Motivaation kasvu.

Jo pidemmän aikaa musta on tuntunu siltä, että mun silmissä ratsastus on menettänyt vähän hohtoaan. Se johtuu ainoastaan siitä, että näin pidemmän maastoilukauden aikana en oo kokenut sellasta tunnetta, että maastohumputtelusta olis mulle mitään hyötyä kun kuitenkin haluan kehittyä tämän lajin parissa. Kun meillä ei ole koppia ja iskä on päivät töissä, niin maneesille lähtö ei koskaan onnistu.
Eilen kuitenkin sain yllättäen viestin naapuritallilta, jossa kysytiin että lähdenkö maneesille hyppäämään. Näin koeviikon keskellä kaikki mikä vain ei liity lukemiseen kuulostaa hyvältä ja näin maastoilun ohella ajatus siitä, että pääsisi maneesille hyppäämään sai mut tarttumaan puhelimeen ja vastaavan viestiin myöntävästi.
Jo kuljetussuojia laittaessa F vaikutti hermostuneelta ja näytti tietoiselta siitä et nyt lähetään jonnekin. Lumien tippuminen rytinällä katolta alas, ei parantanut tilannetta yhtään. Hermoilu jatku vielä sillonkin, kun kyyti saapui pihaan. Vielä vajaa puolivuotta sitten meillä oli ongelmia lastauksessa, mutta nyt kun ollaan päästy naapuritallin rekalla kulkemaan jonkinverran on ongelmatkin lastauksessa vähentynyt, vaikkakin vieläkin on aina se pieni jännitys, että suostuuko F tulemaan kyytiin vai ei. Kun pitelin narun päässä hermostunutta Flinkkiä, jota ei hetkeen oltu lastattu niin olin lähes tulkoon varma, ettei se kyllä ekalla rekkaan mene. Flink kuitenkin yllätti ja käveli suoraan rekkaan.
Maneesilla käytiin aluksi rakentamassa 8 esteen rata, jonka jälkeen purettiin hevoset. Flink jatkoi omaa hössötystään vielä maneesilla. Selkään noustessa hössötyksestä ei ollut enää mitään jäljellä. Verryttelyn jälkeen tultiin 60-70cm korkusia esteitä. Lopuksi tultiin vielä 80-90cm esteitä. Mitään varsinaista tehtävää en tullut vaan tuo hyppykerta oli lähinnä mielenvirkistykseksi. Flinkillä oli paljon virtaa ja olin lähes tulkoon varma, että perä lentää viimeistään vähän jyrkemmissä kurveissa, mutta koko tunnin aikana perä ei lentänyt kertaakaan vaan maalailin turhaan piruja seinille.

Ratsastuksen jälkeen huomasin, että olin löytänyt ratsastukseen uutta motivaatiota

Ratsastuksesta jäi kyllä tosi hyvä fiilis ja oon ilonen, että meillä on mahdollisuus saada välillä kyytiä muuallekin. Meillä olis ollu mahdollisuus päästä ensi viikon perjantainakin estevalmennukseen, mutta koska kotiudun samana päivänä vasta riparilta taitaa valmennus jäädä meidän osalta. Videota katsellessa huomasin kyllä, kuinka valmennus taikka tunti ei olisi pahitteeksi. Myötäys näyttää olemattomalta ja ratsastaessa tuntui oikea kevennyskin olla vähän hakusessa.

Kiitokset kuskille ja seuralaisille, sekä Evelle kiitos videoista !  

Tähtihetkiä

Niin kuin monessa muussakin koulussa myös meidän koulullamme vanhojentanssi musiikkien tahtiin tanssahtelivat niin kauniit tytöt kuin komeat pojatkin. Edellis vuosista poiketen, olin itse tänä vuonna yksi niistä onnekkaista tytöistä, joka sai pukea päälleen kauniin kimaltelevan mekon ja päästä näyttämään katsojille kaiken sen mitä viimeisten viikkojen aikana olimme oppineet !

