Maastoesteratsastusta.

Viimein en ollut se joka seisoo maankamaralla kamera kädessä katsoen kadehtivana kun muut hyppäävät maastoesteitä. Vihdoin pääsin itse kokeilemaan !

Viime Torstaina mulla oli koulun jälkeen aika kiireinen aikataulu, iskä oli tulossa kopin kanssa kotiin joskus tunnin päästä ja siinä ajassa mun piti syödä, vaihtaa, vaatteet ja laittaa heppa lastauskuntoon. No niinhän siinä kävi, etten ollut valmis vielä kun iskä tuli. Olin justiin kerinnyt lähteä koiran kanssa lenkille, kunnes huomasin että iskä on jo tulossa. Vaihdettiin osia ja iskä lähti koiran kanssa lenkille ja itse suuntasin talliin laittamaan Flinkkiä. 

Vähän yli viis päästiin lähtemään, suuntana siis naapuripaikkakunnan maastoesteet. Ensimmäistä kertaa maastoesteillä oon ollut vuonna 2010, jolloin olin Bellan kanssa maastoestevalmennuksessa. Sen jälkeen "virallisia" maastoesteitä en oo mennyt, enkä ikinä uskonu pääseväni näille isommille maastoesteille. 

Maastoesteiden vieressä on motocross-rata, jossa sattui olemaan muutama mopo. Niiden takia verkkailin poikkeuksellisesti hiekkamontussa, enkä metsässä. Fllä oli virtaa ja se oli aluks vähän jännittynyt, mutta rentoutu jokseenkin kun alettin ravailemaan. Otettiin muutamia pienempiä hyppyjä ennenkö siirryttiin varsinaisiin maastoesteisiin. F toimi älyttömän kivasti ja koitti vähän ennakoida taas laukkoja, imi esteelle ja teki muutamia iloköyryjä. Kerran pukitti muutaman kerran, kun otin liian ison pidätteen. 

Ensimmäisille esteille otettiin aina yhdet kiellot, virhe taas kuskissa joka ei ratsastanut tarpeeks. Onneks "opin" ratsastamaan ja kiellot väheni melkein loppui kokonaan. Vesiesteellä olis pitänyt olla aluksi raippa mukana, koska vesipeto-Flink totes, ettei vedestä voi juosta vaan läpi. Vaikka kuinka yritin nii avut meni kuuroille korville ja F pysähtyi leikkimään vedellä - mitä enemmän annoin pohkeita sitä tarmokkaammin se vettä kauho ! 

Päivän saldoksi jäi tyytyväinen kuski ja hevonen, yksi kadonnut buutsi. Tyytyväisyys vähän laimeni kyllä lastattaessa, kun liina antoi periksi ja Flink ymmärsi olevansa irti. Tottakai se käytti tilaisuutta hyväks ja lähti tutkimaan maastoja. Kyllä siinä vaiheessa tuli muutama turhautumisesta johtuva huokaus, kun hevonen ei ota kuuleviin korviinsa vihellyksiä tai sangon kahistelua; tuntu koventavan vaan vauhtiaan ja katos metsään. S soitti sitten läheisen tallin omistajalle että meiltä on hevonen irti ja ite lähdin etsimään hevosta jalan. Lopulta iskä otti mut kyytiin ja S soitti ja kerto Flinkin sijainnin. Virolainen jukuripää nainen ei ollut kiinnostunut tunneilla olevista hevosista vaan oli lähtenyt vielä pidemmälle katselemaan maisemia - luuli varmaan olevansa todellinen preeriaponi - Tallinomistaja oli saanut F:n kiinni lentokoneiden varalaskupaikalla. Kun iskän kanssa päästiin paikalle, tallinomistaja oli lähtenyt jatkamaan tunnin pitoa ja S piteli hevosta. Lopulta päästiin lähtemään kotiin. Isokiitos tallinomistajalle, joka oli heti valmis auttamaan ! 

Mutta näin se näköjään menee. Jos ratsastaessa kaikki menee Flinkin kanssa hyvin, niin sen jälkeen tapahtuu jotain suunnitelmista poikkeavaa. 

Koeviikko pukkaa päälle, mutta koitan tällä viikolla saada julkaistua tilannekatsaus-postauksen, kun nyt on tullut jonkinverran kyselyitä siitä koska Flink lähtee.