sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Epäonnistumisista otetaan opiksi

-Aina ei mee niin kun olis suunnitellut - 

Starttasin tänään vanhan seurani estekisoissa 80cm. Aamu meni niin kun oltiin S:n kanssa suunniteltu, olin sovitusti varttiavaille 10 valmis ja lähdettiin meiltä suoraan tallille. Aloin harjaamaan Flinkkiä samalla, kun S letitti harjan. Puoli yhentoista aikaan ruvettiin ihmettelemään miksei kuskia + vetoautoa kuulu, kisat kuitenkin alkoivat jo 11, mutta menin ite vasta viimesessä luokassa. Lopujenlopuksi tajuttiin, että kuski oli tehny meille oharit. Ei siinä kauheen kauaa voinu manata ja aika nopeesti hypättiinkin autoon ja matkalla soitin iskälle, että napataan sen auto, jotta päästään kisapaikalle, pienen vastahakosuuden jälkeen se suostu lainaamaan autoo. Kello oli tällön n.11:15. Soittelin matkalla myös M:lle ja pyysin kysymään, voidaanko mut siirtää luokan viimeseks.
Iso kiitos tallin omistajalle, joka oli sillä välin kun oltiin hakemassa toista autoo hakenut kopin tallille ja laittanut Flinkin muuten lastauskuntoon !




Kisapaikalla oltiin joskus vähän ennen 12 ja toinen luokka oli justiin loppumassa. Ei siis myöhästyttykään niin paljon, kun mitä luultiin. Maksujen jälkeen kävin opettelemassa rataa ja vaihoin muutaman sanan kavereiden kanssa ja sit lähettiinkin laittamaan heppa kuntoon. Radan kävelyn jälkeen huomasin, että mun toisen chapsin vetskari on menny rikki... Sillä välin ku verkkailin nii S oli loihtinutki jostain jesaria ja vedettiin ne sit sillä kiinni. 

Verkassa F oli tosi energinen, eikä sitä tarvinnut patistella, otettiin molempiin suuntiin muutama hyvä hyppy ja sit jäätiin oottelemaan omaa vuoroa. Meidän osalta rata pääty aika lyhyeen...Ensimmäisen esteen jälkeen meidän vauhti vähän kiihty, tarkotuksena oli kääntää laineelle, mutta käännöksessä F teki sivupotkupukin, vetäs pään alas, sekos vähän jaloissaan - tässä vaiheessa olin ite jo kaulalla - ja nous vielä pikkasen pystyyn, ihan kuin pistääkseen kaiken mun syyks. Kaikki tuli aika puun takaa, enkä pysynyt kyydissä. Meidät siis hylättiin. Näissä kisoissa, ei kyllä sääkään sallinu.




Radan jälkeen suoraan verryttelyalueelle ja hyppäsin siellä sitten muutaman kerran 90cm. Sielläkin F veti ekan hypyn jälkeen aika ison pukin, jonka seurauksena lensin ite varmaan puolimetriä ilmaan ja varmaan olisin siinä rytäkässä tullu alaskin, jos neiti olis päättäny vetää pään alas. Sen jälkeen tultiin sit 2-3 hyppyä niin että saatiin hyvät hypyt, ilman minkäänlaista sikailua. Jatkossa pitää muistaa ottaa esteen jälkeen enemmän heppaa kii, jos se on yhtä energine kun tänään. 


Mutta niin kun mun Eve mainittikin niin F päätti pitää mut maantasalla, ettei vaan tuo viime kisojen voitto nousis päähän. 

Epäonnistumisista otetaan opiks ja ens kisoissa päästään - toivottavasti - menemään paremmin. Jotku asiat pitää vaan opetella kantapään kautta. Elisalle iso kiitos kuvista ! Huomenna lähdenkin Elisan seuraks klinikalle. Niin ja tässä laskeskelin, että Flink tulee meille 18pvä:n päästä ja sit päästään kunnolla treenailee! Tän kevään viimenen ratsastustunti on 14pvä.


Onko kenenkään muun kisasuoritusta hylätty tippumisen takia?

