3/3 minä muiden silmin

Tässä on viimeinen osa minä muiden silmin-postauksista. Viimeisen osan on siis kirjoittanut yksi vanhimmista ystävistäni. Mitä olette tykänneet näistä postauksista? (osat 1 & 2 )

Heipsan! Tässä sitten istun tietokoneen ääressä saatuani kunnian kertoa vähän Ellistä- näin pitkäaikaisen ystävän näkökulmasta. Ja voin heti alkuun kertoa, että ei todellakaan ole helpoimmasta päästä kuvailla Elliä, ei nimittäin ole ihmisenä mikään yksinkertaisin, vaan kaikkea muuta! Persoonallinen voisi olla sopiva sana? Sitä Elli nimittäin on!

Itse olen toista vuotta lukiota käyvä 16-vuotias tyttö, joka ratsastaa myös. Pelaan myös höntsäjääkiekkoa ja lenkkeilen. Mutta nyt postauksen aiheeseen eli Elliin. Ollaan tunnettu kauan, tosi kauan. Niin kauan että ystävyys Ellin kanssa on lapsuudesta saakka ollut luonnollinen osa elämää. Me tavattiin ekalla luokalla, mistä asti ollaan aina oltu enemmän tai vähemmän tekemisissä.

Ekasta luokasta alkoikin mitä mielenkiintoisin ja tapahtumarikkain ystävyyssuhde. Mykkäkoulut ja riidat olivat jokaviikkoisia, mutta kestivätkin yleensä ehkä päivän? Pitkävihaisuus ei ollut kummankaan ominaisuus :D Riideltiin siis mitä turhimmista asioista, mutta se ei koskaan katkaissut  ystävyyttä. Kuljettiin ala-aste aina ”kolmenkoplassa”(me ja ystävämme Jaana) ja tämän porukan juonille, ideoille ja päähänpistoksille on mm. opettajat ja myös vanhempamme saanut monta kertaa huokailla, mutta myös nauraa. Noihin aikoihin tulee monesti kaipailtua. Elli oli jo silloin melkoinen rämäpää, aina valmis kaikkiin ei-niin-järkeviinkin juttuihin, eläinrakas, mielikuvituksellinen ja erittäin  äkkipikainen.

Ala-aste aikoina Elli aloitti myös ratsastuksen läheisellä ratsastuskoululla. Itse aloitin ratsastuksen vasta vuotta myöhemmin ja muistan miten ärsytti, kun Elli sai laukata ja hypätä isompia esteitä. Silloin tallilla kävi paljon kavereita ja tulikin vietettyä monta hetkeä tallilla ihan muuten vaan. Elli ei ratsastajana turhia säikkynyt ja no, oli kuin luotu heppatytöksi- ei pelännyt lannan hajua ja tykkäsi siitä mitä tallilla teki.

Ylä-asteella ne turhanpäiväiset riidat olivat jo jääneet pois, mutta kyllä meidän ystävyyttämme sielläkin koeteltiin- ja tullaan varmasti aina jossain määrin koettelemaankin. Me molemmat kuitenkin kasvettiin ylä-asteen aikana ihmisinä. Yläasteella olimme pitkään samoissa porukoissa ja hyvin läheisiä. Elli oli yläasteella huomattavasti tasapainoisempi mitä ala-asteella, vaikka satunnaiset mökötykset kuuluivatkin asiaan.

Elli kehittyi nopeasti ratsastajana ja otti aina haasteet vastaan innolla. Meidän silloinen tallijengi hajosi joidenkin lopettaessa, Ellin vaihdettaessa tallia ja kun minä ja siskoni saatiin oma poni, joka muutti meille kotiin. Tämä kuitenkin antoi molemmille paremmat mahdollisuudet kehittyä ja on aina ollut mukava seurata sivusta, miten Elli on kehittynyt ja tullut paremmaksi ratsastajaksi. Ellin kanssa on aina mukavaa tallilla ja mitä mukavinta heppailuseuraa! Olen aina saanut ihailla Ellin ainavalmista asennetta hevosteluun liittyen. Yhdessä heppailut ovat jääneet olosuhteiden pakosta valitettavan vähäisiksi, mutta aina mahdollisuuksien sattuessa on se aina hauskaa.

Ellin kanssa ystävänä oleminen on antanut mulle tosi paljon, ja tän ystävyyssuhteen eteen oon valmis taistelemaan. Oon ite mokannut monta kertaa, enkä aina oo toiminut ystävän lailla, mutta myös nää mokat- niinkuin ne ala-asteen riidat ym. kasvattaa ja opettaa. Kaveripiirien ja elämäntilanteiden muuttuessa, toisen mokatessa tai loukatessa on kuitenkin aina ystävyys säilynyt ja  arvostan sitä. Elliä ystävänä on vaikea sanoin kuvailla, meidän ystävyys on aina ollu tietynlainen viha-rakkaussuhde, mutta silti kaiken arvoinen.