Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siru. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kaikki ei aina mene niin kuin on suunnitellut...




Torstai-illalla iskä heitti mut Ellille. Elli&Ellin sisko oli hakenut jo kamun, mutta Siru ei normaaliin tapaansa ollut antanut itseänsä kiinni, eihän siinä sitten muu auttanu ku lähtee saalistamaan sitä laitumelta. Ellin kanssa koitettiin jalan saada sitä kiinni,  kun S koitti kamun kanssa ratsastaa sitä kiinni. Melkein tunti siinä taidettiin yrittää saada neitiä kiinni, kunnes lopulta juoksi vanhaan navettaan ja siellä ei ollut enää mitään ongelmaa, vaan anto itsensä kiinni.

Matka meni ihan hyvin, kerran Siru meinas kääntyä, mut muute meni kyl ihan nätisti. Elli siis tuli myöhemmin äitinsä kyydillä meille ja toi samalla heppojen kamoja, ku sen jalka ei oo tällä hetkellä ratsastuskunnossa, joten S ratsasti Kamun kun menin ite Sirulla. Kotona hepat oli ihan rauhassa, ehkä vähän ihmetteli että mikäs paikka tää on, mut ei kamalasti. Siirin mielestä hepat oli aivan kamalia, varsinkin sillon, ku sellane otus viel melkeen tökkäsee.. !




Perjantaina en mennyt ratsastelemaan hevosilla, koska ne oli kuitenkin vasta toista päivää meillä. Illalla, joskus puol kuuden aikoihin ajattelin kuitenkin mennä taluttelemaan heppoja ja ku oli niin lämmin niin meinasin käydä lammella kahluuttamas. Tarkoitus oli ottaa Siru eka, mutta koska se ei antanu itteensä kiinni, otin kamun ja kun olin lähdössä tarhasta ponin kanssa niin yhtäkkiä Siru tulee sieltä ja jyrää kamun ja tolpan välistä pihalle, menee laitumen portille ( joka oli valitettavasti kiinni ) ja siitä lähtee sitten naapurin viljelemälle pellolle kotia kohti, sellasta ravia että huh !

Ei siinä kissaa ehtiny sanoo, ku istuin jo kamun selässä ilman kypärää ja niin että kamullakin oli vain riimu&riimunnaru, siinä vaiheessa kerkisin vaan miettimään että onneks ollaan aikasemmin ratsastettu joskus pelkällä riimulla ja tiesin hyvin et poni toimii kyllä niinkin ! Siinä kun lähdin Sirun perään nii soitin iskälle samalla, joka oli mun onneks tulossa justiin kotia. Kaks tai kolme tuntia taidettiin Sirua ettiä. Ei kyllä hevosella ollu ihan reitti muistissa, koska lähti eka isompaa tietä päin, mutta iskä kerkis vastaan ja sitten lähti yhdestä tienhaarasta väärään suuntaan ja metsän kautta oli osannut oikeelle tielle ja juossut kotiin. Tuli ihan sellanen tunne että koko kylä olis ettiny meiltä karannutta hevosta...

Kieltämättä siinä vaiheessa kun näin sirun olevan irti pellolla iski kauhee paniikki ! Tiesin että Siru ei kauheen helposti anna itteensä kiinni.

Siru jäi kotiin yöksi, eikä sitä enää lähdetty ratsastamaan meille.

kamu pääs talliin

Lauantai päivä jolloin mun oli tarkotus ratsastaa Kamu kotiin. Mutta yo-juhlien takia en kerinnyt ratsastamaan sitä Ellille. Porukat ei oikeen enää lämmennyt sille että Siru olis tullu vielä meille. Ne ei halua että Siru karkaa uudestaan... Ne ei halua että mulle sattuu jotain sen kanssa. Joten aikuset oli päätyny siihen tulokseen että Kamukin ratsastetaan takasin ja kamat tuodaan myös.  Kun kuulin että mun pitää ratsastaa kamu takasi muhun iski kauhee epätoivo, että tää kesä ei tuu olemaan mikään paras, vaan se on ihan kauhee...

