perjantai 25. huhtikuuta 2014

Pilkullinen.





Keskiviikkona suuntasin tallille. Matkalla salaa toivoin, että tunti olisi pidetty jo ulkona ja tallille päästyä luulin että menemme kentällä, mutta sitten tehtiin viime hetken muutos ja mentiin vielä maneesissa. Samalla piti itse tehdä kameraan pikainen asetusten vaihdo, koska V ei oo vielä oppinut käyttämään mun kameraa niin hyvin.  Näin jälkeenpäin katsottuna pika-asetusten laittaminen onnistuikin yllättävän hyvin. Vilmalle iso kiitos kuvista!


Maneesiin oli viety jo etukäteen neljä puomia, jotka oli asetettu soikion muotoisesti. Ratsuna oli Vanilla, joka oli alusta alkaen tosi tahmeen tuntunen ja koitin kovasti herätellä sitä heti alusta alkaen, mutta tuloksetta. Vanilla on normaalisti laiskahko, mutta keskiviikkona se oli kyllä superlaiska ja tahmee. Se oli ollut edellisellä tunnilla maastossa, joten laiskuus saattoi johtua myös siitä.





Soikio-reitin kaarevilla reiteillä hevonen piti tuoda suoristettuna puomille, jonka jälkeen se piti kääntää voltille, joka tehtiin soikion keskustasta poispäin. Käynnissä Vanilla toimi pätkittäin tosi kivasti, eikä keksinyt mitään typeryyksiä vaikka katsomossa olikin taas kuvaaja. Muistin välillä tarkistaa omat ranteet ja eipä tollanen ongelma yhdessä yössä kattoa, molemmat ranteet oli ihan vinksinvonksin tai vähintäänkin ulkokäsi. Oon huomannut, että mitä enemmän hevosta pitää ratsastaa eteen, sitä vähemmän muistan keskittyä omien käsien paikkaan. Jälkeenpäin kun katsoin kuvia kiinnitin huomion heti käsiin...




Saatiin muutamat onnistuneet suoristukset, mutta kun alettiin tekemään tehtävää harjotusravissa, tuntu samalla katoavan myös yhteys hevoseen. Soikion pitkillä sivuilla ravi säily suht reippaana, mutta muutaman kerran volteille mentäessä vauhti hidastu. Muutamien volttien jälkeen löydettiin taas jonkinlainen yhteinen sävel ja saatiin taas muutamat kivat pätkät. Alettiin nostamaan laukkaa soikion kaarevalla linjalla olevilta puomeilta joilta sitten ratsastettiin vähän isommat voltit laukassa. Hymy hyppäs korviin, kun annoin Vanillalle ekat laukka-avut. Silmänräpäyksessä sen laiskuus oli poissa ja tilalla oli vaan innokas pilkullinen otus.  Hevosen innokkuus tartui kuskiinkin, jolloin unohdin keskittyä tehtävään. Laukkat nous hyvin, mutta volttien viimeiset kaarteet jäivät useinmiten liian pieniksi, jolloin en saanut suoristettua tarpeeksi nopeasti. Lopputuloksena tultiin vinossa puomille ja tehtiin laukanvaihto. Muutamien kertojen jälkeen sain suoristettua Vanilla kunnolla puomille ja siirrettyä sen ajoissa raviin. Loppuverkassa yritin saada Vanillaa vähän venyttelemään ja kyllä sieltä muutamat venyttelypätkätkin tuli. Koska kyseessä on Vanilla, niin pitihän sen lopputunnista kytätä V:kin, joka oli ollut koko tunnin ajan katsomossa ottamassa kuvia. Höpsö.


Ollaan menty Vanillan kanssa paremminkin, mutta tänään ei nyt sujunut niin hyvin. Vaikka tunti ei niin hyvin mennytkään, oli oma fiilis tunnin jälkeen hyvä. Vanilla ei oo mikään automaatti ja sillä ei ehkä oo mikään ihanteellisin luonne, mutta ite oon tykänny siitä ihan alusta asti. Muutenkin tunnun tykkäävän vähän erikoisemmista hevosista, mitä sitä tyytymään tavallisiin, kun on näitä persoonallisempiakin yksilöitä.



