Vauhtihirmu.

Jälleen pienen tauon jälkeen, palailen blogin ääreen. Hiljaiselon aikana olen kyllä lukenut muiden blogeja, mutta en ole saanut kirjoitettua mitään omaan blogiin, lähinnä materiaalipuutteen vuoksi. Aamulla kun olet lähtenyt kouluun on ollut pimeää ja pimeys on yllättänyt jo kun pääset takaisin kotiin. Meidän yhdessä touhuilu on koostunut lähinnä maastoilusta ja maastakäsin työskentelystä.

Vihdoin tännekin on tullut, toivottavasti pysyvä lumi. Mullakin monien muiden tapaan alkoi tänään joululoma, tai no on meillä tänään vielä puurojuhla klo: 20:00-00:00. Taas on yksi koeviikko purkissa ja tuli tuossa viikon aikana mietittyä kaiken maailman erikoispostauksia tänne blogiinkin, kunhan pääsis vaan niitä toteuttelemaan, osa kun on vähän enemmän aikaa vieviä.

Jos teiltä löytyy postaus-ideoita, otan kyllä niitä ilomielin vastaan ja pyrin toteuttamaan !

Tänään mulla oli siis tän vuoden viimenen koulupäivä ja koe. Seuraavan kerran kun kouluun meen (2.1), niin oonkin jo täysikänen. Haha, kyllä mäkin oon jo niin vanha. Flink sai tänään purkaa energiaansa ja laitumen aitojen tarkistuksen jälkeen päästin Flinkin sinne. Kuten arvasin vauhtia löyty ihan omasta takaa, eikä tarvinnut kehottaa liikkeelle. Se että näkee kuinka paljon tuo hevonen nauttii, saa aina kummasti suupielet nousemaan ylöspäin, niin myös tänään. Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin. Seuraavan postauksen yritän tehdä mahdollisimman pian, ilman näin pitkää taukoa.

<

"Onks toi sun heppa suokki?" - estevalmennus.

Miksei meistä ole kuulunut mitään kahteen viikkoon? 

Koeviikon jälkeen päätin alkaa panostamaan enemmän kouluun, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että aikaa täytyy varastaa jostain muusta että kerkiän tekemään kouluhommat. "Lupaus" kouluun panostamisesta kuitenkin tuntui unohtuvan heti tämän jakson ensimmäisellä viikolla. Yhtäkkiä vain huomasin olevani lupautunut yhteen jos toiseenkin hommaan ja taas huomasin, että viikko on täynnä ohjelmaa mm. kerhon pitämistä, lapsille suunnattua illanviettoa sekä maata näkyvissä-festarit. Kaiken muun ohjelman ohella oon siis koittanut tehdä rästiin jääneitä kouluhommia. Nyt ajattelin ottaa jälleen itseäni niskasta kiinni ja opetella kieltäytymään.

Myös huonot ilmat ovat osa syynä blogin hiljaisuuteen. Lämmin viltti, kuppi kuumaa kaakaota ja jopa kouluhommat kuulostavat mieluisemmilta kuin ratsasamaan lähteminen. Ilma on huono, ulkona on pimeää ja pohjat siinä kunnossa, ettei käyntiä reippaamin pysty menemään syövät aika hyvin ratsastusmotivaatiota. Kuitenkin ratsastamaan on lähdettävä.

Maanantaina koin kuitenkin positiivisen yllätyksen, kun huomasin että olin saanut viestin: " Perjantaina olisi estevalmennus, lähdetkö kyytin? ". Pienen pohdinnan jälkeen vastasin myöntävästi ja perjantai olikin sitten kiireisempi päivä.

 Koulu loppui perjantaina ikävästi vasta puoli 4, jonka jälkeen poljin
kotiin. Normaalisti matkaan menee n.20min mutta huonokuntoisten teiden vuoksi matka venyi 10min. Olin onneksi illalla ennättänyt katsoa jo joitakin tavaroita kasaan, mutta suurinosa oli vielä siellä täällä. Kun olin pukemassa ratsastushousuja niin järkytyksekseni huomasin että olin käyttänyt niitä viimeksi ilmansatulaa ratsastaessa ja voitte kuvitella kuinka likaiset ne olivat; kynsiharjan,veden ja hiustenkuivaajan avulla sain niistä vähän siistimmät.

Viideltä pääsin talliin ja puoli 6 aikaan pääsin lähtemään kotoa kohti lastauspaikkaa (talutan siis Fn läheiselle pikkutallille ja iskä heittää meidän tavarat sinne jo valmiiksi). Oli yllättävää että olin aikataulussa ja ajoissa tallilla. Koin lisää lastatessa lisää positiivisia yllätyksiä. Normaalisti omaa vuoroa odotellessa Flink on kipittämässä jo rekan/kopin sijaaan kohti kotia ja lastaus onnistuu ehkä toisella kerralla, mutta silloinkin ensiksi koitetaan kävellä kopista ohi ja kyytiin tullaan lastaussillan reunalta. Eilen kuitenkin F käveli mun perässä koppiin, niin kuin koskaan ei olisi ollut ongelmia lastatessa. Matka meni hyvin ja maneesilla oltiin hyvissä ajoin. 

