Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampere. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampere. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Hevoset-messut 2015 | lauantai 19.4

Tämän postauksen kirjoittaminen ja viimeistely on venynyt luvattoman kauan... Editointiohjelma on pidemmän aikaan pistänyt erikoisempien videoiden teossa enemmän tai vähemmän hantti, jonka takia postauksen julkaisu on venynyt.

Kun pahin hevosmessupostaus vyöry on mennyt ohi, niin ehkä joku jaksaa kurkata tämän postauksen läpi.




Eli myös tänä vuonna päädyin jo lähes tulkoon perinteeksi muodostuneille Hevosmessuille, monen muun bloggaajan tavoin. Itse olin messuilla vain lauantai päivän ja se riitti kyllä hyvin. Messuille lähdin oman ja naapuri seuran yhteisessä kyydissä klo: 07:30 ja perillä oltiin 10 aikoihin. Olin ohjelmaan perehtynyt jonkin verran ja nähtäviksi näytöksiksi valikoituivat: maastoesteklinikka ja estekisat. Tarkoitus oli osallistua myös avajaistilaisuuteen ja satulan sovitus näytökseen, mutta toinen näistä meni sivusuun, kun unohduin kiertelemään kojuja ja avajaistilaisuutta en löytäny E-hallista.


Olin messuilla mukana blogipassilla..


... ja en voi muuta sanoa, kun että minusta on hienoa, että bloggaajille tarjotaan tälläinen mahdollisuus. Toivottavasti kaikki blogipassilla messuilla olijat ovat osanneet käyttää passia oikein, että myös tulevina vuosina bloggaajille olisi tarjolla tälläinen mahdollisuus. Tälläisen yhteistyön jälkeen kirjoittaa mielellään postauksen Hevosmessuista.



Messuilla etsin käsiini myös Hemprefinen ständin, jossa vietin suhteellisen paljon aikaa vaihtaen yrittäjien kanssa muutaman sanan ja ottaen muutavan kuvan, isäni tekemää lehtijuttua varten. Koska meillä on aikaisempaa kokemusta hamppukuivikeestä niin mietin postauksen kirjoittamista kyseisestä aiheesta.

Olisiko täällä innokkaita lukijoita, jos kertoisin oman mielipiteeni?


Kaikin puolin messut olivat tänäkin vuonna todella kivat, toki eivät ehkä yltäneet viime vuotisten messujen tasolle. Messuilla en törmännyt huippuhyviin tarjouksiin, enkä katsomossa saanut samanlaista tunne-elämystä, kuin viime vuonna. Plussana viime vuodesta oli laajennettu katsomo! Näillä näkymin olen menossa messuille myös ensi vuonna. Messuilta mukaan tarttui vain sininen huopa, joka vilahti edellisessä postauksessa. 



tiistai 7. lokakuuta 2014

Muut ratsailla

  Viime postauksen jälkeen, en ole saanut ajankohtaista materiaalia eikä aikaakaan liiemmin ole irronnut koneella istumiseen. 

Viime perjantaina laitoin siskon ratsastamaan Flinkillä. Emmi oli viimeksi ratsastanut Kamulla viime kesänä, joten viime ratsastuskerrasta oli jo aikaa ja kuulemma se myös tuntui jaloissa. Flink oli nätisti, muutaman kerran kiskas päätä alemmas muttei muuten tehnyt mitään ihmeellistä. Hymyssä suin tuli kuski kotiin ja hevonen oli tyytyväisen olonen.

 Perjantaina kerkesin sen  verran olemaan koneella, että kehittelin itselle oman vesileiman ( jonka voi havaita muutamista kuvista ), jota tuskin tulen hirveästi käyttämään blogin puolella; lähinnä vain kisakuviin alan laittamaan vesileiman.

 Launtaina Flink vietti vapaata, sillä itse olin aamupäivän tampereella ja illaksi menin S luo viettämään tyttöjen iltaa. Sunnuntaina ratsastin F:n kentälle ja verkkailin sitä siinä, kunnes Netta tuli ja pääs kokeilemaan Fää. Netalta löytyy sen verran huumoria sekä asenne  Flinkkiä kohtaan oli muutenkin kohdallaan, niin ei muutamat pukit menoa sen ihmeellisemmin häirinny.

