"Onks toi sun heppa suokki?" - estevalmennus.

Miksei meistä ole kuulunut mitään kahteen viikkoon? 

Koeviikon jälkeen päätin alkaa panostamaan enemmän kouluun, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että aikaa täytyy varastaa jostain muusta että kerkiän tekemään kouluhommat. "Lupaus" kouluun panostamisesta kuitenkin tuntui unohtuvan heti tämän jakson ensimmäisellä viikolla. Yhtäkkiä vain huomasin olevani lupautunut yhteen jos toiseenkin hommaan ja taas huomasin, että viikko on täynnä ohjelmaa mm. kerhon pitämistä, lapsille suunnattua illanviettoa sekä maata näkyvissä-festarit. Kaiken muun ohjelman ohella oon siis koittanut tehdä rästiin jääneitä kouluhommia. Nyt ajattelin ottaa jälleen itseäni niskasta kiinni ja opetella kieltäytymään.

Myös huonot ilmat ovat osa syynä blogin hiljaisuuteen. Lämmin viltti, kuppi kuumaa kaakaota ja jopa kouluhommat kuulostavat mieluisemmilta kuin ratsasamaan lähteminen. Ilma on huono, ulkona on pimeää ja pohjat siinä kunnossa, ettei käyntiä reippaamin pysty menemään syövät aika hyvin ratsastusmotivaatiota. Kuitenkin ratsastamaan on lähdettävä.

Maanantaina koin kuitenkin positiivisen yllätyksen, kun huomasin että olin saanut viestin: " Perjantaina olisi estevalmennus, lähdetkö kyytin? ". Pienen pohdinnan jälkeen vastasin myöntävästi ja perjantai olikin sitten kiireisempi päivä.

 Koulu loppui perjantaina ikävästi vasta puoli 4, jonka jälkeen poljin
kotiin. Normaalisti matkaan menee n.20min mutta huonokuntoisten teiden vuoksi matka venyi 10min. Olin onneksi illalla ennättänyt katsoa jo joitakin tavaroita kasaan, mutta suurinosa oli vielä siellä täällä. Kun olin pukemassa ratsastushousuja niin järkytyksekseni huomasin että olin käyttänyt niitä viimeksi ilmansatulaa ratsastaessa ja voitte kuvitella kuinka likaiset ne olivat; kynsiharjan,veden ja hiustenkuivaajan avulla sain niistä vähän siistimmät.

Viideltä pääsin talliin ja puoli 6 aikaan pääsin lähtemään kotoa kohti lastauspaikkaa (talutan siis Fn läheiselle pikkutallille ja iskä heittää meidän tavarat sinne jo valmiiksi). Oli yllättävää että olin aikataulussa ja ajoissa tallilla. Koin lisää lastatessa lisää positiivisia yllätyksiä. Normaalisti omaa vuoroa odotellessa Flink on kipittämässä jo rekan/kopin sijaaan kohti kotia ja lastaus onnistuu ehkä toisella kerralla, mutta silloinkin ensiksi koitetaan kävellä kopista ohi ja kyytiin tullaan lastaussillan reunalta. Eilen kuitenkin F käveli mun perässä koppiin, niin kuin koskaan ei olisi ollut ongelmia lastatessa. Matka meni hyvin ja maneesilla oltiin hyvissä ajoin. 

Itse valmennus ei ollutkaan niin loistokas kokemus, olisin ensimmäisen puolentunnin jälkeen voinut vajota maan alle. Flink oli nihkeentahmee ja ei-yhteistyökykyinen, pihdattuaan tarpeeksi ja kun sai tehtyä asiansa, Flink kuskas mua ihan 6-0. Pidätteet ei menny läpi ja hevonen tuntu kaikin voimin tulevan sisäpohjetta vasten.Varsinkin alkutunnista Flink oli erityisen herkkä siitä, miten istuin sen selässä ja jos en istunut kunnolla niin se kyllä huomautti siitä. Luulen myös, että Flink menetti kiinnostuksen pieniin esteisiin ja toistuvaan tehtävään, koska sen ratsastettavuus parani vähän isommilla esteillä.

Viimeistä tehtävää tultaessa viimeistä kertaa, F pukitti ennen estettä ja aiheutti näin itsellensä huonon hyppypaikan. Mulla horjahti pukissa tasapaino, mutta olin silti valmistautunut hyppyyn ja kun heppa sitten pistikin jarrut pohjaan ja kääntyi, nii minä tulla tupsahdin maankamaralle. Tippumisen jälkeen Flink oli yllättäen tyytyväisemmän olonen ja jakso keskittyä paremmin viimeseen tehtävään. Viimesestä tehtävästä jäi ihan jees fiilis, mutta kokonaisuudessaan valmennus ei meidän osalta ollut onnistunut.  Valmentaja antoi palautetta hyvästä laukasta ja hyppytyylistä. Totes myöskin ettei Flink tee mitään ihan pieniä pukkeja ja että pukeilla aiheuttaa itsellensä ongelmia. Mutta kuulemma, jos pukittelun saa vähemmälle niin hyvä esteheppa Flinkistä tulee. Nyt jäädään oottelemaan vaan seuraavaa valmennusta ! 