Itse valmennus ei ollutkaan niin loistokas kokemus, olisin ensimmäisen puolentunnin jälkeen voinut vajota maan alle. Flink oli nihkeentahmee ja ei-yhteistyökykyinen, pihdattuaan tarpeeksi ja kun sai tehtyä asiansa, Flink kuskas mua ihan 6-0. Pidätteet ei menny läpi ja hevonen tuntu kaikin voimin tulevan sisäpohjetta vasten.Varsinkin alkutunnista Flink oli erityisen herkkä siitä, miten istuin sen selässä ja jos en istunut kunnolla niin se kyllä huomautti siitä. Luulen myös, että Flink menetti kiinnostuksen pieniin esteisiin ja toistuvaan tehtävään, koska sen ratsastettavuus parani vähän isommilla esteillä.

Viimeistä tehtävää tultaessa viimeistä kertaa, F pukitti ennen estettä ja aiheutti näin itsellensä huonon hyppypaikan. Mulla horjahti pukissa tasapaino, mutta olin silti valmistautunut hyppyyn ja kun heppa sitten pistikin jarrut pohjaan ja kääntyi, nii minä tulla tupsahdin maankamaralle. Tippumisen jälkeen Flink oli yllättäen tyytyväisemmän olonen ja jakso keskittyä paremmin viimeseen tehtävään. Viimesestä tehtävästä jäi ihan jees fiilis, mutta kokonaisuudessaan valmennus ei meidän osalta ollut onnistunut.  Valmentaja antoi palautetta hyvästä laukasta ja hyppytyylistä. Totes myöskin ettei Flink tee mitään ihan pieniä pukkeja ja että pukeilla aiheuttaa itsellensä ongelmia. Mutta kuulemma, jos pukittelun saa vähemmälle niin hyvä esteheppa Flinkistä tulee. Nyt jäädään oottelemaan vaan seuraavaa valmennusta ! 

Pukittelu tuntui olevan paljolti patoutunutta energiaa sekä tinttapäivän aikaansaanosta. En tiedä, enkä tule koskaan tietämään mitä Flink päässä noina hetkinä pyörii päässä. Valmennuksen jälkeen multa kysyttiin, että onko Flink suokki, sen jälkeen aloin miettimään etten taida tietää ketään edes vähän Flinkkiä muistuttavaa suokkia, mutta näkemyksensä kullakin ! 

Minä muiden silmin 2/3

Elli, Kelli, kojootti... Ihan miten vaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tai pitäisikö sanoa että "siskolla". Ei Ellinoora oikeasti minun siskoni ole mutta meidän kaverisuhde muistuttaa enemmän sisarussuhdetta kuin sellaista "mennään, hengaillaan, reissaillaan niinkuin kaverit tekee". Johtuu varmasti osittain meidän viiden vuoden ikäerosta.

Tutustuimme joskus niinä aikoina kun Ellillä oli vaaleat saparot päässä ja minulla kauniit silmälasit. Itse en oikein muista niistä ajoista mutta Elli kyllä jaksaa muistutella. Olemme harrastaneet hevosia kahdella samalla tallilla ja tuo monitaitoinen säheltäjä on jaksanut ja halunnut auttaa minua omien hevosteni kanssa vaikka yksikään niistä ei ole ollut sellainen jonka kanssa voisi harrastaa huolettomasti ilman että saisi olla miettimättä sitä että missähän reiässä herne on milloinkin tai mihin rööriin hevonen sen päättää yhtäkkiä vetää. Johtuen lähinnä ”yhden ihmisen hevonen”-tyyppisistä kaviokkaista jotka eivät ole päästäneet kilttiä mutta hieman hätäistä ”kyllä mä yritän mutta kun..!”-tyyppistä Elliä helpolla.

Sydäntä, mielikuvitusta, yrittämisenhalua ja energiaa tuosta tylleröstä kyllä löytyy mutta se miten ne kaikki ominaisuudet saisi järkevään pakettiin, tuntuu olevan hieman hukassa. Iän myötä hänen ruuvinsa tuntuvatkin onneksi kiristyvän koko ajan paremmin paikoillensa eivätkä löystykkään niin usein. Muistellen niitä hetkiä kun me olemme painineet pitkin maita ja mantuja ja kastelleet toisiamme hevosille tarkoitetulla vedellä. Spesiaalina molempien sapelihampaat joilla olemme aiheuttaneet toisillemme jos jonkinlaista paisetta ja mustelmaa...

Monesti Elliltä on tullut viestiä että josko tekisimme tai kuvaisimme jotain ja kun olen vastannut että ihan milloin vain hänelle sopii, mitään ei ole enää kuulunutkaan tai sovitut asiat ovat vain jääneet kun on tullut jotain muuta menoa ja Ellillä on ollut liikaa tekemistä. Vuorokauden tunnit tulevat liian usein vastaan varsinkin tämän ihmisen kohdalla ja koti- sekä kouluvelvollisuudet on hankala sijoittaa monien vapaa-ajan suunnitelmien kanssa. Molemmat taidamme kuitenkin ymmärtää miten erilaisissa elämäntilanteissa olemme olleet/olemme nytkin niin ymmärrystä meillä riittää toisillemme – vaikka joskus Ellillä meinaa varmasti mennä hermo tälläiseen ”varaäiti-isosiskoon” enkä itse jaksa yrittää tehdä montaa asiaa yhtä aikaa vaan mietin mitä ehdinjaksanhaluan oikeasti.

