Keskiviikkona jäin siis Lehtimäelle yöksi ja illalla laitoinkin sitten vahingossa herätyksen 04:18, kun kellon piti herättää vasta tuntia myöhemmin, no empä mä siinä enää saanu unta niin aloin valmistautumaan kisoihin.
n. klo. 06:00 olin tallilla. Aika pian aloin harjailemaan Kassua sen syödes heinää, toiset ratsastajat rupes ilmestymään siin puol seittemän aikoihin. Seiskan pintaan saantiin nopeesti kaikki neljä heppaa koppiin ja ootettiin viel et mattimyöhäset saapuu paikalle et päästiin lähtemään.
Puol 9 aikoihin oltiin muistaakseni paikalla ja Kassu pitikin heti ottaa pois, koska tallilla kokeilussa oleva hevonen piti viedä takaisin kotiin, koska ei sovellu rats.kouluun. E jäi pitämään Kassua nii mentiin muiden kanssa kattomaan toisten suorituksi. Varmaan joku kuus rataa siinä katottiin kunnes Vansku piti mennä laittamaan jo valmiiks, niin alettiin kaikki varustautua itenkin ja laitettiin sit muillekin hepoille aika pian varusteet ja verkkaamaan.
Olin lähtövuorossa kuudentenatoista ja ei radalle mennessä kauheesti jännittäny, mutta sai kassukin muhun vähän jännitystä kyttäämällä tuomareita, et hyvä et kymmenen metrin päähän niistä suostu menemään, vähän aikaa mulla oli aikaa saada se sinne ja koitin aina kehua ku se meni vähän lähemmäs, kunnes tuomari vihelti pilliin. Vähän tervehdykseen mennessä mietitytti et meneekö Kassu tuomaripäätyyn, mun iloks se meni sinne. Rataan olen siinä mielessä ihan tyytyväinen, että kassu kyttäs tuomareita ( myös videolla näkyy) ja oli itselle ensimmäinen kn:nnä, vähän ärsyttää tuo yksi unohtunut voltti, kun keskityin ja olin ilone et meni tuomareiden ohi, mut tehtiin molemmat parhaamme ja voidaan olla tyytyväisiä, ens kerralla paremmin ! Sijotus oli 26/28 tulos: 51,4%, että kyllä me läpi päästiin ! Toisen tuomarin paperissa luki että toisella lävistäjällä jolla piti ottaa kolme askelta käyntiä, niin että niitä oli liian vähän... mutta omaan silmään ainakin näyttäisi olevan kolme askelta.
![]() |
Casper C |
![]() |
http://valokuvia.viuhka.fi |
Junioreiden luokan jälkeen oli vielä aikuisratsastajien koulu ja esteosuudet, joten odottelua tuli ihan mukavasti siinä sellaset 2,5h, mutta se meni aika nopeesti hyvässä seurassa ! Jonka jälkeen alettiin jännittämään esteosuutta.
Verkassa Kassu oli ihan super, ei kattonu esteitä yhtään ja kuunteli hyvin apuja. Radalla tulikin vastaan kaiken maailman monsterit sun muut, eikä Kassu raukka uskaltanu hypätä aina. Ensimmäinen kielto tuli kakkos esteelle, jonne mielestäni toin ihan hyvin, mutta uus paikka ja uudet esteet, empä mä voi kassua moittiakaan ku ei sillä oo kamalasti kokemusta. Toinen kielto tuli nelos esteelle, joten meidät vihellettiin pihalle ja saatiin hylky. Esteen alle oli tungettu joku ylimääräne laatikko ja ite olin liikaa menossa, joten siihe tökkäs meidän rata. Mutta kuitenkin olin tyytyväinen, koska mua ei jännittänyt yhtään ja en tippunut, vaikka ei sekään ollut kaukana ! Kassu oli kuitenkin hieno ja yritti parhaansa ♥
![]() |
http://valokuvia.viuhka.fi |
![]() |
http://valokuvia.viuhka.fi |
![]() |
4 este + "laatikko" |
Laitan myöhemmin esteosuudesta videota, kunhan saan sen eka itelle ! Kotimatkalla poikettiin kuortaneen nesteellä haukkaamas vähä hampurilaista. Kotona olin vasta joskus ysin aikaan ja kyllä muuten väsytti ! Mutta täytyy myöntää et oli mielettömän hieno kokemus ja lähden kyllä heti kassun kanssa uudestaan kisoihin jos vaan tulee tilaisuus :)
Oon oppinu ratsastamaan Kassua paljon paremmin, kun tullu ratsastettua sillä nyt ihan mukavasti ja on se kyl noussu näiden lemppariheppojen joukkoon, vaikka alkus vähän meinas mietityttää et Kassulla kisoihin, et enhän mä osaa ratsastaa sitä yhtään ! Hieno poika ♥
Tuo on rasittava tuo voltti K.n:ssä, itsekin olen sen unohtanut pari kertaa kisoissa, kun onnellisena vaan jää puksuttelemaan.
VastaaPoistase on sellane vähä ylimääräne tossa radassa.
PoistaBlogissa käytettävien kuvien yhteydessä pitää olla linkki sivuilleni eli osoitteeseen http://valokuvia.viuhka.fi (riittää kerta/postaus vaikka useampi kuva olisi). (ja ps. kysy ensi kerralla lupa niin tiedän sinut lisätä luvallisten käyttäjien listaan :) )
VastaaPoista- Tuulia N
Lisäsin linkit kuviin ja ensi kerralla kysyn luvan :)
Poista