Pukittelu tuntui olevan paljolti patoutunutta energiaa sekä tinttapäivän aikaansaanosta. En tiedä, enkä tule koskaan tietämään mitä Flink päässä noina hetkinä pyörii päässä. Valmennuksen jälkeen multa kysyttiin, että onko Flink suokki, sen jälkeen aloin miettimään etten taida tietää ketään edes vähän Flinkkiä muistuttavaa suokkia, mutta näkemyksensä kullakin ! 

Minä muiden silmin 2/3

Elli, Kelli, kojootti... Ihan miten vaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tai pitäisikö sanoa että "siskolla". Ei Ellinoora oikeasti minun siskoni ole mutta meidän kaverisuhde muistuttaa enemmän sisarussuhdetta kuin sellaista "mennään, hengaillaan, reissaillaan niinkuin kaverit tekee". Johtuu varmasti osittain meidän viiden vuoden ikäerosta.

Tutustuimme joskus niinä aikoina kun Ellillä oli vaaleat saparot päässä ja minulla kauniit silmälasit. Itse en oikein muista niistä ajoista mutta Elli kyllä jaksaa muistutella. Olemme harrastaneet hevosia kahdella samalla tallilla ja tuo monitaitoinen säheltäjä on jaksanut ja halunnut auttaa minua omien hevosteni kanssa vaikka yksikään niistä ei ole ollut sellainen jonka kanssa voisi harrastaa huolettomasti ilman että saisi olla miettimättä sitä että missähän reiässä herne on milloinkin tai mihin rööriin hevonen sen päättää yhtäkkiä vetää. Johtuen lähinnä ”yhden ihmisen hevonen”-tyyppisistä kaviokkaista jotka eivät ole päästäneet kilttiä mutta hieman hätäistä ”kyllä mä yritän mutta kun..!”-tyyppistä Elliä helpolla.

Sydäntä, mielikuvitusta, yrittämisenhalua ja energiaa tuosta tylleröstä kyllä löytyy mutta se miten ne kaikki ominaisuudet saisi järkevään pakettiin, tuntuu olevan hieman hukassa. Iän myötä hänen ruuvinsa tuntuvatkin onneksi kiristyvän koko ajan paremmin paikoillensa eivätkä löystykkään niin usein. Muistellen niitä hetkiä kun me olemme painineet pitkin maita ja mantuja ja kastelleet toisiamme hevosille tarkoitetulla vedellä. Spesiaalina molempien sapelihampaat joilla olemme aiheuttaneet toisillemme jos jonkinlaista paisetta ja mustelmaa...

Monesti Elliltä on tullut viestiä että josko tekisimme tai kuvaisimme jotain ja kun olen vastannut että ihan milloin vain hänelle sopii, mitään ei ole enää kuulunutkaan tai sovitut asiat ovat vain jääneet kun on tullut jotain muuta menoa ja Ellillä on ollut liikaa tekemistä. Vuorokauden tunnit tulevat liian usein vastaan varsinkin tämän ihmisen kohdalla ja koti- sekä kouluvelvollisuudet on hankala sijoittaa monien vapaa-ajan suunnitelmien kanssa. Molemmat taidamme kuitenkin ymmärtää miten erilaisissa elämäntilanteissa olemme olleet/olemme nytkin niin ymmärrystä meillä riittää toisillemme – vaikka joskus Ellillä meinaa varmasti mennä hermo tälläiseen ”varaäiti-isosiskoon” enkä itse jaksa yrittää tehdä montaa asiaa yhtä aikaa vaan mietin mitä ehdinjaksanhaluan oikeasti.

Kojootti on eläinlajina helposti tutustuttava ja sydämellinen mutta tiukan paikan tullen se saattaa yrittää livistää paikalta häntä koipien välissä. Keskittymiskyky voi olla usein koetuksella ja liiallinen kertarysäyksellä saatu informaatio saa pieniaivoisen eläimen pään pyörälle. Pienistä epäkohdista huolimatta kojootista ei voi olla välittämättä sitten kun sellaisen oppii tuntemaan, eivätkä ne onneksi jätä rauhaan kavereitaan vaikka he olisivatkin välillä huonoja pitämään kojoottiin yhteyttä. <3

Liian monet hyvät hetket ja erilaiset kokemukset olisivat jääneet tallentamatta niin kuviksi, videoiksi kuin sydämeenkin ellei olisi Ellin kaveri.                                     

Jos en pienenä olisi uskaltanut tutustua Saijaan paremmin, mun hevosasiat ei olisi näin hyvällä mallilla. Saija ja sen hevoset on opettanu mulle näinä vuosina varmaan enemmän, kuin ratsastuskouluvuodet yhteensä - vaikkakin monet niistä kantapään kautta. Pakko myös myöntää se 
että tän yksilön kanssa eläminen ei aina oo ollu ruusuilla tanssimista, mutta ikimuistoista kyllä.