perjantai 17. lokakuuta 2014

Minä muiden silmin 1/3

Oon jo pitkään miettinyt tämän postauksen tekoa ja nyt viimein sain kysyttyä muutamia kavereitani kirjoittamaan teksin musta. Tarkoitus oli alun perin laittaa kaikki tekstit samaan postaukseen, mutta kun sain ensimmäisen tekstin Maijulta, niin teksti määrä yllätti kyllä positiivisesti ja taidan jakaa nämäkin postaukset useampaan osaan. Tekstiä lukiessa, hymy nous korviin ja muutaman kerran tuli naurahdettuakin. Jotkin kohdat olivat päässyt unohtumaan, mutta palautuivat nopeasti mieleen !


Toivottavasti joku jaksaa tämän lukea. Mitä tykkäsit tälläisestä postauksesta?

About me/ miten me tunnetaan: Hei kaikki, oon Maiju, 17- vuotias turvallisuusalan opiskelija. Elli pyys mua tekemään tän ”Elli muiden silmin” – jutun ja oon tosi otettu siitä.  Tutustuin Elliin vähän ennen yläastetta, tallilla tietysti. Elli tais siihen aikaan olla aika alotteleva tunneilla kävijä, itsehän olin jo omistanut hevoseni Veetin vajaan pari vuotta.  Ellistä muodostui nopeasti hyvänpäivän kaveri ja yläasteen alkaessa vielä vähän parempikin kaveri.  Taidettiin Ellin kanssa olla sellainen kauhukakaraduo, jonka juttuja muut seuras vähän kauhunsekaisin tuntein vierestä. Ei meinaan ollut harvinainen näky, että painittiin koulun käytävällä (välillä vähemmän ja välillä enemmän tosissaan) tai jahdattiin toisiamme pihalla. Kyllä, yläasteella…

 Meillä oli myös sama lempiopettaja, joka opetti meille uskontoa, köksää ja liikuntaa 7-luokan. Tää kyseinen opettaja tuli kuitenkin raskaaksi 8-luokan syksyn jälkeen ja jäi sairasloman kautta äitiyslomalle. Me kuitenkin päätettiin, että hitto vie, mehän nähdään tätä opettajaa vielä koska se on niin huipputyyppi. Niimpä etupäässä Elli, mutta myös minä alettiin elättelemään toivoa, että voitais jonkun syyn takia tulla käymään tän opettajan luona. Elli heitti kerran välitunnilla ihan vitsinä, että ”me tullaan sun miehen luo TETtiin!” Tämän opettajan miehellä siis on lypsykarjatila ja ajateltiin, että mikäs olis sen hienompi syy päästä heille. Noh, opettaja oli sitten kotona puhunut miehelleen ja tämä oli ilmeisen myönteinen ajatukselle.

Seuraavaksi oli kaikista kamalin osuus, eli tälle itse lypsykarjatilan omistajalle soittaminen ja TET-paikasta kysyminen. Jahkattiin ja jahkattiin sitä ja loppujen lopuksi oltiin meillä suunnittelemassa paperille mitä sanon puhelimessa. Kirjoitin tarkasti paperille kaikki mitä sanoin, tein jopa ”koesoiton” Ellille toiselle puolelle taloa, että mitä sanon :D Siitähän ei sitten tullut mitään ja itse soittokin oli aika eksoottinen kokemus. Istuin sängyllä ja valtavan jännityksen vallassa soitin kuin soitinkin tälle miehelle. Ja mitä tekee Elli, makaa sängyn alla äänittämässä koko puhelun.. XD Sen jälkeen olin niin helpottunut, mutta pirun kiukkunen tälle pikku perkeleelle joka oli päässyt kuin koira veräjästä ja vielä äänittänyt mun onnetonta takeltelua!

