perjantai 29. marraskuuta 2013

Yllätin itseni.

" Tolta sen olis pitäny tuntua tuntsareissa " 


Viikonloppu meni mukavasti tallilla. Lauantaina oli koulu- ja  Sunnuntaina estekisat, sekä samalla kisasin seuran junnumestaruudesta, joka tosin jäi saamatta ja tulin toiseksi. Junnumestaruuden kouluohjelmana oli tuttariluokka, eli helC. Kisa-aamuna epäilin vahvasti että oon opetellu väärän ohjelman, koska vaikutti niin helpolta, mutta ei ihmekään kun oli C. Mutta nyt pystyin keskittyä paremmin teiden ratsastamiseen !


Kisaratsuna oli jo tutuks tullut Kassu, enkä kyllä laittanu yhtään pahakseen, vaikka harjaillessa
tajusin että oon menny sillä viimeks toukokuussa, tuntsareissa ! Vaikka Kassulla on isot liikkeet Sukkikseen&Kamuun verrattuna, nii silti tuntu tosi kotosalta, päästä sen selkään.

Verkassa koitin ottaa heti kunnolla kuulolle ja saada liikkumaan vähän enemmän omalla moottorilla. Ilmeisesti herra vähän sikaillu viime päivinä ja ei voinu jättää nytkään sitä pois. Mutta oli ihan jees verkassa.

Radalla tuli sellanen olo etten osaa ratsastaa ja tuntu et mentiin koko rata ihan penkin alle...
Kuuntelin myöhemmin tuloksia nii yllätyin kun kuulin että olin tullu toiseksi. Yllätyin vielä enemmän kun sain arvostelupaperin käteen. Ensimmäiset kasit ja 65.55% !


 
" Ei kyllä tyyliarvostelu olis mun juttu "

Sunnuntaina startasin ekana 70cm, arvosteluna Am5. Kassu oli verkassa reipas ja kuunteli hyvin, pienet kyttäilytkään ei johtanu kieltoihin ! Perusrata meni aika reippaasti. Laineelle meinas kieltää, mutta muille ei sen pahemmin. Uusinnassa, mentii eikä meinattu. Kassu ennakoi teitä, mutta oli kuitenkin mielettömän hieno ! En olis uskonu että pystyisin tekee sen kanssa sellasia teitä suht. reippaasti, yllätyin ! Vähän siistimmin olis varsinkin perusradan voinu ratsastaa, muuten oon tyytyväinen ! Sijotuttiin kolmansiks.Siinä hepassa on jotain mistä mä tykkään !
 

 
Videosta näkyy, että sekä kassulla että kuskilla oli hauskaa, mikä on pääasia !  :)
Iskä kuvas ehkä 3-4 kertaa mun kameralla ja alotti vähän myöhään kuvailemaan. Perusradalta oli kaks viimestä estettä videolla ja uusinta oli ekaa estettä vaille kokonaan kuvattu, niin laitoin vaan sen. Tiedän ettei uusinnan ratsastus oo mitään kamalan siististi ratsastettua, ja järkytyin videoita katsellessa omaa esteistuntaa... !


 Ulkoasuakin tullu muokattua pikkasen.
Mielipiteitä?

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

välillä on hyvä pysähtyä miettimään

Joskus voit kuulla jotain sellaista mitä et ikinä olisi uskonut kuulevasi
 

 
Viime ti-ke tein sellasen pika pyörähdyksen Tampereen suunnalla ja mukaan tarttu uudet ratsastushousut, sekä tuli käytyä maastoilemassa Flinkin&Eikan kanssa sekä irtojuoksutettua isot hepat ja Oliver.


Mariinin siniset,  kokopaikkaset Charleston CRW housut, kivoilla yksityis kohdilla. Istu hyvin jalkaa ja kun illalla pääsin heti kokeilemaan niin en löytänyt mitään moitittavaa. Mun on vaikee löytää mukavia housuja, kun jalat on niin epämääräsen muotoset.

Tunnilla sain taas uuden&hauskan tuttavuuden Anteron.Antero on ollut ratsuna reilu puolivuotta ja nyt keksinyt sellasen jutun että pääsee helpommalla jos yhtäkkiä pyörähtääkin ympäri, kun kuulin tästä niin tuli heti mieleen Sirun temput. Mentiin puomeja ja sain alkutunnista kommenttia että luovutan liian aikasin ja se näkysiinä, kun Antero oli ohittamassa puomia, niin en ite ollu tarpeeks jämäkkänä selässä vaan heppavalu esteen ohi. Asenteen muutos tapahtu aika nopeesti ja heppa rupes kulkemaan.

Lopputunnista mulle sanottiin et mun pitäis ostaa joku nuorisuokki ja kouluttaa siitä mieluinen. Olishan se  hienoa saada koulutettua suokki, mutta en kyllä yli 3vuoteen voi ees harkita hevosen hankintaa ja ehkä se ensihevonen on kuitenkin joku kokeneempi tai sen näkee sitten joskus.



              

 

lauantai 2. marraskuuta 2013

Takaisin tallille

Astuin talliin ja tajusin että täällä olen kuin kotona. 

Nyt vasta pääsin kirjottelemaan, kun koeviikko alkoi perjantaina niin aikaa kirjottelulle ei yksinkertasesti ole ollut. Keskiviikkona pääsin käymään tallilla pitkästä aikaa. Viimesin muistikuva on keväältä, kun pestiin heppojen varusteita illalla ja seuraavana päivänä oli tuntiratsastajien mestaruudet. Mulla tunti on keskiviikkosin 7-8, mutta viimesin bussi tallille päin lähtee neljältä. Tallilla oon joskus 5 aikoihin.
 
Sain heti ekalla tunnilla uuden hevostuttavuuden; 6-vuotiaan torinhevosruunan, Martin.
Tallille oli tullut yhteensä 3 uutta hevosta, joista vain Martti on tuntikäytössä.
 
 
Koska meidän varsinainen rats.opettaja oli kipeenä, oli meillä sitten `sijainen`. Tunti alko ihan perus verkalla; tehtiin ympyröitä käynnissä ja ravissa. Ravissa tehtiin myös lävistäjiä ja lävistäjällä piti ottaa 2x käyntiiin. Laukkaa otettiin myös lävistäjillä, jonka jälkeen laukassa vielä pääty-ympyrä. Tehtävät oli helpohkoja ja tunnilla katottiinkin paljon istuntaa. Lopuksi harjoiteltiin ´ tervehdyksiä ´.
 
Ei ollut ihan muhun kolahtava hevonen tai ei ainakaan ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Martti oli jo vähän väsyksissä edellisen tunnin takia, josta taisi johtua painava etupää. Joku toinen kerta paremmin. Tuli sieltä muutamia kivojakin pätkiä, mutta ei kuitenkaan tullu mitään `ahaa`- elämystä. Eihän kaikki hevoset voi olla kaikkien mieleen.

 
 
Näillä näkymin osallistun tallin kisaviikonloppuun 23-24.11, lauantaina on koulu- ja estekisat sunnutaina. Tuntsareissa olen viimeksi ollut, joten kisailustakin on ollut taukoa, vaikka en kovin ahkera kisailemaan ole ollutkaan, kun ei ole mahdollisuutta kisata niin paljon kun haluaisin.
 
Viikko sitten sunnuntaina olin myös kuvailemassa kun Maiju meni maneesille ratsastelemaan. Kuvat ei onnistunut yhtään ja olin pettynyt. Maneesikuvaustaidot on kadonnut kesän aikana kuin tuhkatuuleen...