Joskus sitä huomaa hymyilevänsä ihan huomaamatta. Joskus huomaa tuntevansa itsensä onnelliseksi niiden pienten asioiden vuoksi, mitä päivän mittaan tapahtuu. Joskus huomaa elävänsä vain hetkessä, jättäen turhan murehtimisen hetkeksi taka-alalle.
Eilen oli tälläinen päivä. Aamu alkoi harmaana ja heti sängystä noustessa teki mieli palata sinne takaisin ja piiloutua lämpimän peiton alle, yrittäen unohtaa kaiken sen mitä tulevan päivän aikana pitäisi tehdä. Sen lisäksi, että aamulla satoi räntää kouluun mennessä mun oli täytyi palata takaisin kotiin päin, kun olin unohtanut ottaa toiset vaatteet mukaan. Lisäksi aamu alkoi vielä englannin prelin kaksoistunnilla.
Ruokailuun mennessä mieliala oli kohonnut jo huomattavasti. Kaverit, näytelmäharjoitukset ja lumisade piristivät päivää. Kun lähdin koulun jälkeen kotiin, hymy nousi väistämättä kasvoille kun lumisade ei ollut vieläkään loppunut ja näin muutamien kavereiden heittelevän jo toisiaan lumipalloilla.
Kun kotona lähdin koiran kanssa lenkille ja näin kuinka suunnattomasti se nautti lumesta, en voinut olla hymyilemättä. Koira temmeltäessään pitkin metsäpolkuja metsästin itse taivaalta putoilevia lumihiutaleita. Myös Flink nautti lumesta. Mennessäni sen luokse se tuli vastaan rallitellen ja kun olin tekemässä lähtöä niin tuntui kuin se olisi koittanut estää sitä.
On hauska huomata miten pienistä asioista sitä voikin tulla iloiseksi. Eikä sellaisten asioiden huomaaminen välttämättä vaadi aina edes positiivista asennetta, toki siitä on etua. Yhäuseammin ihmiset tuntuvat vain viilettävän eteenpäin pää kolmantena jalkana ja unohtavat pysähtyä nauttimaan niistä kaikista pienistä jutuista mitä elämä tarjoaa. Muistakaa nauttia niistä elämän pienistäkin asioista, ei kaiken tarvitse aina olla jotain suurta!
Yritin kommentoida jo aiemmin iPadilla, mutta ei onnistunut.. Anyway, asiallinen postaus!
VastaaPoistaTiekkö juurikin puhuttiin Andrean kanssa siitä, että liian harva ihminen osaa olla onnellinen pienistä hetkistä arjesta.Usein haetaan vaan jotain extremeä ja sitten arkeen palaaminen on kauheen synkkää ja tylsää pakkopullaa. Esimerkiksi lomille lähtiessä. Lähdetään koko perheen kanssa jonnekin kauas pois tekemään kymmentä erilaisia aktiviteettia, vaikka se onnellisuus ja tyytyväisyys vois oikeesti löytyä tosi läheltä pienellä vaivalla. Toki tapansa kullakin.
Ite oon aina kiinnittänyt huomiota yksityiskohtiin, mutta vasta vähän aika sitten oon keskittynyt myös nauttimaan hyvin tavallisista asioista ja tekemään sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä, ei sitä mitä muut sanovat. Esim. ratsastaessa. Ratsastan kotona ja teen sitä mikä tuntuu hyvältä, toisinaan haastan itseä ja hevosta enemmän, joskus vähemmän. Kisoissa käyn jos siltä tuntuu, en jos joku toinen sanoo, että pitäis käydä. Onnellisuus syntyy pienistä asioista :)