torstai 11. heinäkuuta 2013

Koulutreenailua

Maiju tuli siis eilen käymään ja piti meille kamun kanssa pienimuotosen tunnin. Maiju kokeilin eka vähän kamua jonka jälkeen itse pääsin ratsastamaan.


 Alkuun tein ympyröitä/voltteja ja koitin saada ponia mahdollisimman hyväks. Jonka jälkeen alettiin tekemään ravissa "päätehtävää". Ravissa piti tulla lävistäjälle ja tehdä voltti ulkospäin jonka jälkeen käyntiin ja siitä sitten  jatkaa suoraan ja ottaa parit väistöt. Oltiin ponin kans eka molemmat vähän kujalla mutta kun tehtiin useampaan kertaa tuota nii kyl se sit onnistu.

 Ravi tehtävän jälkeen otin laukkaa kolmikaarisella, eka kaarre laukassa toinen ravissa ja viimenen laukassa. Välillä meinas mennä kaarteet vähän pitkiks ja tila loppua kesken, muuten meni ihan jees.

Lopuks otettiin vielä samaa ravitehtävää, mutta käyntiväistöjen sijaan raviväistöt.
Poni parani loppua kohden huomattavasti ja pitäis olla useemminkin joku joka huomauttelis virheistä! Ja toiveena olis mennä kunnon koulutunnillekin.

tää oli oikeestaan ainut julkaisukelpoinen kuva, vaikka tarkennus nyt on jossain pusikossa mut

Maiju hoiti Sukkiksen liikutuksen. Vähän kokeilumielessä ratsastelua ja pääasiassa ympyrätyöskentelyä. Turpahihna oli hangannut turvan alle haavan, niin otettiin turparemmi kokonaan pois, ettei ainakaan pahenis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti