perjantai 17. tammikuuta 2014

Ensimmäinen tunti.

Heti alusta asti Kassu tuntu vähän jäykältä, eikä oikein taipunut ja annoin vähän liikaa anteeksi siinä. Vauhtia onneksi löytyi ihan hyvin, loma oli siltä osalta tehnyt osansa, mutta sikailulta ei säilytty. Katsomossa olevat erikoisesteet, olisi voinut muuttua vaikka minkälaiseksi pedoiksi, kuten esim. sapelihammastiikeriksi. Myös kamera oli kamalan jännä juttu, siinä oli taas yks syy kytätä ja olla kuulematta kuskin apuja. Onneksi lopputunnista Kassu tuumas, ettei ne esteet muutu hirviöiks, mutta kamera pysy aina vaan pelottavana.



Tehtävänä oli pohkeenväistöä. Pohkeenväistö ei todellakaan kuulu mun vahvuuksiin, mutta pakko sitäkin on joskus harjoitella. Ehkä sitten tuun tykkäämään siitä enemmän, kun ne palat loksahtais paikoilleen. Siihen ei auta muu kuin harjoittelu. Tultiin normaalisti kormikaariselle, jonka puolessa välissä oli puomi ja puomin jälkeen väistätettiin takaisin uralle. Yleisin virhe oli se, että Kassu väisti takapää edellä, oma jalka oli väistättäessä liian takana. Tätä tehtiin jonkin aikaa aina vähän soveltaen.
Loppua kohden väistöt parani, mutta siltikään en ollut kauhean tyytyväinen omaan ratsastukseen. Mutta sitä pitää kai olla välillä näitä huonojakin hetkiä, että voi olla taas enemmän hyviä hetkiä !




Luulin jo, etten tällä viikolla pääse ollenkaan tallille, mutta huomenna pääsenkin käväisemään siellä, mutta pysyttelen tällä kertaa kuvaajan roolissa. Kaipaisin vähän mielipiteitä näistä "tavallisista" postauksista. Haluatteko yksityiskohtaisempaa tietoa tunnista, vai onko näin parempi? :)

2 kommenttia:

  1. Itse jaksaisin kyllä lukea enemmänkin tekstiä, varsinkin jos joukossa on kuvia!

    Pohkeenväistö on kyllä ehdottomasti myös miun ja viljon "suosikkeja". Meillä tosi takaosa laahaa aina ihan jäljessä ja itse istun vinossa ja jalka huitoo takana ilman tuloksia. Väistöt on kyllä oiva keino varmistaa onko pohkeet läpi mutta jotenkin aina välttelen niitten treenaamista. :D Tunnille on toki mukava raahautua ja kuulla että teemana on pohkeenväistöt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää jatkossa kirjotella vähän enemmän :)

      Se on kyllä totta, että väistöillä on helppo varmistaa onko pohkeet läpi ! Pitäis vaan iteki treenailla enemmän väistöjä, nii muuttuis varmaan mieluisemmaksi :)

      Poista