Kojootti on eläinlajina helposti tutustuttava ja sydämellinen mutta tiukan paikan tullen se saattaa yrittää livistää paikalta häntä koipien välissä. Keskittymiskyky voi olla usein koetuksella ja liiallinen kertarysäyksellä saatu informaatio saa pieniaivoisen eläimen pään pyörälle. Pienistä epäkohdista huolimatta kojootista ei voi olla välittämättä sitten kun sellaisen oppii tuntemaan, eivätkä ne onneksi jätä rauhaan kavereitaan vaikka he olisivatkin välillä huonoja pitämään kojoottiin yhteyttä. <3

Liian monet hyvät hetket ja erilaiset kokemukset olisivat jääneet tallentamatta niin kuviksi, videoiksi kuin sydämeenkin ellei olisi Ellin kaveri.                                     

Jos en pienenä olisi uskaltanut tutustua Saijaan paremmin, mun hevosasiat ei olisi näin hyvällä mallilla. Saija ja sen hevoset on opettanu mulle näinä vuosina varmaan enemmän, kuin ratsastuskouluvuodet yhteensä - vaikkakin monet niistä kantapään kautta. Pakko myös myöntää se 
että tän yksilön kanssa eläminen ei aina oo ollu ruusuilla tanssimista, mutta ikimuistoista kyllä. 

Mielivirkeänä.

Jälleen yksi ripari takana ja uusia kokemuksia rikkaampana. Kotiin päästyä olo oli samanlainen, kun kesäriparin jälkeen; helpottunut, tyhjä ja haikee. On jännä huomata kuinka viikossa tuntemattomista ihmisistä voi tulla tulla jollain tapaa niin läheisiä.

Mulla oli muutama postaus valmiina luonnoksissa, mutten saanut niitä julkaistuksi koska jouduin ottamaan vanhan nokian käyttöön, samsungin sanoessa sopimuksensa irti. Eli tässä nyt ootellaan että saisin samsungin huollosta.

Loma meni siis riparilla, jota ennen ajattelin että loman jälkeinen viikko on ihan normaali ja rento. Maanantaina kuitenkin tajusin, että oon jälleen onnistunut ahtaamaan mun viikon täyteen kaikenlaista. Eli ylimääräistä aikaa koneelle ei juuri ole, joten tämä jääköön tämän viikon postaukseksi. Itseasiassa mua ei haittaa vaikka mun viikot on viime aikoina ollu aika täysiä, se on itseasias aika kivaa, siihen asti; kun ei yöunista tarvitse varastaa tunteja, että kerkiää tekemään kaiken tai että joku rupea valittamaan siitä, että on kokoajan menossa.

Riparia ennen kerroin seuramestaruuskisoista, joihin meidänkin oli tarkotus mennä. Kyseiset kisat jouduttiin kuitenkin perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi, enkä itseasiassa riparin ohella saanut aikaiseksi ilmottautuakaan kisoihin. Näin jälkeenpäin oon tosi ilonen, että kisoja jouduttiin siirtämään. Riparia edeltävänä viikkona S tuli vähän koutsailemaan meitä kentälle ja koin pieniä ahaa-elämyksiä. Otettiin myös mielenvirkistykseksi muutamat hypyt. Myöhemmin videoita katsoessa tajusin, että nyt kiireenvilkkaan pitäis lähtee hyppäämään kunnolla !

Tällä viikolla oon kyllä saanu huomata, että F keksii kyllä kaikkee ihmisten päänmenoks. Tällä viikolla oon kahdesti hakenu sen naapurin pellolta. Torstaina ne oli naapurin pässin kanssa tehny lähempää tuttavuutta ja rallitellu ympäri peltoo. Tänään naapuri tuli jälleen kertomaan, että F on niiden pellolla. Koskaan ei oo tarvinnut olla huolissaan siitä (*koputtaa puuta), että F on karannu koska se ei tästä lähialueelta lähde minnekkään, mutta tottakai haen sen heti takaisin kun kuulen sen karkureissuista.

 Se tässä on hauskaa, etten ymmärrä miten F onnistuu aina sillon lähtemään karkuteille, kun olisin ite lähdössä justiin jonnekin mm. tänään olin lähdössä pitämään kerhoa ja tapani mukaan olin jälleen jo valmiiksi myöhässä. Siinä vaiheessa kun naapuri tuli kertomaan Flinkistä niin ei hirveesti naurattanut, mutta kun pääsin pellolle ja kohtasin F:n viattoman katseen, en voinu olla virnuilematta. Ihan hömelö.

Nyt kiikarissa olisi muutamat lähialueen kisat, mutta täytyy katsella kuinka saadaan kyytejä järkkäiltyä!