Tämän edustavampia kuvia, ei tunnin jälkeen saatu kun pilkullinen halus kiireellä syömään. Mutta kattokaa nyt kun toinen on suloinen :3




Eilen kävin kuvailemassa Maiju ja Veetin estetreenejä ja huomenna herätys onkin jo ennen 5 kun tarkotus on  lähteä niiden mukaan Myrkkyyn kuvailemaan estekisoja ja auttelemaan.

Haluaisitteko että julkaisen kisoista otettuja kuvia täällä? 

Ens viikon tunti on poikkeuksellisesti siirtynyt maanantaille ja ens viikon sunnuntaina olis tarkotus startata kotipaikkakunnan estekisoissa. Olis myös tarkotus  käydä myös ratsastelemassa Flinkkiä. Tänään tein vielä jonkinverran muutoksia ulkoasuun, mutten edelleenkään tiedä olenko tyytyväinen lopputulokseen vai en, pientä muutosta voi siis vielä tapahtua. 

Ja tässä oon jo hetken aikaan miettinyt, että tykkäisittekö te lukijat jos tekisin kysymys- tai toivekuvapostauksen? Tulisiko teiltä kysymyksiä yms? 

Kumman haluaisit mielummin? Vastaa sivupalkissa olevaan kyselyyn ja vaikuta! 


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Lapinreissu



Eilen kotiuduin leviltä seitsemän aikoihin, jonka jälkeen lähdin vielä viettämään pääsiäistä mahtavassa säässä ja mahtavalla porukalla. Eilen illalla tuli ihan samanlainen olo kuin kesälomalla, kun tulee valvottua pitkälle yöhön ja silti ulkona on niin lämmintä. Osa kavereista kävikin jo eilen heittämässä talviturkin, vaikka järven rannalla oli vielä jonkin verran jäätä. Itse en näin vilukissanam, vielä tarjennut mennä, muuta kuin paljuun. Oon jo nyt ihan fiiliksistä tulevasta kesästä ja siihenkin on enää 41 päivää ! mutta pidemmittä puheitta, muutamat kuvat viime päiviltä, joista osa on otettu kameralla loput puhelimella.







maanantai 14. huhtikuuta 2014

Toiset yhteiset kisat.


"Toiset yhteiset kisat nyt takana päin ja en voi olla hymyilemättä."


Lievän jännityksen vallassa poljin perjantaina neljäks S:lle, jonka jälkeen lähdettiin kuskin kera tallille. Tallilla huomattiin, että koppi ja vetoauto oli laitettu jo valmiiks, sekä myös Flink oli viety sisälle. Aika reippaasti saatiin heppa valmiiks ( käväsin torstaina kokeen jälkeen liikuttelemas Flinkin, jonka jälkeen katottii vähä kamoja kasaan) ja puol viiden aikoihin päästiin lähtemään. 

Kisat oli aikataulussa ja kun päästiin kisoihin kakkosluokka oli verryttelemässä. Kaikessa rauhassa opettelin rataa ja nappasin muista ratsukoista muutamat kuvat. Luokan loppuvaihees otettiin Flinkki ulos. Oltiin kiireessä unohdettu harja kotiin, mutta onneks kuskilta löyty hiusharja jolla saatiin nopeesti karvat ojennukseen. Kyllä hätä keinot keksii.

Flink oli alkuun vähän jännittyny, kun kaikki oli niin jännää. Verkkassa tuli yks kielto, kun hevosen huomio oli jossain muussa kun siinä oleellisessa. Ja muutama huono hyppy, kun oletin Flinkin lähtevän kauempaa nii ottikin vielä yhden askeleen, muuten tuli ihan ok hyppyjä, vauhtia olis pitäny saada vähä lisää nii olis ollu parempia. 70cm rata suju omasta mielestä ihan hyvin. Selästäpäin se ratsastus tuntu hieman räpeltämiseltä, mutta kun jälkeenpäin näki videon nii ei se sit ollutkaa sen näköstä mitä luulin. Muutamissa perusradan käännöksissä, Flinkki ei kuunnellut yhtään sisäpohjetta. Uusinnassa se olis muutamissa kaarteissa tyypillisesti kehitellä jotain mielenvirkistystä, vaikka muutaman köyryn, mutta jätti tekemättä ja saatiinkin pohja-aika.



