeryydet anteeksi ja haluaa olla kaveri. Kiitos < 3

Lopuksi vielä Ellistä vähän muita mietteitä. Ensinnäkin, tää tyttö on aikuistunut ihan tajuttomasti yläasteelta lähtemisen jälkeen. Se ei enää harrasta mykkäkouluja ja haluaa oikeesti selvittää asiat puhumalla, mikä on mun mielestä yks aikuistumisen merkki. Toiseks, se on paras kuvaaja ja oikeastaan tituleeraan sitä mun hovikuvaajaksi. Elli on melkein kaikkien valmennusten ja kisojen ”allround” tyyppi, joka ei nirsoile hevosenhoitotehtävissä ja kuvaa mitä intohimoisimmin. Elli on myös yleensä se porukan järjestelmällisin ja ollaan esimerkiksi suurin piirtein samaa mieltä alkoholinkäytöstä. Sen aineen harkittua käyttöä myös arvostan ystävissäni. Kuuntelen aina ihaillen Ellin selityksiä elokuvista ja välillä hävettää myöntää, etten tiedä niistä puoliakaan. On kuitenkin ihailtavaa, että joku jaksaa esim. ottaa niin paljon selvää yhdestä elokuvasta ja on siitä niin innoissaan. Ellin ansioista lähdettiin Seinäjoellekin eläviin kuviin.

Ratsastajana Elli on hevosta kuunteleva hurjapää, joka ei pelkää mennä uudelleen kyytiin vaikka olisi äsken tippunut päälleen peltoon. Lisäksi se olis kova kisailemaan ja välillä ihan säälittää, kun sopivia kisoja tai ratsua ei löydy. Mutta eiköhän se tästä, kun F jää vielä vuodeksi Ellin käyttöön! J  Elli osaa myös ottaa ohjeita vastaan ja yrittää varmasti parantaa ratsastustaan joka kerta. Joskus ehkä soisin hänelle ratsastaessa lisää keskittymiskykyä, mutta meillä kaikilla on heikkoutemme.

Kiitos ja anteeksi tästä romaanista, kolminkertainen hurraa-huuto Ellinooralle! Hurraa, hurraa, hurraa! [ tähän vielä blogin osoite, jos jotakuta kiinnostaa: http://maijuandthediamonds.blogspot.fi/ ]

Kiitokset Maijulle, joka jaksoi uhrata kallisarvoista aikaansa ja kirjoitella kyseisen teksin !

Videon editointia.

Flinkki tullaan alkuviikosta kengittämään ja sitten aletaankin palailemaan pikkuhiljaa treenailun pariin. Sain viikko sitten valmiiksi alla olevan videon, joka näkyy myös Youtuben puolella julkisesti. Ajattelin julkaista sen täällä bloginkin puolella, kun täällä on viime aikoina ollut vähän hiljaisempaa.

Monien epäonnistumisien ohella ollaan kuitenkin koettu enemmän positiivisiä asioita !

Viimeinen ratsastustunti

Tällä viikolla oli tämän kevään viimeiset ratsastustunnit, ennen kesälomaa. Hyvä näin, koska tulevan viikon keskiviikkona starttaa koeviikko, sekä Flink siirtyy torstaina mulle ylläpitoon. Kevään viimeinen tunti ei mennyt omalta osalta ihan nappiin, mutta silti tunnilta lähdettiin hymyssä suin. Viimenen tunti oli odotetusti "hölläilytunti" ilman satulaa ja ratsuna oli Fyrry.

Alkuun mentiin pujottelu tehtävää ravissa sekä laukassa, sen jälkeen tultiin pientä ristikkoa. Heti alusta asti Fyrry oli innokas ja liikku reippaasti. Sain jopa varotteluja siitä että voi vetässä laukassa pään alas ja pukittaa.

 Alotettiin tulemaan ristikkoa oikeessa kierroksessa ja Fyrry oli niin innoissaan että olin itekin koko ajan suu virneessä, myös sen jälkeen kun vaihdettiin suuntaa. Tultiin este vasemmassa kierroksessa ja kun edelliseen kierrokseen oli mennyt niin hyvin niin en odottanut mitään sen ihmeempiä, edes varoitteluista huolimatta. Esteellä oma istunta vähän horjahti, muttei ihan kamalasti, mutta Fyrry käytti senkin hyväkseen, heti alastulon jälkeen se kiskas pään voimalla jalkojen väliin, samalla hetkellä se otti myös muutaman askeeleen taaksepäin, siinä vaiheessa näin vaan maneesinpohjan ja kuperkeikalla tömähdin takamukselleni. Hevonen katto ihan hölmistyneenä, kun istuin maassa suu virneessä. Reippaasti uudestaan selkään ja samantien este uudestaan, Fyrry koitti samaa vielä uudestaan mut osasin valmistautua paremmin ja sain pään ylös. Siinä vaiheessa pyydettin toista ratsukkoa siirtymään maneesin toiseen päähän, jolloin Fyrryn ei tarvis mennä yksin sinne päin. No siihen loppu hepan tiputtamisyritykset ja hypättiin taas nätisti ilman ylimääräsiä pään viskelyitä.

Nyt tätä postausta kirjotellessa vasta rupesin tajuamaan kuinka monta kertaa oon jo tän vuoden puolella tippunut. Nyt pitää ruveta skarppaamaan ja ettiä jostain alitajunnasta  ne vähäsetkin apinointitaidot, jolla sitten pysytään siellä hevosen kyydissä.

