Toivonkipinä.

viime päivinä oon syönyt hyvin, lenkkeillyt ja juhlinut ihan liikaa! 

Riparin aikana ja sen jälkeen F:n liikunta on ollut aika kevyttä, taluttelua ja kevyttä maastoilua.

Eilen harjatessa syttyi pieni toivonkipinä, kun harjatessani kumisualla huomasin selässä olevan sarkoidin lähteneen harjauksen myötä. Saijan tuoma rasva oli tehnyt tehtävänsä ja sarkoidi on nyt ihonmyötäinen, eikä se aiheuta nyt niin paljon päänvaivaa. Vaikka sarkoidi oli madaltunut, en vielä uskaltanut ottaa satulaa käyttöön.

Lähdettiin ilosesti reippaalle maastoreissulle. Heti ensimmäisissä raveissa huomasin, että F:llä on paljon energiaa mutta se sai vaan suupielet nousemaan yhä korkeemmalle. Laukatessa F vetäs pään alas ja jatko laukkaamista niin, mutta kun se huomas etten tullukkaan alas niin se nosti pään ja jatko matkaa. Käännyttiin pienelle metsälammelle, jossa käytiin sitten kahlailemassa. Kuuman päivän jälkeen hevonen tuntu nauttivan vedestä aivan mielettömästi ja olin niin onnellinen siinä vaiheessa, etten voinut kun nauraa.

Kotimatkalla nauru loppu lyhyeen...

viimesen laukan nostaminen oli multa pieni virhe.

Halusin ottaa vielä pellolla yhden lyhyen laukkapätkän, kun päästiin pellolle nostin laukan ja kaikki oli vielä hyvin. Muutaman askeleen jälkeen F köyräs ja veti pään alas - jolloin menetin ohjat  -  jonka jälkeen liikkuminen muistutti enemmän aropupuilua, kun laukkaamista. Hevonen siis kirjaimellisesti pomppi tasajalkaa eteenpäin -  innokuudesta ja tais siinä samalla olla vähän pilkettä silmäkulmassa. Pomppujen aikana pompin itse tahtomattani eteenpäin, siinä vaiheessa tajusin että tässä ei käy hyvin. Flink kuitenkin nosti päänsä, mutta samassa pompussa pomppasin sen kaulalle, jonka huomatessaan  veti pään vauhdilla alas ja lensin suoraan naamalleni pellon pohjalle...


Noustessa yläselkää sekä niskoja särki, nenästä ja alahuulesta vuoti verta sekä suussa maistu multa ja veri. Flink seisoi vieressä viattoman näkösenä ja ihmetteli miten olin siihen ilmestynyt. Onneksi kotiin ei ollut pitkä matka niin se taittu nopeesti jalan. Tallille päästyä heitin hevosen nopeesti karsinaan ja hain pakkasesta ittelleni jtn kylmää, tässä tapauksessa puolukkapussin ja länttäsin naamaan. Kylmästä huolimatta alahuuli ja leuka turpos vähän, mutta onneks turvotus laski yön aikana. Tajusin myös, että kypärä taitaa olla entinen.

Eilen poikkeuksellisesti ratsastaessa käytin laseja, jotka kävin etsimässä tänään. Kuten ajattelin saan sanoo hyvästit niille. Tällä hetkellä tein pikakorjauksen niihin - sähköteipillä, koska ei löytynyt muuta. Jos tästä oppineena hankkisin ittelleni piilarit. Positiivinen asia tässä on se, että mun on ollut tarkotuskin hankki uudet lasit, joten tää ei ollut niin kova menetys.

Tulin niin häijysti alas, että olis voinut käydä pahemminkin. Kypärän lippa ja kypärä muutenkin pelasti mut pahimmalta turmelulta. Joten muistakaa käyttää kypärää !

Mutta nyt uskallan jo elätellä toiveita siitä, että päästäänkin vielä ratsastamaan säännöllisemmin, jos vain sarkoidi pysyy ihonmyötäisenä.