Tunnelma oli huikea ja ilta oli ohi aivan liian nopeasti.

Meidän lukiossa perinteitä vaalitaan hyvin ja ne  tulevat vahvasti esille. Ehdoton suosikkini näistä perinteistä on vanhojentanssit ! Varsinkin nyt kun pääsin itse kokemaan ne. On hullua ajatella kuinka kauan kyseistä juhlaa järjestettiin ja joka oli lopulta ohi yhdessä hujauksessa. Mutta se oli sen arvoista! Vanhojentanssit kasvattivat minua ja varmasti monia muita ihmisinä. Samalla meidän wanhojen yhteishenki kasvoi aivan suunnattomasti. Tää porukka on täyttä kultaa!

Tanssimme siis torstaina meidän vanhojentanssit. Pienistä sähläyksistä huolimatta nautin joka sekunnista. Vanhojen puheen ja oman tanssin jälkeen olo oli haikea, mutta onnellinen. Siinä vaiheessa ei kyyneleet olleet kaukana. Tanssien jälkeen, siirryimme Mesikämmeneen syömään ja viettämään mukavaa iltaa. Kävellessäni muutaman ystäväni kanssa Mesikämmeneen olin yhtä hymyä ja nautin onnellisuuden tunteesta. En voinut käsittää, että vanhojentanssit tosiaan olivat ohi.

Perjantaina tanssimme ensiksi koko porukan kanssa ylä-asteella ja sen jälkeen jakaannuimme kolmeen porukkaan. Osa lähti tanssimaan vanhainkodeille ja kaksi porukkaa lähti kiertämään naapuri paikkakuntia. Illalla suurinosa porukasta lähti ansaitusti viettämään rennon viikonlopun Himokselle. Minä mukaan lukien. Vietin yhdet elämäni huikeimmat 4 päivää tämän porukan kanssa ! Kiitos.

Voisin elää nämä päivät milloin tahansa uusiksi

Ajatus siitä, että tämä porukka tulee vuoden päästä hajoamaan, hirvittää vähän, mutta meillä on vielä aikaa. Pääsemme yhdessä kokemaan vielä varmasti paljon kaikkea. En ole koskaan ollut hyvä koulussa,  mutta muiden tsemppauksen ansiosta olen jaksanut lukiota. Alunperinhän vahvin syy siihen miksi lähdin ylipäätänsä lukioon olivat nimenomaan nämä perinteet ja ystävät, jotka lukioon menivät. Vuosi sitten kaduin hieman päätöstäni lähteä lukioon, mutta nyt en kadu sitä enää hetkeäkään.

Meillä on tällä viikolla koeviikko ja perjantaina lähden jälleen riparille isoseksi ja olen siellä koko hiihtoloman. Hiihtoloman aikana ystäväni ja iskä hoitavat Flinkin. Yritän parhaani mukaan saada pikkuhiljaa tännekin kunnollisia ja tavallisia heppapostauksia, mutta ilman uusia ratsastuskuvia tms, en niitä tule tekemään.

Mitä pidit meidän omasta tanssista? 

3/3 minä muiden silmin

Tässä on viimeinen osa minä muiden silmin-postauksista. Viimeisen osan on siis kirjoittanut yksi vanhimmista ystävistäni. Mitä olette tykänneet näistä postauksista? (osat 1 & 2 )

Heipsan! Tässä sitten istun tietokoneen ääressä saatuani kunnian kertoa vähän Ellistä- näin pitkäaikaisen ystävän näkökulmasta. Ja voin heti alkuun kertoa, että ei todellakaan ole helpoimmasta päästä kuvailla Elliä, ei nimittäin ole ihmisenä mikään yksinkertaisin, vaan kaikkea muuta! Persoonallinen voisi olla sopiva sana? Sitä Elli nimittäin on!