 Kotiin päin ratsastaessa juteltiin niitänäitä ja kävi ilmi, että Netalla oli lievät ennakkoluulot F:ää kohtaan mm se että se riehuis kokoajan. Netta kuitenkin yllätty positiivisesti ! Ei Flink mikään hullu oo, sen kanssa touhuillessa pitää vaa muistaa pitää huumori mukana ! :)



Muutama viikko takaperin, sain myös editoitua pitkästä aikaa kunnon videota:
( laitathan mutterista laatua paremmaksi! )


Sellaset pikaiset kuulumiset meistä. Syysloman oon jälleen isosena (10.10 - 17.10 ), joten Maiju & Saija hoitaa Flinkin liikutuksen. Leirin jälkeen, lauantaina 18.10, olis tarkotus startata Flinkin ja mun ensimmäiset koulukisat ja samalla osallistua seuramestaruuksiin, jotka samalla ovat viimeiset seuramestaruudet junnuna.

Tämä viikko menee kisoihin valmistautuessa sekä pakkaillessa, joten hirveästi aikaa ei koneella istumiselle liukene, mutta luonnoksiin olen muutaman postauksen saanut kirjoiteltua valmiiksi. Jos toivepostaus-ideoita löytyy niin niitä saa aina laittaa tulemaan ja pyrin niitä toteuttelemaan. Lisäilin blogin sivupalkkiinkin "tulossa" - palkin, josta voi kätevästi seurailla mitä on tulossa !

Mitä mieltä olet? Onko tulossa-palkki turha vai onko kiva tietää etukäteen mitä on tulossa?
Entä mitä tykkäsit videosta? 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

välillä on hyvä pysähtyä miettimään

Joskus voit kuulla jotain sellaista mitä et ikinä olisi uskonut kuulevasi
 

 
Viime ti-ke tein sellasen pika pyörähdyksen Tampereen suunnalla ja mukaan tarttu uudet ratsastushousut, sekä tuli käytyä maastoilemassa Flinkin&Eikan kanssa sekä irtojuoksutettua isot hepat ja Oliver.


Mariinin siniset,  kokopaikkaset Charleston CRW housut, kivoilla yksityis kohdilla. Istu hyvin jalkaa ja kun illalla pääsin heti kokeilemaan niin en löytänyt mitään moitittavaa. Mun on vaikee löytää mukavia housuja, kun jalat on niin epämääräsen muotoset.

Tunnilla sain taas uuden&hauskan tuttavuuden Anteron.Antero on ollut ratsuna reilu puolivuotta ja nyt keksinyt sellasen jutun että pääsee helpommalla jos yhtäkkiä pyörähtääkin ympäri, kun kuulin tästä niin tuli heti mieleen Sirun temput. Mentiin puomeja ja sain alkutunnista kommenttia että luovutan liian aikasin ja se näkysiinä, kun Antero oli ohittamassa puomia, niin en ite ollu tarpeeks jämäkkänä selässä vaan heppavalu esteen ohi. Asenteen muutos tapahtu aika nopeesti ja heppa rupes kulkemaan.

Lopputunnista mulle sanottiin et mun pitäis ostaa joku nuorisuokki ja kouluttaa siitä mieluinen. Olishan se  hienoa saada koulutettua suokki, mutta en kyllä yli 3vuoteen voi ees harkita hevosen hankintaa ja ehkä se ensihevonen on kuitenkin joku kokeneempi tai sen näkee sitten joskus.



              

 

torstai 17. lokakuuta 2013

kultaisen keskitien etsiskelyä

 
Katselin junan ikkunasta ohi kiitäviä maisemia ja mietin tulevia päiviä, mitä kaikkea niihin mahtuisikaan.
 
  
 
Syysloma on hurahtanu hetkessä. Lähdin sunnuntai aamuna junalla tampereelle, josta Saija sitten haki Lempäälään. Illalla käytiin heppojen kanssa käyntimaasto, jonka jälkeen meidän oli tarkotus mennä ravailla ja laukkailla rennosti sänkkärillä.  Molemmilla hevosilla oli mielettömästi virtaa, se kyllä näky ja tuntu ! Eikka viskeli päättään, pukitteli ja sai Saijan kiljahtelemaan. Sit Flink innostu myös, mut otti vähän kuitenkin rauhallisemmin. Flinkin kanssa oltiin vähän kauempana ja aattelin ravata takasi päin, mut F päätti toisin nosti laukan ja veti pään jalkojenväliin veti jumalattoman pukin, lensin suoraan hartioille ja siitä tein kuperkeikan. Flink ei jääny miettimään vaan ampas suoraan tallille, mikä ei sinänsä ollu yllätys. Pahemmin ei sattunu, mutta vatsalihakset sekä posket oli nauramisesta kipeet. En kesän aikana tippunu ku kerran...

Flink palautti mut kirjaimellisesti maantasalle.
 
