Minä muiden silmin 2/3

Elli, Kelli, kojootti... Ihan miten vaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tai pitäisikö sanoa että "siskolla". Ei Ellinoora oikeasti minun siskoni ole mutta meidän kaverisuhde muistuttaa enemmän sisarussuhdetta kuin sellaista "mennään, hengaillaan, reissaillaan niinkuin kaverit tekee". Johtuu varmasti osittain meidän viiden vuoden ikäerosta.

Tutustuimme joskus niinä aikoina kun Ellillä oli vaaleat saparot päässä ja minulla kauniit silmälasit. Itse en oikein muista niistä ajoista mutta Elli kyllä jaksaa muistutella. Olemme harrastaneet hevosia kahdella samalla tallilla ja tuo monitaitoinen säheltäjä on jaksanut ja halunnut auttaa minua omien hevosteni kanssa vaikka yksikään niistä ei ole ollut sellainen jonka kanssa voisi harrastaa huolettomasti ilman että saisi olla miettimättä sitä että missähän reiässä herne on milloinkin tai mihin rööriin hevonen sen päättää yhtäkkiä vetää. Johtuen lähinnä ”yhden ihmisen hevonen”-tyyppisistä kaviokkaista jotka eivät ole päästäneet kilttiä mutta hieman hätäistä ”kyllä mä yritän mutta kun..!”-tyyppistä Elliä helpolla.

Sydäntä, mielikuvitusta, yrittämisenhalua ja energiaa tuosta tylleröstä kyllä löytyy mutta se miten ne kaikki ominaisuudet saisi järkevään pakettiin, tuntuu olevan hieman hukassa. Iän myötä hänen ruuvinsa tuntuvatkin onneksi kiristyvän koko ajan paremmin paikoillensa eivätkä löystykkään niin usein. Muistellen niitä hetkiä kun me olemme painineet pitkin maita ja mantuja ja kastelleet toisiamme hevosille tarkoitetulla vedellä. Spesiaalina molempien sapelihampaat joilla olemme aiheuttaneet toisillemme jos jonkinlaista paisetta ja mustelmaa...

Monesti Elliltä on tullut viestiä että josko tekisimme tai kuvaisimme jotain ja kun olen vastannut että ihan milloin vain hänelle sopii, mitään ei ole enää kuulunutkaan tai sovitut asiat ovat vain jääneet kun on tullut jotain muuta menoa ja Ellillä on ollut liikaa tekemistä. Vuorokauden tunnit tulevat liian usein vastaan varsinkin tämän ihmisen kohdalla ja koti- sekä kouluvelvollisuudet on hankala sijoittaa monien vapaa-ajan suunnitelmien kanssa. Molemmat taidamme kuitenkin ymmärtää miten erilaisissa elämäntilanteissa olemme olleet/olemme nytkin niin ymmärrystä meillä riittää toisillemme – vaikka joskus Ellillä meinaa varmasti mennä hermo tälläiseen ”varaäiti-isosiskoon” enkä itse jaksa yrittää tehdä montaa asiaa yhtä aikaa vaan mietin mitä ehdinjaksanhaluan oikeasti.

Kojootti on eläinlajina helposti tutustuttava ja sydämellinen mutta tiukan paikan tullen se saattaa yrittää livistää paikalta häntä koipien välissä. Keskittymiskyky voi olla usein koetuksella ja liiallinen kertarysäyksellä saatu informaatio saa pieniaivoisen eläimen pään pyörälle. Pienistä epäkohdista huolimatta kojootista ei voi olla välittämättä sitten kun sellaisen oppii tuntemaan, eivätkä ne onneksi jätä rauhaan kavereitaan vaikka he olisivatkin välillä huonoja pitämään kojoottiin yhteyttä. <3

Liian monet hyvät hetket ja erilaiset kokemukset olisivat jääneet tallentamatta niin kuviksi, videoiksi kuin sydämeenkin ellei olisi Ellin kaveri.                                     

Jos en pienenä olisi uskaltanut tutustua Saijaan paremmin, mun hevosasiat ei olisi näin hyvällä mallilla. Saija ja sen hevoset on opettanu mulle näinä vuosina varmaan enemmän, kuin ratsastuskouluvuodet yhteensä - vaikkakin monet niistä kantapään kautta. Pakko myös myöntää se 
että tän yksilön kanssa eläminen ei aina oo ollu ruusuilla tanssimista, mutta ikimuistoista kyllä.