Kun mikään ei tunnu onnistuvan.

Laiskuus, virtapiikki, häslä oli avainsanat sunnuntain ratsastuksessa. Ilma oli tarkotus olla pilvinen ja viileämpi, mutta yllättäen ilma muuttu päinvastaiseksi. Ensimmäistä kertaa mentiin kentälle ilman ns. vetoapua eli mentiin siis yksin. S:n kyseli tarviinko koutsaria ja tulikin sitten pitämään meille puomitreeniä.

 Matka kentälle kesti normaalia pidempään, koska yksin kertasesti rullaluistelija, auton takana kykkivä ihminen ja kiljahtelevat lapset oli liian jänniä, jolloin käveleminen oli F:n mielestä mahdotonta. Jos pyysin kävelemään, veti F pienimuotoisesti herneen nenään ja lähti ravaamaan, jos hidastin ihan vähän se pysähty. Sama toistu useemman kerran. 

Kentällä oma moottori rupes hyytymään jo sen verran, ettei päästy ees aina eteenpäin. Tultiin pariin kertaa ravissa ja laukassa kaarevalla linjalla olleet puomit, tarkotuksena saada hepasta lyhyt ja terävä. Laukassa valuttiin aina viimesellä puomilla ulospäin, ravissa meni paremmin. F oli pätkittäin tosi kiva.

Laukanvaihtoja tehtäessä ei omaa virtaa enää tuntunut olevan. Kun ruvettiin puhumaan raipasta ja sen hausta, niin F:llä naksahti virolaisflinkki nappula päälle, tuloksena kaahotusta ja häsläämistä. Lisäks F pukitteli jonkin verran, keskittyen kaikkeen muuhun. Justiin kun olin S:lle kerinny sanomaan, että kyl mä nykyään paremmin pysyn pukeissa tms. kyydissä, niin tulin yllättäen alas kun F pukitti samalla tyylillä kuin viime estekisoissa. Meeidän meno tais näyttää välillä enemmän länkkärimeininkiltä, kun kouluratsastukselta kun F pukitti ja kiskas multa ohjat kädestä ja jatko laukkaa pää alhaalla. Loppuun otettiin muutama hyppy laineelle.

En muista koska olis viimeks jäänyt noin huono maku, jostain treeneistä. 

Postauksia on tulossa, mutta niiden tekeminen on venynyt. Viime viikolla serkku tuli meille 4 päiväks ja tällä viikolla kaveri on ollut meillä, perjantaina alkaa työt mutta yritän keritä tännekin !