 

Maanantaina ratsastus meni vähän myöhäseks. Tarkotus oli ratsastaa hepoilla valosan aikaan sänkkärillä, mutta lähdettiin kuitenkin vasta hämärän aikaan ratsastamaan. Hepoilla ei onneks ollu ihan niin paljon virtaa ku edellisenä päivänä.
 



 
  
 
Tiistaina ratsastin Eikan. Koitin saada sen hyväks ja Saija heitti vähän neuvoja, pienten taistelujen jälkeen heppa rupes kulkee ihan kivasti. Harjottelin muuten vaan KN:ää ja tulin sen loppuun muutaman kerran. Ratsastuksen jälkeen oli ihan ok olo. Kerrankin tuli olo, että oon saattanu kehittyä, ku heppa kulki nyt kivemmin ku keväällä ! Eikan jälkeen harjailtiin Oliver ja käytiin ottamassa siitä vähän sänkkärillä kuvia, jonka jälkeen päästettiin kentälle, se on niin hieno poika !
 
 
Keskiviikko oli sellanen tehopäivä, ettei toista ! Aamutallin jälkeen käytiin heppojen kanssa kävelemässä maastossa ilman satulaa ja rakennettiin kentälle esteitä. Jo ennen Flinkin selkään pääsemistä tiesin että on taas apinakoulutuksen aika, ensinnäkin Flinkillä oli niin paljon virtaa ja se ilmotti heti jos tein jotain väärin tai liian voimakkaasti sekä pellolla tönöttävät esteet muistuttivat ilmeisesti jonkin sortin sapelihammastiikeriä ? Kerran kun kommensin Flinkkiä pienten oikuttelujen takia, se veti herneen nenään, pukitti isosti ja kiskas pään ala, seurauksia ei oo vaikea päätellä. Sekunnissa hartiat ja pää iskeyty maahan ja säikähys kulki lävitse. Tippuminen ei oo pitkiin aikoihin ottanut niin kipeetä. Nousin istumaan ja manasin hevosen, vaikka syy oli ratsastajan sekä päätin etten tipu enää, en suostu  t i p p u m a a n ! Ratsastus alko luistamaan paljon paremmin, vaikka Flinkin pieniä protesteja vielä tulikin, mutta olin päättänyt tippumisen jälkeen pysyväni selässä sen jälkeen myös keskityin ratsastamiseen niin hyvin kuin pään jomotukselta pystyin. Mut oli kivaa ja heppa oli innoissaan, ihan hyvä mieli jäi vaikka tipuinkin.

Eikan kanssa ratsastetiin KN-special kisamielessä. Ja meni omasta mielestä hyvin ja ion niin ylpee tosta oripojasta !

 
Torstaina ratsastelin Eikan kentällä hyväks käynnissä ja ravissa, koitin saada painon takajaloille ja saada hepan kunnolla töihin. Kokosin käynnin niin lyhyeks ja otin välillä reippaampia pätkiä. Ravi ei saanut olla reippaan ja lyhyen välimuoto vaan jompikumpi. Tässä en ihan onnistunut, mutta Eikka ei oo koskaan ollut niin hyvä ! Laukat otettiin sänkkärillä, huippua !

Tarkotus oli lähteä iltajunalla takaisin Etelä-Pohjanmaalle, mutta tulin myöhässä asemalle ja en kerinnyt ostamaan lippua ja tajusin, että parempi ostaa vain seuraavan päivän junaan lippu, koska juna on jo lähdössä. Kun pääsin takasin lempäälään ratsastin Flinkin yksikseni kevyesti kentällä sateessa. Vaikka sade oli kylmää ja sai sormet kohmeisiksi, nautin ratsastuksesta ja sateen äänistä.


 
Ensi viikolla jatkan tunteja !

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Peltobaanailuu ja "formulakisoja"

Keskiviikko
Keskiviikkona starttas meidän peltorallit ! Laitettiin eka Flinkki kuntoon ja Saija kapus kyytiin (onneks!) eka. Flinkillä oli vähän tuota sikailuenergiaa havaittavissa, joka johtu myös siitä että se oli yksin pellolla. Saija vaa naureskeli selässä että apinakoulutusta, ilmeisesti vedoten siihen, että oon tullu tässä lyhyen ajan sisällä aika useesti alas, mut oho kukas sieltä tulikaan sit alas, Saija ja Flinkki lähti tallille ! ;) sori ei saa nauraa... !
  Mä menin sit Saijan jälkeen eikä Flink sit jaksanu enää mulla nii temppuilla pari kertaa se jotain yritti, ja tuo mun "koutsi" anto mulle nii hyvii vinkei, et mun piti keskittyä siihen hevoseen eikä vaan humpsutella menemään ! mut pääasia oli että Flinkkillä oli kivaa ja et se muutenki oli aivan huippu !
Loppukäynnit lähdin kävelee maastoon ja tuli siin pari mummookin juttelemaan mulle mukavia, Flinkki vaan mulkoili niiden potkukelkkoja :)
Saija ja Flink