80cm ei mennyt ihan putkeen. Rata oli sama, kun 70cm ja Flink osas ennakoida sen. Käveltiin justiin tuomarin alapuolelta, kun sain lähtövihellyksen. Flink pysähty siihen ja käänty katsomaan tuomaria " kehtaatki viheltää ku mä kävelen tästä..."-tyylillä, höpsö.  Alku suju hyvin, mutta kolmos esteen jälkeen Flinkkiä rupes tympäsee ja rikottiin ravi laukalle, mutta jatkettiin silti eteenpäin. Nelos ja vitos esteen välissä, meinattiin taas rikkoo raville ja Flink ei jaksanut enää oikeen keskittyä, enkä saanut ratsastettua mitään kamalan hyvää paikkaa. Napattiinkin puomi mukaan. Siinä vaiheessa kun kolahti, nii lähettii ratsastamaan vähän reippaammin. 6b esteeltä Flink ennakoi ja teki jyrkän käännöksen, joka videolla näyttää mitään sanomattomalta.

Loppujen lopuksi mukaan lähti sinivalkonen ruusuke.
Super Flink ♥



Lauantaina Flink oli ilmeisesti vähän telonu itteensä pihalla, kun S oli menny tallille heppa oli tuotu sisälle, koska oli könkänny. Kylmäystä ja linimentiä. Eilen kävin itekin kattomassa jalkaa ja katottii miten jalka reagoi, se oli ihan ok. Nyt kävely maastoja ja jalan seurailemista. Sunnuntain kisat jäi nyt kisailematta, mutta eiköhän se, että heppa on kunnossa on kaiken tärkeintä, siitä lähetään että kaikki yhdessä tekeminen on sellasta mistä molemmat osapuolet tykkää ja että molemmat on kunnossa. Kisoja tulee ja menee, nyt ei ollut vaa meidän tarkotus lähtee kisailemaan ja varastamaan toisten ruusukkeet, eiku hehe...


Koeviikko on nyt ohi ja pelonsekaisin tuntein jään oottelemaan millasia tuloksia sieltä tulee. Huomenna lähden lappii hieman jälkijunassa siskoni kanssa lappiin, joten keskiviikkona en käy tallilla. Ja ens kuun puolenvälin jälkeen aletaan Flinkin kans treenailemaan paremmin, kun Flink muuttaa 3-4kk ajaksi meille. 

Haluatteko jotain erilaista postausta lapin reissusta? Tykkäisittekö kysymyspostauksesta? 
Olisiko teillä kysymyksiä? Muita postausideoita? 



tiistai 8. huhtikuuta 2014

Mietteitä suomen suurimmista hevosmessuista.


Sunnuntai hurahti mukavasti Tampereella hevoset-messuilla. Pääsin messuille sisään press-korttilaisena, jonka sain hevosbloggaaja facebook ryhmän kautta. Odotin innolla sovittua bloggaajien miittiä ja esteluokkia. Miitti oli harmikseni todella pettymys. Porukkaa tuli miitti paikalle ja bloggaajat kyllä tunnisti press-kortista. Sain sähköpostiin viestin jossa kerrottiin, että meillä on jotain pientä kisailua yms, mutta ylläpitäjät eivät sanoneet muille sanaakaan, vain omalle porukalleen. Oma aktiivisuus ei ollut huipussa, joten en pistä kaikkea ylläpitäjien syyski, mutta jotenkin oletin että kun porukkaa on tarpeeksi "aloittavat" ne miitin, kun olivat sen järjestäneet. Todellisuudessa me vain seistoa törrötimme omissa porukoissa ja hieman ärsytti kun tajusin ettei mitään tapahdu ja skippasin suurimman osan valjakkoajosta, joka on omasta mielestä mielenkiintoista.

Ensi kerran miitistä vähän aktiivisuutta niin järjestäjiin kuin osallistujiin ! 




Ohjelmaa oli sopivasti ja niitä ei esitetty liian vakavasti. Parhaiten mieleen jäivät näin esteihmisenä esteluokat. Messujen jakautuminen kahteen halliin oli helpotus, koska yleensä hallissa tuntuu olevan tunkkaista ja ahdasta, nyt tilaa oli vähän enemmän, vaikka ihmisiä oli paljon. Kojuja oli sopivasti, mutta tänä vuonna olin hieman säästölinjalla enkä tehnyt heräteostoksia enkä varsinaisesti etsinyt mitään, sillä periaatteella kiertelin että jos löytyy kiva ja edullinen kisapaita ja edulliset hanskat niin nappaan kyllä mukaan, mutta tällä reissulla ei kisapaitaa, eikä hanskoja löytynyt. Tarkemmin mietittynä kojuista ei löytynyt ratsastajalle mitään sellaista mikä olisi varsinaisesti herättänyt ihailua tuotetta kohtaan, hevosille tarkoitetuissa varusteissa kyllä oli tälläsiä tapauksia ja siinä vaiheessa oma mieli ja rahapussi kiitti siitä, etten oo hevosen omistaja.