Noh, saatiin kuin saatiinkin viikon harjoittelupaikka hyisessä helmikuun pakkassäässä tuolta navetalta. Se oli kyllä ikimuistoinen kokemus. Ensimmäiset navetat kuljin kuin Ellin varjona ja sohin jokaista lähelle eksyvää elikkoa varmuuden vuoksi p*skakolalla, ettei ne vaan tulisi mun päälle. Oltiin varmaan aika sähläreitä ja melkoinen älämölökaksikko, mutta oltiin me varmaan jonkunlainen vaikutuskin niihin tehty, koska saatiin kyseiseltä navetalta kesätyöpaikka! Oltiin siellä 6 viikkoa lomittamassa kesällä 2012, siitä taitaa olla jotain alkeellista postauksenpoikastakin mun pienessä blogissa.

 Tuona kesänä opin ihan tajuttomasti Ellistä ja ylipäätään siitä, miten eletään toisen, täysin erilaisen ihmisen kanssa. Asuttiin siis meidän kesämökillä, josta oli muutaman kilometrin matka navetalle. Herättiin joka arkiaamu 5.20, muutamaa myöhästymisaamua lukuun ottamatta. Haha, en voi olla nauramatta kun muistelen muutamaa viimetingan herätystä.. :”D

Ellillähän on/oli ihan päinvastaiset aamurutiinit kuin mulla. Se halus, että valoja ei laiteta päälle ja minä taas halusin kaikki valot päälle, että heräisin. Noh, me sitten muutaman vaikean aamun jälkeen järjestettiin niin, että toinen meni keittiöön syömään pimeässä ja toinen laittoi valot päälle olohuoneeseen, jossa nukuttiin. Sitten taas vaihdettiin toisinpäin ja jostain kumman syystä tultiin aika hyvin toimeen koko ajan! Olihan meillä tietysti muutamia mykkäkouluja, mutta kelpo suoritus muuten. Parasta aikaa, ei voi muuta sanoa!

Ysiluokan syksy oli sellaista draamailun aikaa, ettei ikinä. Kaveriporukat vaihtuivat aika radikaalisti ja taisin jäädä ”ylimääräiseksi” ihmiseksi, joka olis kuitenkin halunnut johonkin porukkaan. Noh, järjestin sitten ikävyyksiä haukkumalla yhden ihmisen ihan maan alle ja täten onnistuin jäädyttämään välini myös Elliin ja muihin meidän luokkalaisiin tyttöihin. Olin itsetuntoni kanssa ihan maassa eikä me tosiaankaan oltu kovin kehuttavissa väleissä Ellin kanssa. Jostain syystä se kuitenkin vähän niin kuin sivuutti mun typeryydet ja oltiin kuitenkin talleilla ihan hyvissä väleissä. Ysiluokalta päästessäni olin helpottunut, mutta toisaalta jäin hirveästi kaipaamaan Elliä ja erästä toista tyttöä, jotka autto mut itse aiheuttamistani vaikeuksista pois.

Ysiluokan jälkeen kesällä oltiin jälleen samassa työpaikassa. Siellä meidän kaverisuhde oli varmaan aika neutraali. Oltiin kuitenkin vähän ehkä sellaisella tunnustelemisasteella, että miten tästä nyt jatkettaisiin. Kävin muutaman kerran ratsastamassa Ellin ylläpitohevosta ja –ponia ja nähtiin muutaman kerran muissakin merkeissä.

Ammattikoulun aloittaessani Elli otti varovasti yhteyttä, että josko alettais käymään lenkillä iltaisin. Itse suostuin, totta kai. Mikäs sen parempaa kuin saada tilaisuus nähdä yläasteaikaista kaveria ja saada samalla liikuntaa. Saatiin purkaa tuntojamme uusista kouluista ja kaveriporukoista, se oli jollain tavalla helpottavaa. Lenkkeily jäi talven kovimmilla pakkasilla, mutta taas keväällä jatkettiin satunnaisesti.  Viime kesänä nähtiin harvakseltaan, loppukesästä käytiin kerran ottamassa aurinkoa.
 Viime viikolla käytiin Seinäjoella kahteen otteeseen, ensin Hööksin avajaisissa ja shoppailemassa ja sitten elokuvissa katsomassa If I Stay. Seinäjoella puhuttiin kyllä kaikkea maan ja taivaan välillä, mikä oli tosi jees pitkän ajan jälkeen. Reissujen jälkeen Elli laittoi viestiä, että on tosi kiva, että ollaan pysytty kavereina ja voidaan edelleen nähdä. Ja niin on munkin mielestä. Tää muutaman viestin ketju sai mut jotenkin tosi hyvälle tuulelle ja oli tavallaan viimeinen helpotuksen huokaus mulle, että Elli on antanu mun vanhat typeryydet anteeksi ja haluaa olla kaveri. Kiitos < 3