Eikan kanssa mentiin kans rallailee pellolle. jostain syystä kuulosti paremmalta että Saija menis sillä eka. Verkailujen jälkeen se otti parit laukkaspurtit ja sit mä menin selkään ja otin kans vähä laukkaa, ekassa nostossa meinasin tulla alas, ku en osannu varautua eikkamaisiin pukkeihin ja lensin jollain lailla siihen kaulalle ja sain jotenki kurkotettua hepan poskihihnaa kiinni ja noustua takas selkään ! ei ne apinataidot nyt nii ruostees ollu !  Peltoilun jälkeen mentiin kentälle, tarkotuksena harjotella tulevia kisoja varten ravilisäyksiä. Tein päätyihin aina voltin/voltteja ja sitten tulin pitkän sivun lisättyy ravia keventäen, alkuun oli pikkasen koko juttu hukassa, mut kyl se sit löyty sieltä ! Sit Saija käski mun istua satulaan ja tulla lisättyy ravia lävistäjilla, se oli aivan tuskaa ! Ensinnäki mua nauratti ihan hervottomasti ja se Eikan ravi pompautti ihan hirveesti ja niin oudontyhmältä kuulostaakin, mut ei ollu kaukana ettenkö niis lisäyksissäki olis tippunu ! :D pakko myöntää et ei nyt kamalan hyvin menny... 


  Eikan poislaiton jälkeen siivoilin sen tarhan ja laitettiin heppojen ruokii valmiiks iltatallia varten sit suunnattiin sisälle, kun oli tarkotuksena istua iltaa talliporukan kanssa. Vaikka nyt en oo semmone vakituinen kävijä tuolla tallilla niin sain luvan mennä mukaan, mut oli kyl kivaa ! (:


Torstai
Meillä oli aamutalli joten virkeinä ylös puol seiskan aikoihin, niin joskus puol 8 jälkeen taidettiin olla jo tallilla(?).  Mä heittelin jo edellisiltana valmiiks laitetut ruoat hepoille ja vietiin sit yhdessä hepat pihalle. Mä kun oon niin hidas tuos karsinoiden siivoomises ja muutenkin meillä oli vähän tiukempi aika taulu, kun kymmeneltä piti olla jo toisella tallilla, missä asuu Saijan varsa, Oliver, nii saija sit rupes siivoileen karsinoita ja mä hain Eikan käytävälle ja laitoin sen ratsastusta varten kuntoon, taas tarkotuksena oli kokeilla ravilisäyksiä ja harjotella tulevia koulukisoja varten !
   Olin ilmeisesti niin väsyksissä/nälkänen että mua ei niin naurattanu,jouduin keskittymään kunnolla siihen mitä olin tekemässä ja ravilisäykset onnistu siinä määrin paremmin kun edellisenä päivänä että mä istuin siellä huomattavasti paremmin ! Muutenki tuntu koko homma vähän helpommalta, vaikka se Eikan lisättyravi kamalaa olikin ! :)

   Eikan liikutuksen jälkeen nopee pois laitto ja sit autolla kohti toista tallia, jossa Oliverilla oli kavioiden vuolu. Oltiin vähän aikataulusta myöhässä ja kun päästiin tallille niin Oliver olikin jo käytävällä jalat vuoltuna ! Siin sitten Saija harjas pikkumiehen ja mä opetin sille "pusuja" tai siis yritys oli ainakin kova !

  Lopuks viel päästettiin Oliver juokseen kentälle ja ihmettelemään jumppapalloo, pulkkaa ja leikkitraktoria, mut niin ku se olis jo valmiiks päättäny ettei sitä kiinnosta tänään mikään. Vähän kävi kaikee tutkimas, mut sit kaverit kiinnosti enemmän ja olikin vähän työtä siinä saada se pysymään poissa kavereiden luota. Loppuun otettiin rakennekuvia, vaikka pikkuherraa ei kiinnostanu yhtää !


Illalla käytiin viel pelailemassa biljardii !

Perjantai
En kirjottele perjantaista mitään kummempia, video kertonee kaiken !



Teitä lukijoita on jo 20, joten aattelin tehdä erikoispostauksen. Laittakaapas ideoita tulemaan, että millaista erikoispostausta haluaisitte ! :)