Hääräsin kamun kanssa heti aamusta paljon, harjailin sitä ja oleilin sen kanssa laitumella ja kävin kahluuttamassa lammella. Ja illalla kun tulin kotiin kymmenen maissa, lähdin vielä maastoon ratsastaa. Tuo poni on kyllä aivan luottoheppa !





Sunnuntai ihan tuskaa... Tiesin jo aamulla, kun menin talliin, että illalla mun ei tarvii tulla ruokkimaan tätä ponia enää vaan se on sen vanhassa karsinassa reilu 10km päässä.
Kuvailin, hengailin ja rapsuttelin koko aamupäivän. Viimein pakkasin kamat ja hain ponin ja laitoin ratsastuskuntoon. Koska oli kova hellepäivä koitettiin iskän kanssa saada sitä vielä juomaan ennen kuin lähdettiin ja laitettiin vesisankoon omena ja aluks se jaksokin innostua siitä, mutta se oli kuitenkin ponin mielestä tosi tylsä juttu. Matka meni hyvin, nautin vaan ihan täysillä !

 
Illalla olin ihan maassa.. Mutta nyt näkyy jo "valoa tunnelin päässä ", Sain luvan laittaa ilmotuksen nettiin ja alkaa etsimään uutta ylläpitoheppaa ja vielä kaiken kukkuraks Kamu saattaakin tulla meille vielä takasin, sitä ennen koitan ettiä sille kaveria :)

Tänään siistin Siiriä, niin jalan viereen käveli kamalan iso siili, jessus mä säikähin ! :D
Siiri oli ihan fiiliksissä ja se kyl on semmonen siili koira ettei mitään rajaa aina löytää kaikki meillä päin laahustavat siilit ! Nii mihin noi aussit onkaan jalostettu ? 
" kuka&mikä sää oot ja mitä sä tääl teet ? "
"Hei kaverit, mä löysin Siilin, se on vähä niinku Siiri ! hei kai sä tajusit, siili Siiri siili Siiri ! "



Pisteet sille joka jakso lukea koko postauksen !
Tarkotus oli kirjoittaa Torstaina, mutta siinä oli sitten kaikkee niin se sitten vähän jäi :S

Loppuun vielä vähän mainontaa: Anna järjestää blogissansa arvonnan, jossa palkintona ihanan kesäiset lami-cellin kannukset > käy osallistumassa, arvontaan pääset TÄSTÄ :)


tiistai 19. maaliskuuta 2013

GP tason esteratsastusta

Viikonloppu meni aika nätisti Kamun&Sirun luona.

Lauantai
Olin perillä siinä joskus puol kahden jälkeen ja lähdettiin melkeen heti hakemaan hevosia, jotka ei sitten antanut kiinni. Koitettiin alkuun tarpoo siel hangessa kaurakippojen kanssa, mut eihä ne ottanu kuuleviin korviinsa ! About puolessa välissä heppojen tallaamaa polkua, Elli käänty portille päin ja mä jatkoin matkaa, sit näin ku hepat meni vähän mua kauempana ja korkeemmalla polulla ilosesti ravaten, ajatelin sit lähtee oikaseen hangen poikki ! oho, hups, sitä lunta oliki vähä reilummin. Siellä mä sit ilman hanskoja kauraknapon kanssa rämmin etiä päin ! oli muute törkeen raskasta !

ihan hyvin ku itteltä löytyy sitä pituutta 170,5cm ja silti lunta on tuon verran !