Lopuksi vielä Ellistä vähän muita mietteitä. Ensinnäkin, tää tyttö on aikuistunut ihan tajuttomasti yläasteelta lähtemisen jälkeen. Se ei enää harrasta mykkäkouluja ja haluaa oikeesti selvittää asiat puhumalla, mikä on mun mielestä yks aikuistumisen merkki. Toiseks, se on paras kuvaaja ja oikeastaan tituleeraan sitä mun hovikuvaajaksi. Elli on melkein kaikkien valmennusten ja kisojen ”allround” tyyppi, joka ei nirsoile hevosenhoitotehtävissä ja kuvaa mitä intohimoisimmin. Elli on myös yleensä se porukan järjestelmällisin ja ollaan esimerkiksi suurin piirtein samaa mieltä alkoholinkäytöstä. Sen aineen harkittua käyttöä myös arvostan ystävissäni. Kuuntelen aina ihaillen Ellin selityksiä elokuvista ja välillä hävettää myöntää, etten tiedä niistä puoliakaan. On kuitenkin ihailtavaa, että joku jaksaa esim. ottaa niin paljon selvää yhdestä elokuvasta ja on siitä niin innoissaan. Ellin ansioista lähdettiin Seinäjoellekin eläviin kuviin.

Ratsastajana Elli on hevosta kuunteleva hurjapää, joka ei pelkää mennä uudelleen kyytiin vaikka olisi äsken tippunut päälleen peltoon. Lisäksi se olis kova kisailemaan ja välillä ihan säälittää, kun sopivia kisoja tai ratsua ei löydy. Mutta eiköhän se tästä, kun F jää vielä vuodeksi Ellin käyttöön! J  Elli osaa myös ottaa ohjeita vastaan ja yrittää varmasti parantaa ratsastustaan joka kerta. Joskus ehkä soisin hänelle ratsastaessa lisää keskittymiskykyä, mutta meillä kaikilla on heikkoutemme.

Kiitos ja anteeksi tästä romaanista, kolminkertainen hurraa-huuto Ellinooralle! Hurraa, hurraa, hurraa! [ tähän vielä blogin osoite, jos jotakuta kiinnostaa: http://maijuandthediamonds.blogspot.fi/ ]


Kiitokset Maijulle, joka jaksoi uhrata kallisarvoista aikaansa ja kirjoitella kyseisen teksin !

8 kommenttia:

  1. Ei vitsi jäi mietityttämään että kuka oli lemppariopettaja? :) Tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en nimiä viiti näin blogin puolella sanoo. Kiva että tykkäsit ! :)

      Poista
    2. Joo tietenkin parempi niin, ymmärrän toki. Oon vaan ollut samassa koulussa niin mietin mahtoiko munkin lempiope olla kyseessä.. :D Nimikirjaimet S.H. Mutta oli miten oli, tosiaan tykkäsin kovasti tästä(kin) postauksesta, ja ihan tosi paljon sun blogista! T. uus lukija.

      Poista
    3. Aivan, nuo nimikirjaimet eivät nopeasti mietittynä tuo mieleen kenenkään opettajan nimeä joten en usko että kyseessä on ollut sama opettaja :)

      Poista
  2. Olipas mukavaa luettavaa! Tykkäsin! :)

    VastaaPoista
  3. Ihan superkiva postaus! ...pitäisköhän varastaa idea omankin blogin puolelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasta ihmeessä, oli älyttömän kiva saada kavereilta noita kirjotuksia. Kyllä sitä on tullu naurettua ja itkettyä noille :D

      Poista