Minä muiden silmin 1/3

Oon jo pitkään miettinyt tämän postauksen tekoa ja nyt viimein sain kysyttyä muutamia kavereitani kirjoittamaan teksin musta. Tarkoitus oli alun perin laittaa kaikki tekstit samaan postaukseen, mutta kun sain ensimmäisen tekstin Maijulta, niin teksti määrä yllätti kyllä positiivisesti ja taidan jakaa nämäkin postaukset useampaan osaan. Tekstiä lukiessa, hymy nous korviin ja muutaman kerran tuli naurahdettuakin. Jotkin kohdat olivat päässyt unohtumaan, mutta palautuivat nopeasti mieleen !

Toivottavasti joku jaksaa tämän lukea. Mitä tykkäsit tälläisestä postauksesta?

About me/ miten me tunnetaan: Hei kaikki, oon Maiju, 17- vuotias turvallisuusalan opiskelija. Elli pyys mua tekemään tän ”Elli muiden silmin” – jutun ja oon tosi otettu siitä.  Tutustuin Elliin vähän ennen yläastetta, tallilla tietysti. Elli tais siihen aikaan olla aika alotteleva tunneilla kävijä, itsehän olin jo omistanut hevoseni Veetin vajaan pari vuotta.  Ellistä muodostui nopeasti hyvänpäivän kaveri ja yläasteen alkaessa vielä vähän parempikin kaveri.  Taidettiin Ellin kanssa olla sellainen kauhukakaraduo, jonka juttuja muut seuras vähän kauhunsekaisin tuntein vierestä. Ei meinaan ollut harvinainen näky, että painittiin koulun käytävällä (välillä vähemmän ja välillä enemmän tosissaan) tai jahdattiin toisiamme pihalla. Kyllä, yläasteella…

 Meillä oli myös sama lempiopettaja, joka opetti meille uskontoa, köksää ja liikuntaa 7-luokan. Tää kyseinen opettaja tuli kuitenkin raskaaksi 8-luokan syksyn jälkeen ja jäi sairasloman kautta äitiyslomalle. Me kuitenkin päätettiin, että hitto vie, mehän nähdään tätä opettajaa vielä koska se on niin huipputyyppi. Niimpä etupäässä Elli, mutta myös minä alettiin elättelemään toivoa, että voitais jonkun syyn takia tulla käymään tän opettajan luona. Elli heitti kerran välitunnilla ihan vitsinä, että ”me tullaan sun miehen luo TETtiin!” Tämän opettajan miehellä siis on lypsykarjatila ja ajateltiin, että mikäs olis sen hienompi syy päästä heille. Noh, opettaja oli sitten kotona puhunut miehelleen ja tämä oli ilmeisen myönteinen ajatukselle.

Seuraavaksi oli kaikista kamalin osuus, eli tälle itse lypsykarjatilan omistajalle soittaminen ja TET-paikasta kysyminen. Jahkattiin ja jahkattiin sitä ja loppujen lopuksi oltiin meillä suunnittelemassa paperille mitä sanon puhelimessa. Kirjoitin tarkasti paperille kaikki mitä sanoin, tein jopa ”koesoiton” Ellille toiselle puolelle taloa, että mitä sanon :D Siitähän ei sitten tullut mitään ja itse soittokin oli aika eksoottinen kokemus. Istuin sängyllä ja valtavan jännityksen vallassa soitin kuin soitinkin tälle miehelle. Ja mitä tekee Elli, makaa sängyn alla äänittämässä koko puhelun.. XD Sen jälkeen olin niin helpottunut, mutta pirun kiukkunen tälle pikku perkeleelle joka oli päässyt kuin koira veräjästä ja vielä äänittänyt mun onnetonta takeltelua!

Noh, saatiin kuin saatiinkin viikon harjoittelupaikka hyisessä helmikuun pakkassäässä tuolta navetalta. Se oli kyllä ikimuistoinen kokemus. Ensimmäiset navetat kuljin kuin Ellin varjona ja sohin jokaista lähelle eksyvää elikkoa varmuuden vuoksi p*skakolalla, ettei ne vaan tulisi mun päälle. Oltiin varmaan aika sähläreitä ja melkoinen älämölökaksikko, mutta oltiin me varmaan jonkunlainen vaikutuskin niihin tehty, koska saatiin kyseiseltä navetalta kesätyöpaikka! Oltiin siellä 6 viikkoa lomittamassa kesällä 2012, siitä taitaa olla jotain alkeellista postauksenpoikastakin mun pienessä blogissa.

 Tuona kesänä opin ihan tajuttomasti Ellistä ja ylipäätään siitä, miten eletään toisen, täysin erilaisen ihmisen kanssa. Asuttiin siis meidän kesämökillä, josta oli muutaman kilometrin matka navetalle. Herättiin joka arkiaamu 5.20, muutamaa myöhästymisaamua lukuun ottamatta. Haha, en voi olla nauramatta kun muistelen muutamaa viimetingan herätystä.. :”D

Ellillähän on/oli ihan päinvastaiset aamurutiinit kuin mulla. Se halus, että valoja ei laiteta päälle ja minä taas halusin kaikki valot päälle, että heräisin. Noh, me sitten muutaman vaikean aamun jälkeen järjestettiin niin, että toinen meni keittiöön syömään pimeässä ja toinen laittoi valot päälle olohuoneeseen, jossa nukuttiin. Sitten taas vaihdettiin toisinpäin ja jostain kumman syystä tultiin aika hyvin toimeen koko ajan! Olihan meillä tietysti muutamia mykkäkouluja, mutta kelpo suoritus muuten. Parasta aikaa, ei voi muuta sanoa!