Sain myös vihdoin omiiinkäsiin, jo jonkin aikaa sitten ostamani kisatakin.  Kyseisen takin ostin siis käytettynä ja siskoni kävi noutamassa sekä sovittamassa sitä, joten vähän "riskillä" ostin sen, koska en päässyt itse sovittamaan. Takki oli muuten sopivan kokoinen, mutta vyötäröltä, se olis voinut olla hieman kapeampi, mutta menee se noinkin. Varsinaisestihan, en takkia tällä hetkellä tarvitse, koska en tule hankkimaan aluelupaa tälle kaudelle, kisahevosen puuttuessa. Tietysti harmittaa, kun kerkisin jo asiasta innostumaan, mutta aina ei kaikki mene niin kun ois suunnitellut. Katsotaan, josko ens kaudelle löytäisin kisakumppanin !

Vielä kaipaisin toivekuva-ideoita. Kyseisen postauksen pyrin toteuttamaan kesäloman alussa !
Postaukseen pääset tästä!

Viime viikolla tallille mentäessä kuulin myös Vanillan myymisestä. Olo oli haikea sekä samalla hetkellä iski myös suunnaton ikävä. Onneksi tieto siitä, että se on kotiutunut ja toiminut siellä hyvin sai olon vähän paremmaks. Toivottavasti tuun törmäämään kyseiseen hevoseen vielä mutkan jos toisenkin kautta. Monen mieleen ei se hevonen ollut, mutta mun sydämmen se vei heti.



Pienetkin asiat voivat tehdä onnelliseksi.

Lauantaina lähdin Saijan mukana maneesille, Flink tietysti mukana. Rakennettiin muutama este sekä laitettii parit kavaletit, joita S tuli sitten Flinkin kans. Flink oli vähän jännittynyt, mutta meni íha nätisti. Siitä on aikaa, kun Flink on viimeks ollut tuolla maneesilla, joten Saija ratsasti pelkästään ja itse olin vain kuvaajan roolissa, mikä itseasiassa sopi mulle ihan hyvin. Mutta asetukset olivat niin poskellaan, ettei yksikään kuva onnistunut joten poistin kaikki kuvat.


reissulla näin mulle ehdottomasti tärkeimmän ja merkittävimmän ponin, Bellan.

Viime viikonlopulla Saijalta tuli viestiä "Et sitte aatellu aluelupaa hankkia, winkwink. ;) " jonka seurauksena löysin itteni  muutaman päivän päästä aluelupakoulutuksesta. Nyt pitäis viel tarkistaa omia kisatuloksia ja sit kysellä, josko mulle uskallettais antaa aluelupa. Jos lupa tulee, niin alan kisaamaan Saijan ja Flinkin kanssa enemmän tai vähemmän, pääasiassa varmaan esteitä.

Tässä muutama päivä sitten mietin, että millanen mä olisin ratsastajana ja millasessa hevostilanteessa mä olisin, jos en olis tutustunu Saijaan? En edes muista kunnolla miten ollaan tutustuttu, eikä muista Saijakaan. Yks ratkaseva tekijä tais olla se, että olin joskus niin utelias pikkutyttö ja kun sain Saijan meseosotteen käsiini, niin aloin rohkeasti juttelemaan. Jonkin ajan päästä, menin junalla Flinkin luo ja katselin sivusta kun Saija hääräsi sen parissa. Olin tyytyväinen kun sain vain olla tallilla; kuvata ja katsella.

Vuosi tai kaks myöhemmin Eikka astu kuvioihin ja taisin alkaa käydä enemmän tallilla. Silloin sain alkaa ratsastamaan Flinkillä ja Eikallakin sain aika pian ratsastaa. Yhtenä viikonloppuna kävin S:n pyynnöstä hoitamassa ja liikuttamassa hepat, kun sillä oli jotain asioita tms. Oli hauskaa ja vähän pelottavaa mennä hoitamaan kaverin hevosia yksin ja nappasinkin kaverin "tueks".





Eikka ja Flink olivat mun ekat ylläpitohevoset ( kesä 2011 ), muistan kuinka estekisojen jälkeen Eikka tuli meille ja Flink viikkoa myöhemmin. Olin ratketa onnesta kun tajusin, että meidän pihassa seisoo hevonen, silloin ajattelin olevani maailman onnellisin tyttö. Tietysti se, että mun vastuulla oli kaks kaverin hevosta jännitti, mutta tiesin, että tarvittaessa saan apua Saijalta sekä muilta tuntemiltani hevosihmisiltä. Ylläpidon loputtua ja hevosten muutettua Tampereelle, aloin käymään viikonlopuisin sekä lomilla katsomassa ja ratsastamassa niillä. Samalla pääsin seuraamaan Flinkin tiineyttä ja myöhemmin Oliverin kasvamista ja kehittymistä.

S tietää kuinka paljon mä tykkään kisaamisesta ja mua harmittaa, kun mulla ei oo ollu mahdollisuutta kunnon kisaamiseen, niin se että se tarjos Flinkkiä mulle kisattavaks ja vielä aluekisoihin, tällähetkellä olo on vain niin kiitollinen. Ihan mahtavaa ! En koskaan aatellu, että voisin päästä kisaamaan aluetasolle ilman omaa hevosta. Vaikkakin nyt muutaman vuoden sisällä aina kun oon ollu Saijan hevosten kanssa tekemistä ne on tuntunu melkein omilta, välillä enemmän, välillä vähemmän. Kiitos !

En suunnitellut tästä postauksesta näin pitkää, mutta tekstiä vaan tuli ja koitin tiivistää sitä.  Niin ja meidän netti ei oo toiminut nyt kunnolla ja meinasin laittaa tähän postaukseen videota lauantaista, mutta aina kun koittaa rendeerata tai ladata videota youtubeen netti katkee tai kone sammuu...  Pahoittelut erittäin sekavasta postauksesta. Huomenna suuntaan opistolle, ratsastustunnille ja taidan saada kuvaajankin mukaan !