keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Ristiriitaisia tunteita.

T ö i t ä ,   v i i k k o   i s o s e n a ,   h u o l i   r a k k a a s t a   e l ä i m e s t ä
-   t i i v i s t e t t y n ä   v i i m e s e t   2   v i i k k o a.



Ennen juhannusta ja juhannuksena olin töissä. Töiden ohella hoidin F:n ja koitin saada pakattua tulevaa leiriä varten. Siinä vaiheessa mulla ei ollut aikaa, kiinnostusta eikä voimia tulla kirjottamaan tänne. Nyt voin viimein istua koneen ääreen ja kirjoittaa - vaikka kello näyttääkin jo puolta yötä ja työt kutsuvat huomennakin. 

Näin alkuun voisin mainita siitä, että toivekuvapostaus on venynyt tuhottoman paljon ja joudun myöntämään, etten ole kerinnyt ottamaan edes kaikkia siihen postaukseen tulevia kuvia saatika muokkaamaan niitä. Sen tekemiseen tarvitsen sen pienen kipinän, että voin alkaa sitä kokoamaan. 

Viime viikko, isosena oli jotain mahtavaa. Takana on viikko, johon mahtui jos jonkinlaisia tunnetiloja. Opin paljon uutta itsestäni ja muista, tutustuin uusiin ihmisiin ja kasvoin ihmisenä. Oli hienoa päästä tekemään jonkun leiristä yhtä mieleenpainuva ja tapahtumarikas, kuin mitä oma oli muutama vuosi sitten. Kiitos jokaiselle mukana olleelle ♥ 


M u t t a   k e n e n k ä ä n   el ä m ä   e i   o l e   t ä y d e l l i s t ä .   

Jo ennen leirille lähtöä, viikko aikasemmin olin huomannut F:n selässä karvattoman kohdan. Ajattelin, että se oli ilmestynyt toisesta satulasta, joka ei enää istunut niin hyvin F:n saatua lisää lihasta. Satula vaihdettiin ja liikutusta jatkettiin normaalisti, mutta F:n ratsastettavuus ei parantunut. Muutamaa päivää ennen kuin lähdin leirille F tuntui älyttömän hyvältä, rennolta ja liikkui omalla moottorilla. 

Mun ollessa leireillä Flink vietti lomaviikon iskän hoidossa. Leiriltä palattuani vastassa oli hellyydenkipeä ja rentoutunut hevonen, jonka mielestä sen olis kuulunut päästä mun syliin, kirjaimellisesti. Harjaillessa kiinnitin huomiota karvattomaan kohtaan, johon oli tullut möykky. Siinä vaiheessa tiesin jo mikä siihen oli ilmestynyt, mutta laitoin kuitenkin S:lle kuvan siitä. F:n selkään oli ilmestynyt sarkoidi - Sarkoidi on hevosen tavallisin kasvain. Syytä sarkoideihin ei tiedetä, mutta taustalla epäillään olevan perinnöllinen alttius ja lisäksi yhteys naudan papilloomavirukseen. - eli vanha satula ei ollut syypää karvojen lähtöön. F:llä on ennestään sarkoideja, mutta niiden sijainti ei ole aiheuttanut haittaa, nyt nykyinen sarkoidi estää satulan käytön ja sarkoidin takia F on ollut haastavempi ratsastaa. Ilman satulaa mentäessä F on ollut oma ittensä. 

Sarkoidin lisäksi on myös toinen mieltä painava asia liittyen F:n, josta kerron myöhemmin, sitten kun itse tiedän asiasta enemmän. 




7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, jätäthän oman blogin mainostamisen myöhemmin pois :)

      Poista
  2. Voi että. :( Itse en oo nähnyt sarkoideja kun vaan ryntäiden kohdilla, missä ne eivät olleet aiheuttaneet kovinkaan suuria haittoja. Toivottavasti saisitte hepan taas kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. F on eka hevonen kellä niitä oon nähny, mut siis yleisimmin niitä on just ryntäissä, päässä ja mahan alla. Entuudestaan f:llä on just noissa paikoissa ):

      Poista
  3. Voi ei...:( Toivottavasti Flink parantuu!

    VastaaPoista
  4. Rakkaudet. ♥
    Olisitte kyllä ansainneet helpomman kesän eikä tuommosta ongelmointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotku asiat pitää opetella kantapään kautta /:

      Poista