Tiivistettynä messut olivat onnistuneet ja jos kyyti järjestyy niin olen ensi vuonnakin menossa.


Kuvia tuli otettua n. 600, mutta kaverini halusi myös kuvata ja en saanut asetuksia oikein osumaan, poistin kuvia aika kovalla kädellä. Nyt kuvia on jäljellä enää n.70 ja tänne laitoin parhaimpia. Sunnuntain kuvasaldosta kahden lipizza oriin pääkuva nousi ehdottomasti suosikiksi. Suosikkien joukossa oli myös muutama epäonnistuminen/tilannekuva, joita en viitsinyt tänne julkaista.

Mikä kuva miellyttää sinua eniten? Mitä pidit videosta? 





Tällä viiikolla on koeviikko, mutta huomenna saan nauttia vapaapäivästä, koska seuraava koe on vasta torstaina. Suunnitelmissa olisi S:n kanssa ottaa muutamia teemakuvia sekä illalla mennä tallille, torstaina käyn näillä näkymin ratsastamassa Flinkkiä. Perjantaina startataan Flinkin kanssa meidän toiset estekisat ja sunnuntaina suunnitelmissä on koulukisat. 

Olitteko te hevoset-messuilla, jos olitte mitä tykkäsitte? 
Aiotko mennä ensi vuonna hevoset-messuille? 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Fyrreilyä.

Tuntuu että viikot vaa vierii eteenpäin ja mitään ei todellisuudessa kerkiä tekemään. 


Viime viikonloppuna olin nuorempien kanssa partioleirillä, eksymisestä, liiallisesta nauramisesta, muutamista haavoista, palovammoista selvisin leiristä hengissä ja täytyy myöntää että oli hauskaa, vaikka hieman väsyneenä sieltä kotiuduinkin. Tämä viikko on mennyt oikein hurahtaen ohi ja ens viikolla alkaakin koeviikko, jonka jälkeen lähden neljäksi päiväksi lappiin.


Keskiviikkona kävin tallilla ja pääsin menemään uudella suokilla, Fyrryllä, joka oli vasta toista kertaa tunnilla. Hoitaessa kaveri oli vähän tympääntyneen olonen eikä olisi malttanut seistä paikallaan. Ratsastaessa oli ihan ok; käynnissä ja ravissa oikominen olis Fyrryn mielestä kivaa, laukassa en kiinnittänyt oikomiseen niin paljon huomiota, koitin saada vaan siistejä nostoja, oikeen temmon ja olla valmistautunut mahdollisiin jekkuihin. 


Tunnilla mentiin siis hauskaa ja hyödyllistä tehtävää, joka ei kyllä ollu aivan helpoimmasta päästä. Pituushalkasijalle oli asetettu 4 estettä jokainen hieman vinottain. Ensimmäisen esteen jälkeen tehtiin heti voltti oikealle, jonka jälkeen hypättiin uusi este ja tehtiin voltti vasemmalle ja seuraavan esteen jälkeen taas oikealle. Kuulin että se on vähän arka hyppäämään, eikä sillä oo paljon hypätty, mutta Fyrry yllätti mut positiivisesti ja sain kyllä olla siihen tyytyväinen. 

Menohaluja oli paljon ja sainkin pidätellä ennen ensimmäistä estettä ja varsinkin esteen jälkeen, kun piti siirtyä voltille tein lähes aina liian voimakkaan pidätteen jonka takia ensimmäisellä voltilla Fyrry siirtyi raviin useammankin kerran. Loppuun tultiin kaikki neljä estettä, ilman voltteja.


Monen muun bloggaajan tavoin, olen menossa hevosmessuille. Menen itse messuille sunnuntaina, jolloin järjestetään myös hevosbloggaajien miitti klo 13 Pirkkahallin eteisaulassa, johon itse aion osallistua sekä myös lukijat on tervetulleita :)

Onko kuinka moni teistä lukijoista menossa tänä vuonna hevosmessuille?