Ysiluokan syksy oli sellaista draamailun aikaa, ettei ikinä. Kaveriporukat vaihtuivat aika radikaalisti ja taisin jäädä ”ylimääräiseksi” ihmiseksi, joka olis kuitenkin halunnut johonkin porukkaan. Noh, järjestin sitten ikävyyksiä haukkumalla yhden ihmisen ihan maan alle ja täten onnistuin jäädyttämään välini myös Elliin ja muihin meidän luokkalaisiin tyttöihin. Olin itsetuntoni kanssa ihan maassa eikä me tosiaankaan oltu kovin kehuttavissa väleissä Ellin kanssa. Jostain syystä se kuitenkin vähän niin kuin sivuutti mun typeryydet ja oltiin kuitenkin talleilla ihan hyvissä väleissä. Ysiluokalta päästessäni olin helpottunut, mutta toisaalta jäin hirveästi kaipaamaan Elliä ja erästä toista tyttöä, jotka autto mut itse aiheuttamistani vaikeuksista pois.

Ysiluokan jälkeen kesällä oltiin jälleen samassa työpaikassa. Siellä meidän kaverisuhde oli varmaan aika neutraali. Oltiin kuitenkin vähän ehkä sellaisella tunnustelemisasteella, että miten tästä nyt jatkettaisiin. Kävin muutaman kerran ratsastamassa Ellin ylläpitohevosta ja –ponia ja nähtiin muutaman kerran muissakin merkeissä.

Ammattikoulun aloittaessani Elli otti varovasti yhteyttä, että josko alettais käymään lenkillä iltaisin. Itse suostuin, totta kai. Mikäs sen parempaa kuin saada tilaisuus nähdä yläasteaikaista kaveria ja saada samalla liikuntaa. Saatiin purkaa tuntojamme uusista kouluista ja kaveriporukoista, se oli jollain tavalla helpottavaa. Lenkkeily jäi talven kovimmilla pakkasilla, mutta taas keväällä jatkettiin satunnaisesti.  Viime kesänä nähtiin harvakseltaan, loppukesästä käytiin kerran ottamassa aurinkoa.

 Viime viikolla käytiin Seinäjoella kahteen otteeseen, ensin Hööksin avajaisissa ja shoppailemassa ja sitten elokuvissa katsomassa If I Stay. Seinäjoella puhuttiin kyllä kaikkea maan ja taivaan välillä, mikä oli tosi jees pitkän ajan jälkeen. Reissujen jälkeen Elli laittoi viestiä, että on tosi kiva, että ollaan pysytty kavereina ja voidaan edelleen nähdä. Ja niin on munkin mielestä. Tää muutaman viestin ketju sai mut jotenkin tosi hyvälle tuulelle ja oli tavallaan viimeinen helpotuksen huokaus mulle, että Elli on antanu mun vanhat typeryydet anteeksi ja haluaa olla kaveri. Kiitos < 3

Lopuksi vielä Ellistä vähän muita mietteitä. Ensinnäkin, tää tyttö on aikuistunut ihan tajuttomasti yläasteelta lähtemisen jälkeen. Se ei enää harrasta mykkäkouluja ja haluaa oikeesti selvittää asiat puhumalla, mikä on mun mielestä yks aikuistumisen merkki. Toiseks, se on paras kuvaaja ja oikeastaan tituleeraan sitä mun hovikuvaajaksi. Elli on melkein kaikkien valmennusten ja kisojen ”allround” tyyppi, joka ei nirsoile hevosenhoitotehtävissä ja kuvaa mitä intohimoisimmin. Elli on myös yleensä se porukan järjestelmällisin ja ollaan esimerkiksi suurin piirtein samaa mieltä alkoholinkäytöstä. Sen aineen harkittua käyttöä myös arvostan ystävissäni. Kuuntelen aina ihaillen Ellin selityksiä elokuvista ja välillä hävettää myöntää, etten tiedä niistä puoliakaan. On kuitenkin ihailtavaa, että joku jaksaa esim. ottaa niin paljon selvää yhdestä elokuvasta ja on siitä niin innoissaan. Ellin ansioista lähdettiin Seinäjoellekin eläviin kuviin.

Ratsastajana Elli on hevosta kuunteleva hurjapää, joka ei pelkää mennä uudelleen kyytiin vaikka olisi äsken tippunut päälleen peltoon. Lisäksi se olis kova kisailemaan ja välillä ihan säälittää, kun sopivia kisoja tai ratsua ei löydy. Mutta eiköhän se tästä, kun F jää vielä vuodeksi Ellin käyttöön! J  Elli osaa myös ottaa ohjeita vastaan ja yrittää varmasti parantaa ratsastustaan joka kerta. Joskus ehkä soisin hänelle ratsastaessa lisää keskittymiskykyä, mutta meillä kaikilla on heikkoutemme.