Itse olen toista vuotta lukiota käyvä 16-vuotias tyttö, joka ratsastaa myös. Pelaan myös höntsäjääkiekkoa ja lenkkeilen. Mutta nyt postauksen aiheeseen eli Elliin. Ollaan tunnettu kauan, tosi kauan. Niin kauan että ystävyys Ellin kanssa on lapsuudesta saakka ollut luonnollinen osa elämää. Me tavattiin ekalla luokalla, mistä asti ollaan aina oltu enemmän tai vähemmän tekemisissä.

Ekasta luokasta alkoikin mitä mielenkiintoisin ja tapahtumarikkain ystävyyssuhde. Mykkäkoulut ja riidat olivat jokaviikkoisia, mutta kestivätkin yleensä ehkä päivän? Pitkävihaisuus ei ollut kummankaan ominaisuus :D Riideltiin siis mitä turhimmista asioista, mutta se ei koskaan katkaissut  ystävyyttä. Kuljettiin ala-aste aina ”kolmenkoplassa”(me ja ystävämme Jaana) ja tämän porukan juonille, ideoille ja päähänpistoksille on mm. opettajat ja myös vanhempamme saanut monta kertaa huokailla, mutta myös nauraa. Noihin aikoihin tulee monesti kaipailtua. Elli oli jo silloin melkoinen rämäpää, aina valmis kaikkiin ei-niin-järkeviinkin juttuihin, eläinrakas, mielikuvituksellinen ja erittäin  äkkipikainen.

Ala-aste aikoina Elli aloitti myös ratsastuksen läheisellä ratsastuskoululla. Itse aloitin ratsastuksen vasta vuotta myöhemmin ja muistan miten ärsytti, kun Elli sai laukata ja hypätä isompia esteitä. Silloin tallilla kävi paljon kavereita ja tulikin vietettyä monta hetkeä tallilla ihan muuten vaan. Elli ei ratsastajana turhia säikkynyt ja no, oli kuin luotu heppatytöksi- ei pelännyt lannan hajua ja tykkäsi siitä mitä tallilla teki.

Ylä-asteella ne turhanpäiväiset riidat olivat jo jääneet pois, mutta kyllä meidän ystävyyttämme sielläkin koeteltiin- ja tullaan varmasti aina jossain määrin koettelemaankin. Me molemmat kuitenkin kasvettiin ylä-asteen aikana ihmisinä. Yläasteella olimme pitkään samoissa porukoissa ja hyvin läheisiä. Elli oli yläasteella huomattavasti tasapainoisempi mitä ala-asteella, vaikka satunnaiset mökötykset kuuluivatkin asiaan.

Elli kehittyi nopeasti ratsastajana ja otti aina haasteet vastaan innolla. Meidän silloinen tallijengi hajosi joidenkin lopettaessa, Ellin vaihdettaessa tallia ja kun minä ja siskoni saatiin oma poni, joka muutti meille kotiin. Tämä kuitenkin antoi molemmille paremmat mahdollisuudet kehittyä ja on aina ollut mukava seurata sivusta, miten Elli on kehittynyt ja tullut paremmaksi ratsastajaksi. Ellin kanssa on aina mukavaa tallilla ja mitä mukavinta heppailuseuraa! Olen aina saanut ihailla Ellin ainavalmista asennetta hevosteluun liittyen. Yhdessä heppailut ovat jääneet olosuhteiden pakosta valitettavan vähäisiksi, mutta aina mahdollisuuksien sattuessa on se aina hauskaa.

Ellin kanssa ystävänä oleminen on antanut mulle tosi paljon, ja tän ystävyyssuhteen eteen oon valmis taistelemaan. Oon ite mokannut monta kertaa, enkä aina oo toiminut ystävän lailla, mutta myös nää mokat- niinkuin ne ala-asteen riidat ym. kasvattaa ja opettaa. Kaveripiirien ja elämäntilanteiden muuttuessa, toisen mokatessa tai loukatessa on kuitenkin aina ystävyys säilynyt ja  arvostan sitä. Elliä ystävänä on vaikea sanoin kuvailla, meidän ystävyys on aina ollu tietynlainen viha-rakkaussuhde, mutta silti kaiken arvoinen.