 Kun pääsin hangesta menin portille ja käytiin sit hakemassa heinää. Kamu ei ollu kauheen kaukana portilta ja koitettiin saada sitä heinän avulla kiinni ja tuumasin et jos saadaan kamu kiinni nii mennään sit vaan se. No Kamu lähti siitä Sirun luo, ja yhdessä ne sit lähti mettän laitaan meitä karkuun, laitettii niihin sit vauhtia, jollon Siru lähti mettään ja Kamu jatko mettän laitaa pitkin. Mä menin Sirun perään ja Elli lähti Kamun perään. Huomattiin että Siru oli karannu ja olin ite nii väsyksissä, et huh. Kuunneltiin et missä hepat menee ja ne äänet kuuluki aika läheltä. Sit näin Sirun rämpivän meitä kohden ja käskin Ellinkin mennä kyykkyyn ja olla kattomatta hevosta. Siru sit huomas meidät ja käveli mun luo syömään heinää, jolloin saatiin se kiinni. Ja mä ku olin vielä varma et saadaan kamu eka kiinni.

Kamu jätettiin viel tarhaan ja ootettiin sitä portille, ku kaveri kuitenki lähti sieltä jo. Aloin harjailee Sirua ja Elli päätti kuitenki mennä viel kattelee et missä se Kamu seikkailee. noin viidentoista minuutin päästä Kamu ravaa portille ja Elli rämpii perässä.  Harjasin ja laitoin Sirua valmiiks reilu puolituntia, voi että ku toine nautti !  ♥ 

 
Käytiin sit ottamas mettäreitillä parit hypyt jonka jälkeen harjoteltiin Sirun kanssa oikeeta laukkaa, huonolla menestyksellä. Lopulta laukkaharjottelut meni siihen että harjoteltiin sitä että pohje on myös kääntävä apu, eikä aina eteenpäin pyytävä ! ihan pysähdyksissä koitin saada sen istunnalla ja toisenpohkeen turvinkääntymään ja samaa tein välillä kävellenkin.  Raukka rupes vähä panikoimaan ku ei tienny mitä sen pitäis tehdä ja teki jtn kunfupotkuja siinä. Välillä käveltii ja koitettiin hetken päästä uudestaan.


GP tason esteistunta ! ( kuva kertookin tarpeeks, mut mä en tippunu, heppa hyppäs vaa pysähdyksestä... )
 

 Loppuun viel venyteltiin heppat ja jotain pientä agilityä.  Siru ei kauheesti tuntunu tykkäävän venyttelyistä, ei ainakaan takasten. Elli sit piti sitä vähä kiinni ja mä koitin venyttää sen takajalkoja.



Sunnuntai
Hypättii seuraavana päivänä vähän enemmän, ku saatiin kuvaajakin paikalle. Siru oli vähän villimmällä päällä kun edellisenä päivänä. Perä tupas olemaan vähän turhan kevyt ja jos laukan nostossa tein liian selkeet avut nii Siru teki jonku oman kunfupotkunsa, ihme sinänsä etten ollu maassa ! Taitaa kesän aika omat apinataidot kehittyä. Muuten meni ihan ok:sti. Välillä tuli vähä laiskahkoja hyppyjä ja puomit kolis, mut sit tuli niitä hyviäkin hyppyjä ! Pari kertaa Siru teki äkkikäännöksiänsä ja meinas mennä meidän kuvaajan päälle, välillä sitä oikee kunnolla pitää pysähtyä miettimään että mitä sen otuksen päässä liikkuu ! Hyppyjen jälkeen harjoteltiin asettumista ja otettiin kuvia !


videokaappaus
ei, en omista mitään kovin kaunista esteistuntaa...
urheilu on rankaa ja vielärankempaa siitä tekee tollanen eskimokarva !
Kun oltiin saatu hepoilta varusteet pois harjailtiin ja venyteltiin niitä sekä mentiin taas meidän "hurjaa" agilityrataa. Venytelin Sirun siinä ihan yksikseni ja toinen nautti vaan auringosta ja silmät oli puoliummessa, eikä mitään probleemaa venyttelyissä ♥ paitsi että toista takajalkaa se ei meinannu aluks millään antaa venytettäväks.





 
farmer

herkkä hetki.