Kiitos ja anteeksi tästä romaanista, kolminkertainen hurraa-huuto Ellinooralle! Hurraa, hurraa, hurraa! [ tähän vielä blogin osoite, jos jotakuta kiinnostaa: http://maijuandthediamonds.blogspot.fi/ ]

Kiitokset Maijulle, joka jaksoi uhrata kallisarvoista aikaansa ja kirjoitella kyseisen teksin !

Muut ratsailla

  Viime postauksen jälkeen, en ole saanut ajankohtaista materiaalia eikä aikaakaan liiemmin ole irronnut koneella istumiseen. 

Viime perjantaina laitoin siskon ratsastamaan Flinkillä. Emmi oli viimeksi ratsastanut Kamulla viime kesänä, joten viime ratsastuskerrasta oli jo aikaa ja kuulemma se myös tuntui jaloissa. Flink oli nätisti, muutaman kerran kiskas päätä alemmas muttei muuten tehnyt mitään ihmeellistä. Hymyssä suin tuli kuski kotiin ja hevonen oli tyytyväisen olonen.

 Perjantaina kerkesin sen  verran olemaan koneella, että kehittelin itselle oman vesileiman ( jonka voi havaita muutamista kuvista ), jota tuskin tulen hirveästi käyttämään blogin puolella; lähinnä vain kisakuviin alan laittamaan vesileiman.

 Launtaina Flink vietti vapaata, sillä itse olin aamupäivän tampereella ja illaksi menin S luo viettämään tyttöjen iltaa. Sunnuntaina ratsastin F:n kentälle ja verkkailin sitä siinä, kunnes Netta tuli ja pääs kokeilemaan Fää. Netalta löytyy sen verran huumoria sekä asenne  Flinkkiä kohtaan oli muutenkin kohdallaan, niin ei muutamat pukit menoa sen ihmeellisemmin häirinny.

 Kotiin päin ratsastaessa juteltiin niitänäitä ja kävi ilmi, että Netalla oli lievät ennakkoluulot F:ää kohtaan mm se että se riehuis kokoajan. Netta kuitenkin yllätty positiivisesti ! Ei Flink mikään hullu oo, sen kanssa touhuillessa pitää vaa muistaa pitää huumori mukana ! :)

Muutama viikko takaperin, sain myös editoitua pitkästä aikaa kunnon videota:
( laitathan mutterista laatua paremmaksi! )

Sellaset pikaiset kuulumiset meistä. Syysloman oon jälleen isosena (10.10 - 17.10 ), joten Maiju & Saija hoitaa Flinkin liikutuksen. Leirin jälkeen, lauantaina 18.10, olis tarkotus startata Flinkin ja mun ensimmäiset koulukisat ja samalla osallistua seuramestaruuksiin, jotka samalla ovat viimeiset seuramestaruudet junnuna.

Tämä viikko menee kisoihin valmistautuessa sekä pakkaillessa, joten hirveästi aikaa ei koneella istumiselle liukene, mutta luonnoksiin olen muutaman postauksen saanut kirjoiteltua valmiiksi. Jos toivepostaus-ideoita löytyy niin niitä saa aina laittaa tulemaan ja pyrin niitä toteuttelemaan. Lisäilin blogin sivupalkkiinkin "tulossa" - palkin, josta voi kätevästi seurailla mitä on tulossa !

Mitä mieltä olet? Onko tulossa-palkki turha vai onko kiva tietää etukäteen mitä on tulossa?

Entä mitä tykkäsit videosta? 

Toivekuvapostaus 2/3

Mikä kuvista miellytti eniten? 

Tykkäätkö toivekuvapostauksista? 

Rakkaus saa ihmeitä aikaan.

Kyyneleitä varmaan saman verran, kuin Egyptin läpi virtaavassa Niilissä. Halatessa valkoistakin valkoisimmiksi muuttuneet rystyset. Silmät niin turvonneet, ettei eteensä näe.

Vähän liioiteltua, mutta suurimmaksi osaksi totta. Reilu viikko takaperin, itkin itseni lähes joka ilta uneen, kunnes en enää jaksanut itkeä. Tuijotin vain eteeni, enkä kyennyt saamaan yhtään positiivista ajatusta päähäni. Hiekka tuntui vain valuvan sormien välistä, enkä saanut pysäytettyä sitä. Lopulta en jaksanut enää taistella vastaan, luovutin.

Viime viikon keskiviikkona mulla oli aika sekavat fiilikset. Päivällä olin vielä varma, että joudun luopumaan Flinkistä, lopullisesti. Puolessatunnissa kaikki oli muuttunut, enkä tiennyt mitä sanoa. 

Viime viikon keskiviikkona, äiti otti Flinkin lähdön ja lopetuksen puheeksi. Itse olin harvasanainen ja kärttyinen, en halunnut keskutella asiasta. Halusin vain saada valmistettua iltapalan ja painua omaan huoneeseen. Äiti kyseli kaikkea ja jouduin selittämään kaiken yksityiskohtasesti. Lopulta sain iltapalan valmiiks ja olin lähdössä, samaan aikaan äiti lähti keittiöstä nukkumaan muutamien sanojen saattelemana: " voi kun meillä olis mahdollisuus pitää sitä talvellakin. " Siinä vaiheessa noi sanat satuttivat enemmän, kun mitkään muut sanat koko illan aikana.