14 kommenttia:

  1. mun ensimmäiset 4 kilpailua on hylätty tippumisten takia :D !

    aika puskista näytti joo tulevan tuo flinkin ninjailu ++ ihana blogi sulla :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, tuo kyllä osaa yllättää ja ku se on muutenkin niin ninja et tietää tasan miten kuskin saa parhaiten alas.... :D
      Voikiitos :3

      Poista
  2. Ens kerralla sitten taas voitto tai sijoitus niin tasapaino suorituksissa säilyy ;)
    Pöhkö Flinkkis, ei muuta voi sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään, se kyllä on välillä ihan mahoton :D

      Poista
  3. Noh, ensi kerralla paremmin! Flink oli kyllä aika ninja! :D Ei millään pahalla sille henkilölle...mutta mua ainakin ärsyttäis ihan suunnattomasti, jos jotain sovitaan ja sitten ei kumminkaan tule ja jättää vielä mainitsematta asiasta! Olihan se kyllä aika harmi teille, kun meni asiat sekaisin, kun piti järjestää uusi autokin. Mutta siis kumminkin->Tsemppiä seuraaviin kisoihin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paremmin sitä oppii, jos välillä tulee vähän "takapakkia" :)
      en voi sanoo, etteikö ittee ruvennu ärsyttämään siinä vaiheessa kun tajuttiin ettei kyseinen kuski oo tulossa. Onneks oltiin ite sentään suht ajoissa, että kun tajuttiin ettei kuski oo tulossa, nii oli kuitenkin jo heppa suht. valmis ja sillä välin kun oltin hakemassa toista autoo, oli tallinomistaja hakenut kopin meille valmiiks ja laittanut Flinkin lastauskuntoon ! kiitos :3

      Poista
  4. Osallistutko tuntiratsastajien mestaruuksiin tänä vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistuuoko kukaan teidän tallilta?

      Poista
    2. Mikäli oikein oon ymmärtäny niin tänä vuonna ei meidän tallilta tule kisaajia.

      Poista
  5. Voi apua, mie niin toivoin, että se facebookin kuva oiskin ollut vaan verkasta.. :D Ainahan ei voi onnistua, ei se auta kuin luoda katseet taas seuraaviin kisoihin. Flinkillä on kyllä niin velmu ilme operaatiossa ratsastajan pudottaminen!

    Tippumisen takia meitä ei olla hylätty, joskin sillon 3 vuotta sitten meidän ekoissa kisoissa Viljami täräytti miut tantereeseen jo verkan puolella. Hylky tulikin sitten siitä, kun ponimies veteli radalla esteitä ihan omassa järjestyksessään. Teki mieli vajota maan alle, kyseessä oli meidän ensiesiintyminen mm. nykyisen estekoutsin silmissä ja tallillakin oltiin oltu vasta parisen viikkoa. Onneksi suunta ei voinut olla kuin vaan ylöspäin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Flinkki verkassa mitään tehny, mutta ku radalle päästiin nii oli alkanu jo tuulla niin paljon ja kaverilla oli virtaa jo muutenkin nii paljon nii osasin vähän oottaa jtn köyryä tms, mut en aatellu et se aikoo tiputtaa mut ! tää on ainut kerta kun mut on hylätty. Ja en tiiä olisko mut hylätty vaikka olisin pysyny kyydissä, ku koko ajan oli sellanen olo että unohdan radan... :D

      Naurahdin noille teidän ekoille kisoille :D Viimeks ku olin saman seuran kisoissa kun nyt, niin menin kaverin hevosella ja olin hypännyt sillä kerran aikasemmin ja olin menny sillä ehkä 5 kertaa ennen kisoja.. Niinhän siinä sitten kävi, että heppa kuskas mua radalla ihan 6-0 ja maalilinjan jälkeen löysin itteni maasta, kun oltiin hepan kans lähetty molemmat erisuuntiin. Meidän rata muuten kyllä hyväksyttii... :D

      Poista
  6. Kyllä on! Kerran lähdettiin esteen jälkeen heppasen kanssa erisuuntiin ja kerran sukelsin okserin sekaan.. :D

    VastaaPoista