Omaan huoneeeseen päästyä, siirsin iltapalan sivuun ja istuin lattialle. Tuijotin viis minuttia puhelinta ja toiset viis minuuttia siihen kirjottamaani Whatsapp-viestiä, ennenkö painoin lähetä-nappia. Äiti vastas melkein heti. Hetken juteltua äitiltä tuli viesti: " Selvitä asioita ja käske Saijan oottaa vielä ". Hymyilin kyynelten läpi, mutta samalla takaraivossa kummitteli vielä ajatus siitä, että tää suunnitelma ei tuu onnistumaan. Samana iltana laitoin vielä Saijalle viestiä kerroin asiasta ja varmistin sen olevan ok myös siltä suunnalta.

Seuraavana päivänä koulussa sain iskältä viestin, jossa mainitsi Flinkin jäämisestä, rupesin vaistomaisesti hymyilemään. Pikku hiljaa sitä rupee ymmärtämään mihin sitä onkaan lähtenyt  että Flink tosiaankin on meillä vielä vuoden. Asia ei olis saanut mun leukaa loksahtamaan, ellen olis tiennyt kuinka äiti on ollut sitä vastaan, että mulla olis kouluaikana ja talvella hevonen. Nyt voin sanoo vasta kokevani lähes tulkoon sen mitä on omistaa hevonen. Tiedän myös miks rakastan ja mikä saa mut jaksamaan mun vanhempia ♥

Tulevana vuotena mulla ei riitä aika käymään säännöllisesti ratsastuskoulun tunneilla, joten ratsastuskouluvuodet, näyttävät mun osalta olevan ohi. Vuoden päästä, Flinkin lähdön jälkeen, mulla on edessä abi-vuosi ja haluan keskittyä siihen; tarvitsisin 10tuntia lisää vuorokauteen, että kerkiäisin tehdä kaikki mitä haluaisin. Tulen todennäköisesti käymään vielä tallilla pitkästä matkasta huolimatta, mutta tuntihevosten selkään en ainakaan näillänäkymin ole hetkeen nousemassa. 

Jos joku tallilainen tämän sattuu tämän lukemaan, niin oon kiitollinen ja ilonen, että oon saanut tutustua tallin kautta uusiin ihmisiin, oppinut paljon uutta ja saanut viettää kolme kokemuksia täynnä olevaa vuotta aivan mielettömässä seurassa!  Kiitos ! ♥



Maastoesteratsastusta.

Viimein en ollut se joka seisoo maankamaralla kamera kädessä katsoen kadehtivana kun muut hyppäävät maastoesteitä. Vihdoin pääsin itse kokeilemaan !

Viime Torstaina mulla oli koulun jälkeen aika kiireinen aikataulu, iskä oli tulossa kopin kanssa kotiin joskus tunnin päästä ja siinä ajassa mun piti syödä, vaihtaa, vaatteet ja laittaa heppa lastauskuntoon. No niinhän siinä kävi, etten ollut valmis vielä kun iskä tuli. Olin justiin kerinnyt lähteä koiran kanssa lenkille, kunnes huomasin että iskä on jo tulossa. Vaihdettiin osia ja iskä lähti koiran kanssa lenkille ja itse suuntasin talliin laittamaan Flinkkiä. 

Vähän yli viis päästiin lähtemään, suuntana siis naapuripaikkakunnan maastoesteet. Ensimmäistä kertaa maastoesteillä oon ollut vuonna 2010, jolloin olin Bellan kanssa maastoestevalmennuksessa. Sen jälkeen "virallisia" maastoesteitä en oo mennyt, enkä ikinä uskonu pääseväni näille isommille maastoesteille. 

Maastoesteiden vieressä on motocross-rata, jossa sattui olemaan muutama mopo. Niiden takia verkkailin poikkeuksellisesti hiekkamontussa, enkä metsässä. Fllä oli virtaa ja se oli aluks vähän jännittynyt, mutta rentoutu jokseenkin kun alettin ravailemaan. Otettiin muutamia pienempiä hyppyjä ennenkö siirryttiin varsinaisiin maastoesteisiin. F toimi älyttömän kivasti ja koitti vähän ennakoida taas laukkoja, imi esteelle ja teki muutamia iloköyryjä. Kerran pukitti muutaman kerran, kun otin liian ison pidätteen. 

Ensimmäisille esteille otettiin aina yhdet kiellot, virhe taas kuskissa joka ei ratsastanut tarpeeks. Onneks "opin" ratsastamaan ja kiellot väheni melkein loppui kokonaan. Vesiesteellä olis pitänyt olla aluksi raippa mukana, koska vesipeto-Flink totes, ettei vedestä voi juosta vaan läpi. Vaikka kuinka yritin nii avut meni kuuroille korville ja F pysähtyi leikkimään vedellä - mitä enemmän annoin pohkeita sitä tarmokkaammin se vettä kauho ! 

Päivän saldoksi jäi tyytyväinen kuski ja hevonen, yksi kadonnut buutsi. Tyytyväisyys vähän laimeni kyllä lastattaessa, kun liina antoi periksi ja Flink ymmärsi olevansa irti. Tottakai se käytti tilaisuutta hyväks ja lähti tutkimaan maastoja. Kyllä siinä vaiheessa tuli muutama turhautumisesta johtuva huokaus, kun hevonen ei ota kuuleviin korviinsa vihellyksiä tai sangon kahistelua; tuntu koventavan vaan vauhtiaan ja katos metsään. S soitti sitten läheisen tallin omistajalle että meiltä on hevonen irti ja ite lähdin etsimään hevosta jalan. Lopulta iskä otti mut kyytiin ja S soitti ja kerto Flinkin sijainnin. Virolainen jukuripää nainen ei ollut kiinnostunut tunneilla olevista hevosista vaan oli lähtenyt vielä pidemmälle katselemaan maisemia - luuli varmaan olevansa todellinen preeriaponi - Tallinomistaja oli saanut F:n kiinni lentokoneiden varalaskupaikalla. Kun iskän kanssa päästiin paikalle, tallinomistaja oli lähtenyt jatkamaan tunnin pitoa ja S piteli hevosta. Lopulta päästiin lähtemään kotiin. Isokiitos tallinomistajalle, joka oli heti valmis auttamaan ! 

Mutta näin se näköjään menee. Jos ratsastaessa kaikki menee Flinkin kanssa hyvin, niin sen jälkeen tapahtuu jotain suunnitelmista poikkeavaa. 

Koeviikko pukkaa päälle, mutta koitan tällä viikolla saada julkaistua tilannekatsaus-postauksen, kun nyt on tullut jonkinverran kyselyitä siitä koska Flink lähtee. 

Kun hymyn kaari hupun alta paljastuu.

Viime perjantaina lähdin kentälle muutaman kaverin saattelemana. Myös S tuli kentälle koutsaamaan. Kun Flinkin kanssa ennätettiin kentälle, siellä oli kunnon talkoot menossa ja esteet oli vähän normaalia erikoisempia; pressueste, sianselkä ja jätesäkkieste.

Matka kentälle meni taas hyvin ja F oli jo matkalla tosi rennon olonen. Kentällä maalasin vähän piruja seinille ja olin n. 95% varma, että tuun tippumaan. Mutta ei, koko ratsastuksen ajan pysyin selässä sekä heppa oli rento ja kiva hypätä. Positiivinen yllätys !

Tulin esteitä alkuun yksitellen ja sen jälkeen tuli muutamat esteet peräkkäin. Kentällä oli 4 estettä, joille kaikille otettiin yks kielto. Jokakerta kun olin tulossa ensimmäistä kertaa jollekin kentällä olevista esteistä unohdin ratsastaa ja oletin että F menis yöks, mutta se ei hypännyt koska kuski ei ollut mukana ja se "kyttäs" esteitä. Flink ei siis koskaan oikeestaan kyttää/pelkää esteitä paitsi pressuestettä, sen kyttäily on enemmän yks tapa testata kuskia.

 Ensimmäisten hyppyjen jälkeen Flink koitti kauheesti ennakoida mitä esteitä mennään ja koska laukataan. Hyvien hyppyjen sekaan mahtui myös monta epämääräistä hyppyä joista kaikki tais olla kuskin vikoja.

Kentältä kotiin päin lähti tyytyväinen kuski ja hevonen. 

Nää estetreenit jäi todennäköisesti meidän viimeksiksi, tähän oli hyvä päättää. 

Vieraileva kuski (video)

Torstaina Elisa tuli piristämään mun iltaa ja pääsikin kokeilemaan tuota ufo-eläintä. Monta vuotta Elisa on Flinkin tiennyt, mutta koskaan aikasemmin ei oo selkään eksynyt ja uskalsin itekin vähän epäillä tätä, mutta ei oo Elisaa nähty Flinkin selässä.

Jätettiin satula talliin ja lähdettiin käymään kentällä. Kerkesin manaamaan vähän tuulista keliä ja ajattelin, että uuden ratsastajan kanssa F tekis jotain vähän pahempiakin kokeiluja, mutta F yllätti ja jätti pahemmat kokeilut sikseen ja tyytyi vain oikomaan, pysähtelemään ja laiskottelemaan. Ratsastus meni näin sivustakatsojan mielestä kivasti, tunnustelen uutta hevosta. Loppuun Elisa ottikin vielä muutaman hypyn kentällä olleille esteille. 

Ratsastin Elisan jälkeen vielä vähän aikaa. Tein paljon ympyröitä ja loiviakiemuroita, volteilla varustettuina. F oli älyttömän kiva ratsastaa, jokseenkin kyllä vähän laiska ja otinkin "taikasauvan" välillä käteen; pelkkä käteen ottaminen saa F:ään: lisää reippautta ja yleensä tiputankin "taikasauvan" aikalailla heti pois, jos en koe sitä enää tarpeelliseksi. Loppuun tulin vielä pari kertaa esteen. Kotimatkalla alla oli tyytyväisen olonen hevonen, joka nautti kilpailusta pyörää vastaan ja meinas köyrästä ylimääräsen taakan selästä alas, hömelö eläin. 

pitkästä aikaa sain tänne blogin puolelle koottua videotakin !